Kaikki synnit

 

 

Kuka haluaa jatkaa taivasmatkaa? 

Tämä kysymys tuli mieleeni kun katsoin tätä sarjaa ekaa kertaa alku vuodesta 2021. 

Olisin jo silloin halunnut kirjoittaa siitä tänne, mutta minulla oli teknisiä ongelmia ja teksti jäi mieleen hautumaan. 

Sarja teki niin syvän ja lähtemättömän vaikutuksen, että siitä saatiin keskustelua aikaan eräissäkin kevään -21 pirskeissä, jotka olivat monella tapaa merkittävät kemut. Etenkin kun ottaa huomioon ajalle tyypilliset rajoitukset etc. 

 

Sarjan eka kausi oli silloin alku vuodesta Yle areenassa. 

Sen katsottuani oli pakko ottaa Elisa Viaplay, jotta toisen kauden pääsi tseggaamaan. 

Tiesin, etten voisi odottaa sitä josko tuo kausi tulisi joskus hamassa tulevaisuudessa areenaan. 

Toista kautta katsoessa itkin enemmän kuin minkään sarjan äärellä koskaan. 

Mietin myös, että enkö ollut jo vuosia aiemmin itkenyt kaikesta siitä jo aivan tarpeeksi. 

 

Sarja repi auki kaiken sen mistä en koskaan puhu nykyiselle lähipiirilleni saati sukulaisille. 

Tutkimattomat ovat Lady A:n tiet... 

 

Sarjan kakkos kausi julkaistiin areenaan 04.07.2022. 

Katsoin sen ja olin jo aiemmin katsonut ykköskauden taas areenasta. 

Edeltävä viikonloppu oli henkilökohtaisessa elämässäni ehkä kaikkein kamalin vuosikausiin. 

Oli parisuhteen päättymisen vuosipäivä ja koko muu Suomi pämisteli läpi viikonlopun erinäisissä kesätapahtumissa. 

Lueskelin epäonnistuneista festarijärjestelyistä useamman paikan osalta, kuin myös peruuntuneista esiintyjistä, sekä eräästä metsäpalosta, joka olisi tehnyt karmivaa jälkeä levitessään. 

Viikonloppu meni vänistessä menneistä. 

Viime viikkojen helteet ovat myös raastaneet hermoja. 

 

Jos mietit, että mitäähän heleevettiä sokea ihminen saa TV-Sarjoista itselleen. Ni mietippä sitä? Voin kertoa, että paljonkin! 

Missään ei ole sanottu, että TV-ohjelmat olisivat vain näkevien ihmisten etuoikeus. 

 

Oon aina tehny kaikkee mitä muutki tekee! 

Okei. Ehkä en voi olla aivogirurgi, tai sukellusveneen ohjaaja, autokuski tai taistelulentäjä, mut maailmassa on helvetti paljon muutakin! 

 

 

Jos miettisin stä, että mitähän muut ajattelee kun sokeana ihmisenä teen tätä tai tuota. Niin mun mieleen ei mahtuis mitään muuta, enkä jaksais herätä päivästä seuraavaan! 

 

Olen Ihminen ja mulla on oikeus arvioida kaikkee niinku kaikilla muillakin! 

Se on vaan ympäröivä maailma, joka koettaa mua rajoittaa omilla ajatuksilla, asenteilla ja ennakkoluuloillaan/tietämättömyydellään. 

 

 

Tää sarja tulisi katsoa koulussa uskonnon opetuksessa. Ainakin erityisesti ensimmäisen kauden  kaksi viimeistä jaksoa. 

Näissä jaksoissa käsitellään aihetta, joka on todella karmiva! 

Karmivuutta lisää se, ettei yhteisössä reaalimaailmassa kaikki usko, että sellaista tapahtuu! 

Aiheesta on uutisoitu 2010-luvulla todella paljon Suomessa. 

Tämä kausi on aivan äärimmäisen taidokkaasti käsikirjoitettu! 

Luulen myös vaatineen todella paljon rohkeutta tuoda sarjaan nämä kipeät aiheet. 

Koin jakso jaksolta todella monenlaisia voimakkaita tunteita. Elin ja hengitin tapahtumia, ihmiskohtaloita ja juonenkäänteitä kaikin aistein. 

Tunsin tuskaa kun seksuaalisuus ja tapa olla ei ollutkaan perheenjäsenille ok ja kuinka vaikeaa oli ääneen sanottaa lapsuuden kokemuksia liittyen siihen, että seksuaalisuutesi nähtiin vääränlaisena. 

Miehet saa tehä mitä haluaa, mutta naisia syyllistetään jopa siitä, että he ovat naisia! 

Vanhoilla äijillä ei ole mitää oikeutta kysyä nuorelta tytöltä tai naisoletetulta mitä hän on tehnyt ja jättänyt tekemättä! 

Hallitaan pelolla ja katsotaan synniksi aivan tavanomaiset asiat. 

Se on joukkonarsismi joka pitää yhteisön kasassa! 

Sääntöjä ei oo, mutta kirjottamattomia normeja kyllä. 

Vähemmästäkin nuoren ihmisen psyyke sekoo, koska usko opittuihin arvoihin on niin vahva, että se pitää otteessaan vaikka mikä houkuttaisi ja vaikka sisimmässään tietää, ettei mitään pahaa tapahu jos mä nyt sekstailen, juttelen eri uskontoon kuuluvan kaa, kuuntelen musaa, nautin lasin kuplivaa, meikkaan, värjään hiukset tms. 

LIFE GOES ON! 

Sarjan edetessä huomaa myös sen syvälle juurtuneen ajattelun, että asioista tiedetään, mutta niistä ikäänkuin ei tiedetä, koska mitä tahansa saa tehä, koska kaiken saa anteeks ja sit se on unohettu. 

Kakkos kausi on aivan huikea! 

Siinä ollaan menty ajassa taaksepäin ja ollaan vuodessa 1999. 

Kuinka nostalgista! 

Omassa elämässäni tapahtui silloin niin valtavasti! 

Kuka saa rakastaa ja ketä? Kuinka lojaaleja ollaan kun uskotaan samoin, ollaan samassa työpaikassa, luotetaan, koska on samat arvot. Kuitenkin joku käärii voitot ja hyötyy. 

Kauden loppua kohden tuli myös esiin se, jonka itse olen omassa henkilökohtaisessa elämässäni oppinut. 

Sarjassa tyttö sanoo pojalle, että ei voida enää olla kavereita ja poika kysyy miksei ja että sikskö, koska hän ei ole uskomassa. 

LESTAMAFIA! 

 

Ja siinä se on; kaikessa lyhykäisyydessään. 

Oman henkilökohtaisen elämäni surullisin asia. Meillä se vaan on toisinpäin. Ei mulle ihan nuilla sanoilla ole sanottu, mutta siitähän siinä on osittain kyse. 

Minä olen allerginen kaikenlaisille yhteisöille. Sillä sama piirre toistuu: heidät pitää suvaita, mutta heidän ei tartte suvaita muita! 

Olipa kyseessä sitten uskonnollinen yhteisö, pride tai mikä tahansa porukka. Niin tää systeemi toistuu. 

Aivopesua on niin monenlaista ja moneen tarpeeseen! 

 

Annan molemmille kausille tähtiä 5/5. 

Suosittelen sarjaa jos haluat katsoa kaikinpuolin hyvin toteutettua ja kerrontavetoista viihdettä! 

 

 

 

Tässä sarjan tiedot. 

