tiistai 24. marraskuuta 2020

Barack Obama: Luvattu maa


Barack Obama: Luvattu maa 

Otava 2020 

ISBN
9789511392767 

Kääntäjät
Kyösti Karvonen; Seppo Raudaskoski; Ilkka Rekiaro

Painetun kirjan sivumäärä 879 

Kansikuva on e-kirjasta, jonka sivumäärä ei valitettavasti ole tiedossani. En Googlella kaikesta salapoliisityöstä huolimatta löytänyt e-kirjan sivumäärää. 



Tämä ei ole kirja-arvio jos sellaista odotit. Tässä kirjoituksessa keskityn epäkohtiin, jotka tulivat esille tämän kirjan myötä sen suhteen etten itse voi lukea painettuja kirjoja. 


Tämä kirja julkaistiin maailmanlaajuisesti 25 eri kielellä 17.11.2020. Minulla oli käsitys, että kirja tulisi lukuaikapalveluihin myös samana päivänä eli Storyteliin, Bookbeatiin yms. Nimenomaan äänikirjana. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olin valtavan pettynyt, koska yleensä kirjat ovat esim. Storytelissä samana päivänä kun painettu kirja julkaistaan tai jo muutamaa päivää aiemmin. Ainoat palvelut, jotka äänikirjaa tällä hetkellä tarjoavat ovat Suomalainen ja Elisa. Äänikirjan julkaisupäiväksi on merkattu tämä päivä. Koetin myös Ellibs-kirjaston valikoimasta varata tätä e-kirjana, mutta jonot ovat melkoiset huolimatta siitä, että kirjasta kuitenkin useampi kappale lainattavissa. 

Äänikirjaa ei ole myöskään Celiasta saatavilla ja kyseinen paikka mainostaa itseään saavutettavuuden asiantuntijana. Äänikirjan pystyi heiltä kyllä varaamaan, mutta voi käydä niin, että kirja on sieltä kuunneltavissa vasta ensi kesänä. Pisimmät tuotantoajat joita Celiasta tiedän on olleet 1-2 vuotta. 

Nythän on niin, että jos haluaisin kirjoittaa blogiini arvion tästä kirjasta. Niin minä en voisi tehdä niin, koska kirjaa ei ole minulle saavutettavassa muodossa. Toki voisin kirjan arvostelukappaleen pyytää kustantajalta e-kirjaversiona, mutta olen ymmärtänyt, että riippuu vähän kustantajasta onko arvostelukappaletta saatavana muussa kuin painetussa muodossa. 

Jos kirjoittaisin vain ja ainoastaan kirjallisuus aiheista blogia niin tässä tilanteessa en olisi samalla viivalla muiden kirjabloggaajien kanssa, koska minulla ei olisi sitä mahdollisuutta kirjoittaa juuri tästä kirjasta, koska sitä ei välttämättä olisi saatavilla sopivassa muodossa. Paitsi jos itse ostaisin e-kirjan, mutta tällaista toimintaa en voisi jokaisen teoksen kohdalla mitenkään tehdä. Jos siis yleinen käytäntö olisi se, että harvasta kirjasta voisin saada arvostelukappaleen e-, tai äänikirjana. Onneksi blogini ei keskity vain kirjoihin, koska silloin olisin aikamoisessa pulassa kun kyseessä olisi uutuuksista kirjoittaminen. 

Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi missään kustantamossa sitä miten toimitaan kirjabloggaajan kohdalla, joka ei voi lukea painettua tekstiä? Eli että miten sellaisessa tilanteessa arvostelukappaleet hänelle toimitettaisi? 

On myös herännyt itselleni kysymys: Onko painetun kirjan lukeminen kulttuurista omimista? Tästä kyseisestä termistä puhutaan valtavan paljon. Lisäksi asiat, joista kohkataan paljon ovat esim. Sukupuolten tasa-arvo ja se, että muun sukupuolisille henkilöille pitää olla omat tilat erinäisissä liikuntapaikoissa ja vastaavaa. Toinen asia mistä kohkataan paljon on saako ihmiset käyttää tuoksuja kun on niin paljon tuoksuyliherkkyydestä kärsiviä. 