 

Kaikki synnit 

 

Kausi 1 

 

Ensimmäisellä tuotantokaudella kaksi lestadiolaismiestä löytyy murhattuna ja kaksi keskusrikospoliisin tutkijaa lähetetään selvittämään tapauksia. Ensimmäisen tuotantokauden päärooleissa esiintyvät Maria Sid ja Johannes Holopainen ja se kuvattiin pääosin Oulun seudulla kesällä 2018. Ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa huhtikuussa 2019. Syyskuussa 2020 ensimmäinen kausi tuli katsottavaksi Yle Areenaan. Sarjan ensimmäisen kauden budjetti oli 2 200 000 euroa, josta Suomen elokuvasäätiön osuus oli 145 000 euroa. Ensimmäisen kauden esitysoikeudet oli lokakuuhun 2019 mennessä myyty yli kolmeenkymmeneen maahan. 

Kausi 2 

 

 

 

 

 

Toinen tuotantokausi sijoittuu vuoteen 1999 ja sen päärooleissa ovat Matti Ristinen, Inka Kallén ja Laura Malmivaara.  Toinen tuotantokausi kuvattiin Oulun seudulla alkuvuodesta 2020.[7][8] Toinen tuotantokausi julkaistiin poikkeuksellisesti yhtäaikaisesti sekä elokuvateattereissa että Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa 22. lokakuuta 2020. Sarja esitettiin teatterilevityksessä kahdessa osassa. Jaksoista 1–3 ja 4–6 koostuvien näytöksien kesto oli hieman yli kaksi tuntia kerrallaan. Ohjaaja-käsikirjoittaja Mika Ronkaisen mukaan sarjan toisen kauden teemana on "muutos ja muutoksen vastustaminen".
Toisella tuotantokaudella kuullaan myös Samuli Putron tekemää musiikkia. 

 

 

Kausi 3 

Kolmas kausi kuvataan kesällä ja syksyllä 2021 ja se julkaistaan Elisa Viihde Viaplayssa loppuvuodesta 2022. Kolmannella tuotantokaudella matkataan ajassa noin viisi vuotta eteenpäin sarjan ensimmäisen tuotantokauden tapahtumista. Aiempien kausien näyttelijöistä mukana ovat muun muassa Maria Sid, Johannes Holopainen, Matti Ristinen, Inka Kallén ja Kreeta Salminen. Kolmannen kauden ovat käsikirjoittaneet Venla Aakko ja Mika Ronkainen, joka myös ohjaa kaikki jaksot.

Ylva Haru: Oikeiden luona

 

 

 

 

 

 

Ylva Haru - Oikeiden luona 

"Siitä tietää, että on
Oikeiden ihmisten luona
Jos voi olla juuri mitä on
Milloinkin

Ei tarvi koskaan varoa
Mitä saa sanoa
Tai jos ei jaksa kannatella
Siihenkin lupa on

En pelkää olla heikko
Jos en jaksa olla vahva
Hyvä ystävä ei katso
Sitä koskaan pahalla
Olen onnellinen ollessani
Oikeiden luona

En kaihda itselleni nauraa
Sydämenpohjasta
Vaikka hetki sitten kaadoin
Kyyneleitä sammiosta
Siihenkin lupa on
Oikeiden luona

Siitä tietää, että on
Hyvien ympäröimä silloin kun
Ei tahdo olla missään muualla
Kuin missä on

He seisovat aina puolella
Vaikka viuhtoisin huolella
Tuulimyllyjä vastaan
Aina toisinaan

Uskallan olla vahva
Vaikka oisin kuinka hauras
Siinä lienee taika saada elämältä taivas
Sen voi löytää ollessaan
Oikeiden luona

Ei kukaan jaksa lopulta
Pelkästään aina kantaa
Sitä enemmän on voimaa
Kuin rohkenee itsen antaa
Olen onnellinen ollessani
Oikeiden luona
Olen onnellinen ollessani
Oikeiden luona"

BIO
Ylva Haru on kotimaista folkia tekevä laulaja-lauluntekijä, joka on luonut nahkansa uudelleen juurevan kitarasoundin ja lauluharmonian ympärille.
Ylva Haru on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä yövyttyään lauluntekijä sai kokea luonnon puhuttelevan mystisen energian syksyllä 2012. Hän kuuli siellä jotain, mistä kaksi vuotta myöhemmin syntyi artisti nimeltä Ylva Haru ja se jokin soi nyt laulujen muodossa.
Parhaillaan työn alla on toinen kokopitkä albumi.
Linnut-debyyttialbumi näki päivänvalon tammikuussa 2019. Kymmenen kappaletta sisältävä kokonaisuus tarjoaa kirjon erittäin pelkistetystä maailmasta paikoitellen massiivisiinkin bändisovituksiin.
Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Elämä kantaa nostettiin heti useammille radiotaajuuksille sekä ylsi Radio Suomen koko vuoden 11. soitetuimmaksi biisiksi.
Kaikkiaan levyltä ylsi radiosoittoon sekä useille Spotify-soittolistoille yli puolet albumin kappaleista ja levyn kaikki kolme singlejulkaisua saavat soidakseen edelleen.
Levyn Tähän hetkeksi jään -avausraita huomioitiin kunniakkaalla ”maailmanluokan indiefolk-helmi” -tittelillä Aleksi Pahkalan Päivän biisit -sivustolla ja esiteltiin myös tv-taajuuksilla Arto Nybergin ohjelmassa.
Ensijulkaisua edelsi omakustanteena julkaistu Tuulensuoja -EP (12/2016), jonka jokainen kappale ylsi niin ikään radiosoittoon ja suurimman huomion sai itse nimikkokappale, jonka myötä Ylva Haru muun muassa valittiiin YleX:n Nosteeseen ja Parasta nyt –soittolistalle ja tituleerattiin ”tulevaisuuden nimeksi” Yle Oulun taajuuksilla.
Vahvasti tulkittu tarinankerronta porautuu suoraan selkäytimeen pohtien tätä aikaa ja hyvää ihmisyyttä – kipuja, rakkautta ja kaihoa unohtamatta. Pehmeiden vokaaliosuuksien ja rosoisen folktunnelman oiva naimakauppa antavat kylmiä väreitä, mutta ei jätä kylmäksi. Parhaimmillaan Ylva Harun kappaleet ovat päättymättömiä lauseita, jotka jäävät kaivertamaan kuulijan mieltä.
Biiseistä vastaa keulakuva itse, ja livenä keikkoja kuullaan niin soolona kuin isommilla kokoonpanoillakin.
Tervetuloa Ylva Harun tarinoiden matkaan!

Ikäkriisi teema myös blogissa jatkuu. 

Törmäsin tähän biisiin muutama päivä sitten kun löysin Spotifystä järkyttävän määrän itselle täysin tuntemattomia naisoletettuja artisteja. 

Ylvan olen nähnyt livenä aikana ennen Koronaa ja kuullut musaa radiosta, sekä lainannut levyn myös kirjastosta. 

Keikasta on niin kauan, että muistan enempi paikan ja tunnelman. Luulen tämän kyseisen biisin tulleen sillä keikalla ja ajatelleeni, että tätä pitää kuunnella jatkossa oikein ajatuksella. 

Se, ettei keikasta ole mielikuvia paljoa ei johdu alkoholista, vaan kahdesta festaripäivästä ja siitä, että keikan ollessa kello oli jo jonniin verran ja eräänlaista festariväsymystä oli vallalla. 

Mietin tätä biisiä erityisesti eilen kun seurasin uutisvirtaa historiallisista, surullisista ja pelottavista maailman tapahtumista. 

Samassa hengenvedossa siis samalla uutisia seuraillessa käynnistin synttärisuunnitelmat ja kutsuin ketä kutsuin. Ne kutsut on halutut, himoitut ja vain harvoille & valituille. 

On kiire kiire kutsutut. Tuo nyt oli pätkä muistaakseni virsi numero 413. 

Sitä kun on niin monenlaisia kutsuja; on synttärikutsuja, hääkutsuja ja taivaskutsuja. Ja varmaan myös taivaallisia kutsuja. Heavenly party. 

Rakastan järjestää juhlia. Ans kattoo ny mitä tään kertaisista vuosijuhlista tuloo. Glitterii ei ainakaan tuu puuttuun!

 

Vieraslistaa kootessani mietin onko nää tosiaan ihmisii, jotka haluun kanssani juhlii merkkipäivääni ja kuinka erilaisia ja eri ihmisten kanssa vietettyjä juhlapäiviäni elämääni mahtuukaan. 

En tänäkään vuonna tuu saamaan onnitteluja muutamalta ihmiseltä jolta tahtoisin. Saan onnituksia kuitenkin valtavan määrän. Olenko kiitollinen onkin sitten toinen kysymys. 

Kaipaus ei ole ongelma vaan se kuinka vahvasti se hallitsee mieltäni. 

Alan pikku hiljaa olla siinä kunnossa, että varmaan tarvisin taas ulkopuolisia työkaluja mieleni hyvinvoinnin tueksi. 

Joku voi ajatella, että mun pitäisi käsitellä mun ainutta parisuhdetta terapiassa tai jossain. 

Se voi olla jollekin ongelma kuinka vahvasti kannan mukanani asioita, jotka tapahtui viime vuosisadan lopussa ja uuden vuosituhannen alussa. 

Ei se ole ongelma vaan se mitä muutama vuosi sitten tapahtui ja kuinka vaikeaa mun sen asian kanssa on. Siis sen, että olemassaoloni kielletään aivan täysin. 

 

Joillekin voi olla myös järkytys lukea kaikesta siitä osasta elämääni, jonka yleensä tutustuessa uuteen ihmiseen jätän kertomatta. 

 

Oikeiden luona on niin puhutteleva biisi. Soundit tukee tarinaa upeasti. Vokalisti on omaperäinen ja selkeästi äänellään erottuva. 

Tässä laulussa ja tekstissä on niin valtavan hienosti tavoitettu ja kirjoitettu auki se mitä itse olen paljon pohtinut ihmissuhteissani ja tulen pohtimaan nykyisissä ja tulevissa. 

Huomaan päivä päivältä ja viikko viikolta, että muutamien ihmisten kanssa olen tekemisissä vain tottumuksesta. Se vie energiaa kun ajatusmaailmat ei kohtaa. 

Tällaisiin ihmissuhteisiin sopii erityisesti biisistä tämä:

"Ei tarvi koskaan varoa
Mitä saa sanoa
Tai jos ei jaksa kannatella
Siihenkin lupa on"

Tiiän, että saan olla ongelmineni ja itsenäni niinkun oon. Mut riittääkö se mulle? Jos kuitenkin koen ettei ole vastavuoroista ja etten viihdy. 

 

 

Tää seuraava lainaus biisistä onkin sitten sellasta, jota oon kokenut harvoin ja nykyään viä harvemmin. Osa niistä, jotka eilen sai kutsun on sellasii, joihin tää sopii: 

 

"En pelkää olla heikko
Jos en jaksa olla vahva
Hyvä ystävä ei katso
Sitä koskaan pahalla
Olen onnellinen ollessani
Oikeiden luona

En kaihda itselleni nauraa
Sydämenpohjasta
Vaikka hetki sitten kaadoin
Kyyneleitä sammiosta
Siihenkin lupa on
Oikeiden luona

Siitä tietää, että on
Hyvien ympäröimä silloin kun
Ei tahdo olla missään muualla
Kuin missä on

He seisovat aina puolella
Vaikka viuhtoisin huolella
Tuulimyllyjä vastaan
Aina toisinaan

Uskallan olla vahva
Vaikka oisin kuinka hauras
Siinä lienee taika saada elämältä taivas
Sen voi löytää ollessaan
Oikeiden luona"

Erityisesti tämä: 

"Siitä tietää, että on
Hyvien ympäröimä silloin kun
Ei tahdo olla missään muualla
Kuin missä on"

Eli siis loputtomat bileet myöhäiseen yöhön/varhaiseen aamuhetkeen/riittävästi kuplivaa juomaa tai punkkuu/Keskustelunaiheet vaan jatkuu ja jatkuu ja niitä riittää aina vaan.

Täytyy laittaa vielä tämä: 

"Uskallan olla vahva
Vaikka oisin kuinka hauras
Siinä lienee taika saada elämältä taivas
Sen voi löytää ollessaan
Oikeiden luona"

 

 

Hauraus minussa. Sen näkee jokainen niinkun haluaa. 

 

Taivas voi tarkoittaa niin monia asioita. Oon elossa kun oon yleisössä ja artistit lavalla ja oon elossa just aiemmin kuvaamanlaisenani iltana. 

 

 

Koetan saaha kirja-arvioita tehdyksi seuraavan parin kuukauden aikana. Minua vaivaa ns. Lukujumi ja siksi nämä lyhyehköt biisi arviot on ollu kannattelevia asioita blogissani viime aikoina.

Toivon sulle enemmän ku mulle

Yona - Sielu selittää 

 

 

"Vaitonainen on puiston avara,
takana pitkä päivä uuvuttava.
Hetkeen en ehtinyt ees ajatella sua,
se hetki meni jo, taivas tummuu taas.
Sadepisaroissa, sadoissa lätäköissä,
pyörii tänään elokuva meistä.
Istun katsomoon, annan taivaan revetä,
ensi-ilta, näytös alkaa, pakko katsella.
Miten hyvä casting miten upee crewi,
ei kai jaksettu vaa opetella lainei-
”Mä ravistan sua" vai miten se meni?
Haluttii vaa iholle nopee.
Yhtä nopeesti rikottiin kaikki,
kai toisistamme liian juovuksiin
ja filmi pimeni vaan.
Ihan tyhjää ja pimeetä vaan.
Mun sielu yrittää selittää sulle
vaik et voi lukee sitä huulilt
se pyytä ettet kantais kaunaa
en voi ku toivoo et sen kuulet
Sielu yrittää selittää sulle
vaikka oonki mykkä niinku muuri
mun sisäl myrskyää pauhaa
Mut toivon sulle ainoastaan rauhaa
Jos voisin editoida pois kaiken pahan,
en muuttais mitään haluun ilon ja ikävän.
Näin sut niinku ootki jumalolentona,
sun takii uudelleensynnyin ja nyt kuolen.
Kaatamalla muistot huuhtoo mieltä,
en vaa haluu päästää irti ihan vielä.
Kohta on uusi vuosi, uusi kuosi,
toivon sulle enemmän ku mulle."

Kaipaus on sisäänrakennettu minuun. Se on aina ollut, on ja tulee aina olee. En pääse siitä mihkään ja tiän ettei mun tarvii eikä ees kannata yrittää. Suru tuli osaksi minua jo kauan sitten. Erään tapahtuman jälkeen. 

Tää alku vuosi on mennyt surua tuntiessa. Tiiän miten pääsen siitä pois ja ettei se ole koko maailma. 

Uuden vuoden päivänä kaipauksesta tuli taas niin hallitseva tekijä ja näin ollen laitoin viestin matkaan. 

Kerroin siinä kuinka toivon viestin vastaanottajien saavan Koronan ja menehtyvän siihen. Kerroin kans kuinka ihanaa on saada toteuttaa itseään ja polyamorian olevan parasta mitä on. 

Sanoin myös etten ehkä todellisuudessa toivo Koronaa ja etten välttämättä ole monisuhteinen. Ja että tään viestin voi ehkä ohittaa, unohtaa ja antaa anteeksi jos muistaa minkälaista mun kanssa joskus oli ja tajuaa, että tää kirjoitus on parempi tapa purkaa sen hetkinen olo kuin joku muu teko. 

Mielenkiintoisen tästä tekee se, etten tuossa hetkessä edes ollut fyysisesti yksin. Kuumeessa kuitenkin olin, joten vuosi oli muutenkin vaihtunut rauhassa.... 

Odotan haastemiestä ja kutsua käräjille. Kumpaakaan en luultavasti saa, vaikka olen häirinnyt ihmisten rauhaa. 

Jos on huono hetki niin ajattelen näiden kolmen ihmisen vihaavan mua. 

Jos taas on hyvä päivä niin uskon. Uskon siihen, ettei rakkaus ole loppunut sitä vaan ei voida toteen näyttää. 

Olen välillä niin syvissä vesissä, että mua on vaikeaa tavoittaa sieltä. Koetan olla pinnalla silloin kun kohtaan ihmisiä livenä ja hoidan asioita. 

Mulla on ikäkriisi eikä se valmiimmaks tule. 

Haluisin, et moni asia ois toisin. 

Haluisin joka päivä tuntee sen, että mua rakastetaan. 

Muistan viäki miltä tuntui tietää se. Ramppasin terapiassa ja elämä oli yhtä kaoosta kun oli niin vaikeita asioita käsiteltävänä. Samalla opiskelin ja jännitin valmistunko aikataulussa ja jaksanko tehä kaiken sen mitä se vaatii. 

Valmistuin ajallaan ja eniten motivoi se, että tiesin etten tulis seuraavana syksynä pärjää ilman sen hetkisiä läheisiä ja lisäksi halusin aloittaa elämän nykyisessä kotikaupungissani. 

Tein montaa juttua samaan aikaan enkä antanut kuulemieni ikävien juorujen itseäni kohtaan haitata, koska tiesin ketkä välittää ja ketkä ei. 

Muutama teksti henkilökohtaisesta fb profiilistani viime ajoilta. 

 

"Ens viikolla on ystävänpäivä. Ystävyys mitä se on? Omassa elämässäni on joukko ihmisiä erilaisista kuvioista. En halua olla läheinen kenenkään kanssa. Oon kuullu niin paljon negatiivisia asioita siitä minkälainen olen, että nykyään vältän kaikkea mikä vois aiheuttaa konflikteja. Minua pelätään tai siis sitä millä tavalla sanon asioita kirjoitettaessa viestejä. Sanon suoraan kaiken mitä ajattelen ilman mitään suodatuksia tai ajatuksia siitä miltä se toisesta tuntuu. Näin sitä saa läheisemmätkin suhteet loppumaan ja ex ystäviä riittää. Miksi välittäisin kun ei nekään välitä? Jos tutustut meitsiin saat rehellisiä mielipiteitä omasta elämästäsi ja tekemistäsi valinnoista. Kuka niitä haluaa kuulla? Ei kukaan. Joillakin voi olla sellanenkin kokemus, että mutaman viinilasillisen jälkeen oon oikein hauskaa ja rentoa seuraa. Tai sitte en ole ja illassa onkin kaikki tunnelmallisen draaman ainekset. Vieraiden seurassa en rentoudu ja siitä voi saaha kuvan, että olen tosi hiljanen. Mut sehän johtuu siitä, että vieraassa seurassa ahdistaa. Saan tuntea myös niin, eikä tarvitse muuttua toisenlaiseksi. Parisuhdepettymykseni vaikuttaa kaikkeen ja on vaadittu paljon, että pystyn elämään tämän päivän ja seuraavan. Onneksi reseptillä saa aivokemiaa tasaavia yhdisteitä niin tunteet on siedettäviä. Jos siis mietit miksi en pidä yhteyttä Sinuun, enkä kirjoittele vaikka lupaan niin tässä vastaukset useimpiin kysymyksiin. Tää pitää osata lukea oikealla tavalla. P.S. Synttärit lähenee ja jos oot viime vuosina saanut kutsun niin saat sen tänäkin vuonna, riippumatta tästä tekstistä.
8. helmikuuta kello 21.34" 

Sellainen ihminen olen. Jos kanssani kirjoittelee viestejä on väärinymmärrysten mahdollisuus suuri ja konflikti helposti valmis. 

Jos puhutaan samat asiat niin en sano asioita niinkun ne kirjoitan. Voi käydä myös niin, etten puhuessa sano laisinkaan todellisia ajatuksiani vaan kerron ne viesteissä myöhemmin. 

Niin koetappa siinä sitten saada kuva siitä minkälainen minä olen vaiko enkö ole. 

"Kohta on kesä ja Suviseurat. En minä sitä uskontoa kaipaa. Rakkaita MatkaYstäviä vain.
13. helmikuuta kello 11.01"

Tähän tekstiin ei kukaan reakoinut mitenkään. Moni ei tiiä sitä, että läheisimmät ihmiseni, joiden kanssa elin elämäni parhaimmat ajat ovat. Jätän lauseen tarkoituksella kesken. 

Ja tässä viel yks teksti. 

"Luen tätä jälleen. Muistan päivän kun kuulin ensimmäisen kerran heistä. Se päivä muutti kahden ihmisen elämän. Syksy oli saapunut ja uusi alku opiskelun ja niiiiin monen asian suhteen. En pamahtanut uskoon silloin. Meni vuosia ennenkuin. Suviseurat ja monet asiat tuli tutuiksi. Elän, hengitän ja olen. Tässä kaupungissa saa kaiken, kuten jo aiemmin kirjoitin. Osaan myös olla jos jossain keskustelussa tulee esiin suuret perheet yms. Niin en ala avautumaan. Oon niinkun en oliskaan. Kaikki kaverit saati sukulaiset ei mun harhapoluista tiedä. Katson etten ole tilivelvollinen. Pinkki hiusväri, glitter kynsilakkaa, shampanjaa lasiin ja keikalle! Jos minä en tällaisena nykyisyydessä riitä niin siirry muihin seuroihin.. 

18. helmikuuta kello 19.59"

Tuon tekstin jälkeen oli linkki erääseen kirjaan. 

Tuosta mun kirjoittamasta tekstistä voi saada sellaisen kuvan, että olen joskus uskonut tai että en ole. Jokaisella on vapaus muodostaa haluamanlaisensa kuva. 

Vuosien ajan tiesin vain joitain yksittäisiä asioita siitä mitä tarkoittaa vanhoillislestadiolaisuus. 

Käytännössä en siis tiennyt mitään. 

Meil oli seksi, päihteet ja musiikki. 

Ei siinä ehtinyt eikä tarvinnut miettiä mitä toisen tausta on ja itse työstin omia ongelmiani terapiassa. 

Huolehdin etten tuu raskaaks ja myöhemmin oon tajunnut kuinka patriarkaalista se oli. 

Viä tänäkään päivänä en kanna vastuuta ainoastakaan lapsesta ja ikää alkaa olla jo sen verta että se on myöhäistä kohta. 

Jos on huono hetki niin ajattelen, että mun koko elämä on vain yksi iso murskattu unelma. 

Sanoin jo aiemmin, ettei rakkaus ole loppunut sitä vaan ei voi toteen näyttää. 

Kyse on myös kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteita. 

Sen vuoksi minua syyllistetään siitä mitä olen, koska kaikki mikä tulee ns. Ulkopuolelta on väärin kuin myös kaikki mikä muistuttaa epäuskoisesta elämänvaiheesta. 

Minua pitää syyllistää siitä, että itselle herää tunteita, muistoja ja tunnemuistoja, joiden käsitteleminen on mahdotonta, koska itsellä ei ole työkaluja niiden käsittelyyn, koska on olemassa vain oma mustavalkoinen maailmankuva. 

Minulle kertoo myös aivan erittäin todella suurista parisuhde ongelmista se, että muutaman viestin jälkeen uhkaillaan erolla. 

Ketään ei voi omistaa, ei ainutkaan suhde ole hyvissä kantimissa tuollaisessa omistushalussa, eikä myöskään terveellä pohjalla. 

Olen voitolla tässä. En ole joukkonarsismin ja mustavalkoisen maailmankuvan uhri. 

Minulla on vapaus ja terveitä ihmissuhteita! 

Minua on helppo syyllistää ero aikeista kun ei ole työkaluja keskustella niistä oikeista parisuhdeongelmista. Eikä niitä voikaan olla, koska aina on opetettu kieltämään omat tunteet ja olemaan kuin niitä ei olisikaan. Sellaisesta omana itsenä olemisen tukahduttamisesta ei seuraa mitään tervettä. 

Kesällä tulee kolme vuotta meidän viimeisestä viestinvaihdosta ja siitä kun Annukan olemassaolo kiellettiin, koska ympäröivä joukkonarsismi ja mustavalkoinen maailmankuva pakottaa tekemään niin. 

Ajoittain mietin kuinka toiselle ihmiselle voi tehä niin, että se lakkaa täysin olemasta. Sitte kun luen tästä yhteisöstä niin tajuan, että sellanen toimintatapa on ihan ns. normaalia heillä. Voin halutessani voimaantua ajatuksesta, että on muitakin kohtalotovereita. 

Oon kyllä väleissä vaikka keiden kanssa, joiden kanssa on vaikka mitä koettu yhdessä, jotka tulee ns. perus perheistä yms.

Olin toissa viikonloppuna Yonan keikalla. Se oli upea avaus tälle keikka vuodelle. Sielu selittää esitettiin keikalla ja muistin kuinka hyvä biisi se on. Oon kuunnellut sitä viime päivät ja otsikko hahmottui lyriikoista, mutta koska meni useampi päivä ennenkuin aloin kirjoittaa tätä on tää siksi niin repaleinen. 

Nuita sanoja kuunnellessa mietin niin paljon omakohtaisia asioita. Löysin oman elämäni kohtauksia tuosta tekstistä. 

Kiitos Yonalle biisistä <3 

 

Lyriikat löysin https://lyrics.fi/yona/sielu-selittaa

Ainiin. Mulla on kaikki hyvin. Ei tarvitse ajatella, että olisin hätää kärsimässä. Tekstini saattaa näyttää siltä, että tunnen suuresti ja niinhän teen aina ja kaikkialla ja kokoajan. Mut se ei haittaa. Mua ei voi auttaa sen suhteen mitä ajattelen menneistäni ja miten ne koen.

Eveliina Viitanen: Pidä kiinni kädestäni

 

 

Eveliina Viitanen - Pidä kiinni kädestäni 

Basam Books 2021 

ISBN:
9789523791886

 

22-vuotiaan Ylv

 

an elämä menee sekaisin, kun kaveriporukkaan ilmestyy uusi jäsen. Ylva rakastuu Joosuaan, mutta mies painii oman menneisyytensä kanssa eikä kykene käsittelemään tunteitaan. Sydän särkyneenä Ylva vaihtaa maisemaa ja tutustuu Pirkkaan, joka herättää hänen vielä uinuneen seksuaalisuutensa. Tunteet kiskovat Ylvaa kahtaalle. Samaan aikaan kätilöopinnoissa ammatillisuus ja vakaumus joutuvat törmäyskurssille pysäyttäen toistuvasti elämän harmaita sävyjä tutkimaan. Pidä kiinni kädestäni on kertomus rakkaudesta ja henkilökohtaisten tabujen purkamisesta. Se avaa ikkunan vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten elämään 2010-luvulla ja rakentaa siltaa molemminpuoliseen ymmärrykseen.

Eveliina Viitanen (s. 1984) on jyväskyläläinen omaishoitaja ja perheenäiti, joka keräilee vanhaa lastenkirjallisuutta ja nauttii lukiessaan sitä iltaisin lapsilleen. Tummasävyisen rikas elämä on opettanut hänet katsomaan maailmaa monesta kulmasta. Hän haluaa antaa äänen vaietuille asioille ja tilaa erilaisuuden kohtaamiselle. Teksteissään hän luottaa autenttisen kuvauksen voimaan: realismi riittää, kun sitä malttaa pysähtyä tutkimaan.

 

 

Kiitos kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta ja kansikuvan tätä varten käyttöön saamisesta. 

Halusin lukea tämän kirjan heti siitä hetkestä kun sattumalta törmäsin siihen Twitterissä. 

 

 

Tiesin tai pitäisikö sanoa uskoin teoksesta tulevan hyvän lukukokemuksen ja tietämys tai pitäiskö sanoa usko, ei pettänyt tälläkään kertaa. 

Tiiän, että oon kielellisesti taitava mielikuvien luomisessa ja muissa. 

Kirjan esittelytekstin luettuani mietin, että nyt on löytynyt rutkasti rohkeutta ja voimaa käsitellä kirjallisuudessa uskon yhteisössä rakastumista samaan sukupuoleen. 

Kirjan henkilöiden nimet ovat lumoavia. Niistä ei voi päätellä onko kukanenkin mitä sukupuolta. 

Kirjan edetessä kuitenkin tuli selväksi, että heteroparin rakkautta käsitellään. Sateenkaariyhteisöllä on oma osansa kirjassa myös. 

No worries. Sain kirjalta sitä mitä odotin. Eli paljon ajatuksia ja myös vastauksen erääseen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. 

Noin muutoin haluaisin tosiaan lukea teoksen, jossa päähenkilö kuuluu herätysliikkeeseen, sekä sateenkaariyhteisöön. Se on ymmärtääkseni vaikea yhtälö. Jos Jumala rakastaa kaikkia niin miksei ihminen saa rakastaa ketä haluaa? Minkä vuoksi paimentolaisten pari tuhatta vuotta sitten kirjoittamat stoorit eli niinkun Raamattu? Niin miks tällanen paimentolaisporukka sais määrittää sen kuka rakastaa ketäkin ja minkälaisina tulemme hyväksytyiksi Jumalalle? Jumalahan hyväksyy kaikki sellaisina kuin olemme. Näin ollen mikä oikeus ihmisellä on tuomita? Mitenkä 2000 vuotta sitten elänyt paimentolaisheimo muka määrittää tään nykypäivän elon ja olon? 

Luin kirjan yhdeltä istumalta ja olisin viihtynyt tekstin parissa vieläkin pidempään. 

Luin kirjan e-kirjana ja siksi lainaukset tekstistä ei nyt ole mahdollisia, koska kopiosuoja. 

Jyväskylä on merkittävässä roolissa ja oli kivaa bongata tuttujen paikkojen nimiä ja vähän oppia kaupunkia tuntemaan.

Kätilöopiskelija Ylva tutustuu Joosuaan ja heillä synkkaa hyvin. Ehkä liiankin hyvin. On helppo olla toisen kanssa ja jutella kuin luonnostaan. Kipeistä kokemuksista avaudutaan ja seurustelusta puhutaan. Toinen ei usko kykenevänsä siihen ehkä koskaan ja toinen haluaisi. Vahvoja tunteita riittää. 

Ylvan kipuilusta oli raastavaa lukea. Tiedän miltä se tuntuu ja miltä tuntuu olla ulkopuolinen läheisinään pitämiensä ystävien seurassa juuri silloin kun heitä eniten tarvitsisi. 

Ylvan ja Joosuan väliset viestit ovat sellaista luettavaa joka tekee kipeää. 

Varsinkin sitten myöhemmin kun Joosua käyttäytyy viestissä ikäänkuin mitään syvempää ei heidän välillä olisi koskaan ollutkaan. 

Tästä käytöksen kuvauksesta sain vastauksen siihen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. 

Kysymykseni: Voiko   uskon yhteisössä käyttäytyä  toista ihmistä kohtaan niin kylmästi ja julmasti kuin kahden ihmisen välillä ei mitään olisi koskaan ollutkaan ja ikäänkuin pyyhitään kaikki mennyt pois? 

Vastaus: Kyllä voi.

Tämän asian tiedostaminen helpotti omaa ikävääni kun tiiän, etten ole ainoa, jota niin kohdellaan. 

Kirja on fiktiota, mutta fiktion mukaan mahtuu aina ripaus totuutta. 

 

Ylva lähtee parantelemaan haavojaan Turkuun ja suorittamaan opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa. 

Siellä vietetty aika on todella mielenkiintoista settiä. Nimittäin ammatillisuus ja vakaumus kohtaa. Pohdiskellaan lasten määrän rajoittamista, sitä että ne jotka jaksais eivät saa enempää lapsia esim. terveydellisistä syistä. Kuinka eri tavalla nuo asiat eri perheissä voidaankaan nähdä, vaikka yhteisö olisi sama ja niin edelleen. 

Blogistin omassa elämässähän alkaa olla se tilanne, että olen melko lailla ajan illassa vai miten sitä sanotaan? No, mutta kuitenkin. Niin sitä olin sanomassa, että aika käy vähiin. Ei enää mene montaakaan vuotta siihen, etten enää voi tulla raskaaksi. Luoja varmaan varjelee etten tulekaan. 

 

 

Takas kirjaan. 

 

Ylva tutustuu Pirkkaan ja he alkaa seurustella. 

Kirjassa mietiskellään sitä kuinka voi mennä naimisiin ilman, että tietää sujuuko seksi ja miten voi olla varma kun ei tiiä. 

Ite mietin sitä lukiessa, että missään ei varmaankaan julkisesti puhuta siitä jos käytäntö olisi se, että seksiä kuitenkin kokeillaan ennen avioliittoa. Mitä tahansahan saa tehä kunhan siitä ei jää kiinni. Näin olen asian ymmärtänyt. 

Mietin kans, että onko se mikä on kielletty juuri siksi niin iso osa? 

Pahaa teki lukea kuinka Ylva ja Pirkka päätyivät usein tilanteisiin, jossa olivat kahdestaan ja mitä sitten tapahtui ja mitä enemmän meinasi tapahtua. 

Minkä vuoksi luonnollisesta asiasta tehdään niin vaikea? Kyllä siinä on itse kenenkin mielenterveys ja sietokyky vallitsevia olosuhteita kohtaan vaarassa jos ja kun ei saa toteuttaa haluaan. 

Normaali oloissa sitä vasta vaikeaa on. 

Tästä on jokunen vuosi aikaa kun rakastamani ihminen otti yhteyttä. Uskoin hänen olevan hyvissä aikeissa ja että vihdoinkin olisi meidän aikamme. Meillä oli yhteinen ilta ja yö kodissani. Aamun saavuttua hän vain lähti "kissoja ruokkimaan". En saanut häneen koskaan yhteyttä sen jälkeen. Tunteita oli. Niitä oli. Vaan oliko niitä liikaa? Liikaa, jotta pystyisimme elämään arkea yhdessä? 

Että ei se elämä ruusuilla tanssimista ole vaikka itseään saisi kuinka toteuttaa. 

 

Kirjassa käydään myös Suviseuroissa. Ylva ja Pirkka riitelee siitä kuinka tulevaisuudessa toimittaisi kyseisessä tapahtumassa heidän lasten kanssa. Luin tätä kohtaa ja mietin, että kuinka helppoa, tai helppoa ja helppoa, no kuitenkin. Niin on miettii tulevaisuutta useamman lapsen kanssa siinä vaiheessa kun ei vielä ole ainuttakaan. Sitä luultavasti kuvittelee, että voimavarat riittää aina vain ja rakkautta jokaiselle lapselleen. Minä luulen kuitenkin arjen olevan täysin toista. Luulisin sen olevan sellaista, että pelätään uutta raskautta jatkuvasti ja väsytään vuosien mittaan kaikkeen. Ja ohan se nyt aivan hullua hommaa olla raskaana joka vuosi, saada keskenmenoja kun keho ei enää jaksa, tai kuulla lääkäriltä usein, että seuraava lapsi veisi hengen jommalta kummalta. 

Itse olen tässä vuosien aikana miettinyt, että olisiko minusta ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta. Ainakaan mun ei tarvii koskaan pakosta tehä ainuttakaan lasta tähän maailmaan. Sokeita äitejä on ollut maailman sivu. En mieti asioita vammani kautta vaan enempi mietin henkisiä voimavarojani ja sitä olisiko niitä vieläkään tarpeeksi perhe-elämään. 

 

Oli kiinnostavaa lukea Suviseuroista. Nehän on vähän niinkun festarit. Viini virtaa ja musiikkia piisaa. Se on ehtoollisviiniä ja laulut virsiä. Vaikka kait siä teinit juo siiderii, kaljaa ja mikä nyt kellekin maistuu. Sitä vaan ei kerrota ulospäin. Ainiin ja kortsuja kuluu tiätty. 

Muistan erään Yleisradion ihmisen joskus sanoneen, että suosittelee Suviseuroissa käymistä siksi, koska sieltä saa oppia puhetyöhön. En tarkkaan muista sitä lausetta, mutta puhetyöläisyyteen siinä viitattiin. 

Siä ne puhujat on niinkun esiintyjät festareilla.... 

 

Kirjasta heräsi se kuva, että ikäänkuin avioliitto olisi tarkoituksen mukainen asia, siis sellainen jota kannattaa tavoitella. Sitte saa sekstailla nii paljo ku haluaa. 

En ymmärrä mikä muka siitä avioliitosta niin pyhän tekis? Ja entäs jos se seksi ei puolisoiden välillä toimikaan? Ikäänkuin avioliitto olisi joku onni ja autuus. Ainoankaan uskontokunnasta riippumatta tapaamani ihmisen en ole huomannut uskon autuaaksi tehneen. 

Ja miksi ihmeessä pakotetaan siihen, että parisuhde on monogaaminen? Kun tossa kirjassa pohdittiin, että kuinka uskaltaa sitoutua avioliittoon jos ei muka oo kertaakaan sekstailtu niin tulipa vaan mieleen, että jos se seksi ei sitte toimi niin avioliitto voi säilyä ja molemmilla olla seksiä muiden kanssa, jotta varmasti saa toteuttaa omia haluja ja tarpeita ihmisen kanssa, jonka kanssa hommat toimii. 

Polyamoria tai polyamoriaa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Siis mix ihmeessä kenenkään pitäs kärsiä huonosta ja toimimattomasta seksistä puolisonsa kanssa kun tarjolla on kaikille kaikkea mitä kukanenkin haluaa. 

On myös muita asioita kuin seksi, joka yhdistää ihmisiä. Kumppaneiden kanssa voi käydä voimaannuttavia keskusteluja ja tehä yhteisiä asioita. 

Mulla itellä vois olla kumppani, jonka kanssa ramppaisin musiikkikeikoilla ja toinen kumppani, jonka kanssa viettäisin aikaa ja kuunneltaisi yhdessä kirjoja ja keskusteltaisi niistä, tai katteltas hyviä sarjoja. Molempien kanssa olisi oma tapa olla ja ne yhteiset kiinnostuksen kohteet ja puheenaiheet. Molemmat ois mulle yhtä rakkaita ja tärkeitä ja tietenkin tietoisia toisistaan. 

Ei rakkaus kulu käyttämällä. 

Kirjasta saa kuvan, että kun pappi sanoo aAmen. Niin sen jälkeen ollaan uskollisii kumppanille. Todellisuus on luultavasti toisenlainen. Avioliitto ei ole tae mistään. Kuinka kenenkään tunteet vois kohdistua vaan yhteen ihmiseen? Eihän sitä voi tietää minkälaisia ihmisiä loppu elämän aikana tulee vastaan. Omasta mielestäni toisen ajattelukin on pettämistä. Ei se pettäminen oo pelkästään fyysisesti tapahtuvaa. 

Olen itse kokenut sen, että kun toinen ihminen ei omassa parisuhteessaan saa sitä mitä haluaa. Niin mä oon kelvannut seuraksi, mutta koska ei olla pantu, mutta muuten on oltu ilman vaatteita ja tehty muita asioita toisillemme niin se ei sitten kuulemma ollut pettämistä. Mun mielestä se kyllä oli. 

Ja se oli myös mun hyväksikäyttöä, koska tunteita minulla oli. Heidän kahden onnellinen parisuhteensa jatkui vielä sen jälkeen vaikka kuinka, vaikka kerroin suhteen toiselle osapuolelle mitä olin hänen kumppaninsa kanssa tehnyt. 

Sain sen jälkeen kuulla huoritteluu ja että olen hullu. Tällainen minun arvostelu ja täysi ignooraus ei ole terveen ihmisen toimintaa. 

Oon vaan ollut joku esine, joka otetaan käyttöön sillon kun tarvitaan. Sellaisesta se vasta ihmismieli hajoaa. Viäkö joku miettii, että onko mulla kumppanii vai ei, ja että jos mulla on niin tarviiko syitä sallivuuteeni kaiken suhteen miettiä? 

Kirjan aiheet oli sellaisia, että huomaan taas avautuvani elämästäni enempi tai vähempi. Mulla on oikeus tehä tää. Kukaan ei pahoita tästä tekstistä mieltään ja jos nin kävisi niin minun ei tarvitse siitä kuulla. Sillä enhän minäkään ole saanut tukea silloin kun olen tarvinnut. Oon ollut se kynnysmatto johon pyyhitään jalat. Minun ei tarvitse omassa elämässäni enää koskaan kokea sellaista.

 

Luin joku aika sitten erään haastattelun, jossa puhuttiin siitä kuinka jokainen uskonto huutaa omaa totuuttaan ja että tule meille, mutta älä tule sellaisena kuin olet vaan tule sellaisena kuin me haluamme sinun olevan. Tuo lause oli sen haastattelun parasta antia. Aivan sanatarkasti en sitä muista, mutta jotakuinkin tuota siinä haettiin. 

 

Ainiin ja jos haluaa viä enemmän perehtyä kirjan maailmoihin niin kannattaa katsoa TV-sarja Kaikki synnit. Mieluiten molemmat kaudet putkeen. Katsoin sen alku vuodesta ja itkin ekan kauden viimeisimpien jaksojen ajan, sekä ekojen jaksojen kohalla myös välillä. Eikä tokan kauden jaksojenkaan aikana voinut olla itkemättä. 

 

 

 

Pirkan ja Ylvan suhde päättyy, koska toinen selkeästi haluaa enemmän ja edetä nopeammin kuin mihin toinen olisi valmis. 

Tätä lukiessani minulle tuli mieleen 90-luvulla radioissa soinut kappale, jossa sanotaan näin: 

"Mitä tarkoittaa Rakas? Kun sä sanot sen. Onks se vaan sana jolla pääsee läpi ahtaiden paikkojen?" 

 

Olin juuri ennen kirjan lukemista edeltävänä iltana miettinyt sitä, että loppuuko rakkaus koskaan? Jos oot sanonut rakastavas ja sulle on sanottu sama niin loppuuko se koskaan, vaikka tiet erkanisi? Tulin siihen tulokseen, että ei lopu ja että oon voiton puolella. 

 

Tätä kirjaa lukiessa minua riepoi se, että Ylvalla oli opiskelukaveri, joka ei usko samoin. Mietin kuinka mutkattomilta heidän välit vaikutti. 

Jätän tarkoituksella kertomatta miksi se minua riepoi. 

 

Minä niiiin toivoisin jatkoa tälle kirjalle. Haluisin tietää kuinka Ylvan elämässä käy. Palaako he Pirkan kanssa seurustelutasolle vai ei? 

 

Annan kirjalle viisi tähteä. 

 

Jos haluat lukea kirjan joka mahdollisesti kertoo täysin erilaisesta elämäntavasta kuin omasi. Niin lue tää. 

 

Pari musiikkikappaletta on aivan pakko laittaa tähän loppuun. Ne tulivat myös mieleeni luennan aikana. 

Kannattaa kuunnella lyriikat. 

 

Anssi Kela & Yona - Sä et tiennyt , 

 

Steps - Living in a lie . 

Tällä hetkellä blogini tilastoissa neljänneksi suosituin teksti on keväällä kirjoittamani kirja-arvio teoksesta, jossa sivutaan tätä samaa yhteisöä. Tuon tekstin voi lukea tästä. 

 

 

Blogia voi seurata myös somen puolella ja muutamassa blogi palvelussa. 

Tervetuloa mukaan!

 

Blogit.fi,

Bloglovin, 

Facebook , 

Instagram, 

Twitter .

Samuel Jyrinki: Paratiisi vai helvetti

 

 

 

Samuel Jyrinki - Paratiisi vai helvetti

Otava 2021

Lukija:
Mikko Toiviainen
ISBN:
9789511395263

 

Poikkeuksellisen avoin omaelämäkerrallinen teos avaa kurkistusikkunan kahteen vähemmistöön ja auttaa ymmärtämään niiden sisäistä maailmaa.

Häpeä ja syyllisyys omasta miehuudesta ja seksuaalisuudesta kietovat lonkeronsa Samuel Jyringin elämän jokaiselle osa-alueelle. Hän yrittää olla oikeanlainen mies ja hyvä uskovainen, ja täyttää miehuuden vaatimukset ja uskonyhteisön ihanteet. Salaisuus, jota hänen vaimonsakaan ei tiedä, ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan, vaan ajaa lopulta romahdukseen. Peloista huolimatta on pakko paljastaa todellinen minuus. Teos haastaa pohtimaan omia asenteita ja käyttäytymistä suhteessa ympärillä oleviin ihmisiin. Et voi tietää, millainen ihminen vieressäsi istuu. 

Kuuntelin kirjan Storytelistä.

Selailin Storytelin uutuuksia ja sieltä huomasin tämän. Mietin kuuntelevani kunhan olisi sopiva hetki ja kaikki päivälle tarkoituksenani tekemät asiat tehty: Hiukset värjäilty pinkiksi, kuten viime vuosina on värini ollut ja seuraavan viikon ruokakauppatilaus tehty. 

Siinä kävi kuitenkin niin, että hiusten värjäyksen, iltakahvien sekä puhelinsoiton jälkeen aloitin kirjan. Ajattelin, että kerkiää kait ruuat tilailla myöhemminkin. Hyvä kirjallisuus on sellaista, että aika vain vierähtää sen kanssa. Se mikä on kenellekin hyvä kirja on kokonaan toinen stoori. Kirjan pituus reilut 4 h oli tällaiseen teokseen oikein sopiva. En tiedä voiko tätä kirjaa määritellä sanalla hyvä. Sanoisin ennemminkin, että ajatuksia herättävä. Ajatuksia herättävä herätysliike. 

Kirjan nimestä minulle tuli mieleen 80-luvulta kappale nimeltä Heaven And Hell. Siinä sanotaan, että You Make Your Heaven And Hell. Kun aloin kuunnella tätä kirjaa niin ajattelin biisin oikein hyvin sopivan tähän. 

Minun on vaikeaa pohjustaa kirjaa koska olen lukenut ko. yhteisöstä paljon viimeisten 10 vuoden aikana. 

Tuon esille kirjan herättämiä kysymyksiä ehkä ennemminkin. 

Luulen, että kirjailijalta on vaatinut paljon paljon rohkeutta ja vahvuutta tulla julkisuuteen sellaisena kuin hän on. 

Kaikilla ei tätä rohkeutta ja vahvuutta ole. 

Mieleeni tulleita kysymyksiä: 

Mitä Rakkaus tarkoittaa kun se sanotaan? 

Miten kellään on oikeus määritellä minkälainen saat olla, jotta kelpaat? 

Oma ajatukseni on, että uskoa ei saa tuomita, mutta he jotka uskoo tuomitsee meitä muita. Mielestäni se on ristiriitaista. 

Jos Rakkaus tarkoittaa sitä, että sinut hyväksytään sellaisena kuin olet. Niin miksi näin ei käytännössä tapahdu? 

Erilaisuus pelottaa ja koska se on niin oudon erilaista niin sitä ei voi hyväksyä ja se pitää kieltää kaikin tavoin. Tai toki saat olla se kuka oot ja minkälainen oot kunhan et puhu siitä. 

Tätä minä ihmettelen: asiat lakkaavat olemasta kun niistä vaietaan. Todellisuus on toisenlainen. 

Olen omassa elämässäni huomannut sen. En ole aina ymmärtänyt, että ihmisiä saattaa ahdistaa mun suoruus asioiden sanomisessa ja että mun kanssa on ollut vaikeaa sellaisena aikana jolloin en ole ollut henkisesti parhaissa voimissani. Ihmissuhde on vaikkapa voinut loppua, koska olen ollut niin konflikti altis ilman että itse olen tajunnut sellainen olevani. 

Yhteistä matkaa kanssani jatkaa he, jotka ovat ymmärtäneet sen tärkeimmän. 

Jos uskoisin niin tuo lause olisi kuulunut päättää eri tavalla, mutta koska en usko niin on vapaus kirjoittaa se noin. 

Kirjaa kuunnellessa ja kirjailijan kipuilun tekstistä välittyessä mietin kuinka etuoikeutettu olenkaan. 

Olen saanut kasvaa perheessä, jossa on ne tyypilliset suomalaisperheiden ongelmat. Olen saanut harrastaa kaikkea mitä olen halunnut ja olla se joka oon. Mietin myös nuita juuri värjättyjä hiuksia ja sitä kuinka tärkeäksi se on tullut, että kehtaan taas liikkua ihmisten keskuudessa sellaisena värikkäänä. 

Kirjassa puhuttiin paljon kauneudesta. Minulle tuli mieleen kirja nimeltä Ne, jotka ymmärtävät kauneutta. 

Mulla on muutamat glitter koristeiset kengät ja myös muutama teemaan sopiva mekko. Hiuksenikin tykkään glitteröidä. Esim. musiikkikeikalle mennessä on ihanaa kun voi laittaa hiuksiin kimalletta, joka näkyy. Glitteriä ei voi koskaan olla liikaa. 

Eräs kesän 2020 kohokohta oli kun Ystäväni löysi mulle Kajaanin Tokmannilta teemaan sopivat sandaalit. Tampereelle palattuani nuo kyseiset jalkineet sai runsaasti positiivisia kommentteja. 

Minulla on vapaus toteuttaa itseäni. 

Täytin hiljattain 36 ja tiedän missä on paikka jossa mun kuuluu olla. 

Kirjaa kuunnellessa mietin kuinka rikkinäinen ihmismieli voikaan olla silloin kun pitää olla maailmassa, mutta ei maailmasta. 

Kuinka ristiriitaisia tunteita se voikaan herättää ihmisen minuudesta ja siitä mikä on oikein ja mikä on omasta mielestä oikein riippumatta siitä mitä yhteisössä ajatellaan. 

Ymmärsin kirjasta päähenkilön saaneen juuri oikeanlaista apua ja oli hienoa lukea hänen terapiastaan. Terapiassa käyminen on raskasta ja samalla antoisaa. 

Ymmärsin, että hänet oli kohdattu hänenä, eikä siten että tietystä taustasta tulevana. 

Itsehän haluan aina, että minut kohdataan minuna: ei niin että asioita katsotaan mun vammaisuuden läpi. 

Murran jatkuvasti ennakkoluuloja, vaikka itsekin kaikesta huolimatta olen myös ennakkoluuloinen. Se johtuu siitä, että ihminen on aina kesken tavalla tai toisella. 

Missä sanotaan, ettei sokea nainen voi käyttää korkokenkiä tai olla kiinnostunut sisustamisesta ja kauneudenhoidosta? Nämä ovat asioita joihin törmään. Kodissanihan en voisi pitää julisteita seinillä koska en näe niitä. Voiko kenenkään kodissa vieraana ollessa esittää tuollaista mielipidettä? Noh. Kodissani on kerran sellainen esitetty. 

Kirjasta vielä se, että miten voi olla niin että Suomessa yhä vuonna 2021 on ihmisiä, jotka uskoo, että on vain taivas ja helvetti ja että kaikki muut joutuu helvettiin paitsi he jotka uskovat oikealla tavalla? 

Mitä väliä sillä on tykkääkö samaa sukupuolta olevasta henkilöstä, vai vastakkaista sukupuolta olevasta? Miksi uskovien ihmisten pitää jaotella tuokin asia? 

Minun on tietysti helppo kysyä tällaisia, koska minua ei kiinnosta mitä ihmisellä on jalkojen välissä. Eikä minua kiinnosta ketä kukakin rakastaa. 

Jokainen saa mun elämässä olla sitä sukupuolta kuin on tai kokee olevansa tai jos ei koe. 

En arvota ihmisiä sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. En ymmärrä ketään joka arvottaa. 

Annan kirjalle tähtiä 5/5. 

Suosittelen kirjaa jos kaipaa ajattelun aiheita. 

Tässä vielä biisi, joka aikoinaan kohahdutti ja joka tuli kirjan aikana mieleen. 

 

 

Madonna - Like A Prayer [Official Music Video]