Toissa syksynä otin henkilökohtaisessa Facebook profiilissani kantaa tähän sukupuolten tasa-arvo aiheeseen. Sain kommentin, että voi olla oikeasti vaikea tilanne kun on vaikkapa WC:t vaan miehille ja naisille. Vastasin, että tällä ajattelutavalla esim. pistekirjoitusta pitäisi olla enemmän julkisissa tiloissa ja kaikkien paikkojen pitäisi olla esteettömiä ja saavutettavissa esim. pyörätuolilla. Keskustelu loppui välittömästi. 

Aina siis AINA kun puhun vammaisuudesta ja siitä miten meitä tulisi enemmän huomioida niin porukka hiljenee. Se on se yleinen ajattelutapa, että vammaiset maksavat yhteiskunnalle liikaa etc. Meitä syyllistetään myös kaikesta mitä tarvitsemme hyvään ja toimivaan elämään. Lisäksi ajatellaan, että esim. vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelumatkat ovat luxusta. Näinhän se ei ole. Matkoja on yleensä aiiiivan liiian vähän. Vai miltä se tuntuisi noin niinkuin omasta mielestä jos sinulla olisi vain 9 matkaa kuukaudessa? Siis menomatka on 1 matka ja tulomatka on 1 matka. Eli 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, joka on minimimäärä, mutta jota kunnat yleensä vain myöntävät. Enempi matkoja saa jos tietää, että niitä voi anoa, mutta kaikki eivät tiedä ja vaikka tietäisivät ja anoisivat niin eivät saa. 

Tämä oli johdanto tähän seuraavaan asiaan. 

Vallalla tuntuu olevan ajattelu, että kun teillä lukemisesteisillä ja näkövammaisilla on se Celia-kirjasto niin olkaa tyytyväisiä ja käyttäkää sitä. Celiaa ei saisi arvostella, koska se on niin hieno palvelu teille vammiaisille, jotka ette voi ees painettuu tekstii lukee. Miksi teidän edes tulisi saada kirja äänikirjana samaan aikaan kun me muut saadaan se kirja painettuna? 

Tämän suuntaisiin kommentteihin törmäsin kun avasin keskustelun Obaman kirjaan liittyen Celia-kirjaston ylläpitämässä ryhmässä Kirjoja kaikille. Siellä kysyttiin Miksi edes tarvitsisi olla samaan aikaan äänikirjana, miten tää liittyy saavutettavuuteen, väitettiin myös kirjan jo löytyvän Bookbeatista ja keskustelu meni siihen suuntaan mihin keskustelut yleensä menee. Lopetin kommenttien lukemisen kun joka toiseen olisin joutunut vastauksessani vääntämään rautalangasta mitä tarkoitan ja koska Tampereella olen niin avuksi olisi varmaankin joutunut ottamaan vielä raitiokiskon. 

Kirjan julkaisu useassa formaatissa samaan aikaan ei kuulemma ole saavutettavuutta, vaan saavutettavuutta on ympäristöt ja internet sivustot... Ja näinhän se ei ole. 

Saavutettavuus on myös sitä, että voin lukea hehkutetun uutuuskirjan julkaisupäivästä alkaen riippumatta siitä mikä on minulle sopivin formaatti. Näin olisin samassa asemassa valtaväestön kanssa. 

En jaksanut tästä asiasta vääntää ja lopetin kyseisten kommenttien lukemisen ja kun ei Celialtakaan vastausta avaukseeni tullut. 


Vielä tähän loppuun: Minua ei tarvitse syyllistää siitä, etten voi lukea painettuja kirjoja. Olen pettynyt siihen, ettei tämä Obaman kirja ollut saatavilla kaupallisena äänikirjana julkaisupäivänä lukuaikapalveluissa. Raha ei voi tässä olla kyseessä, koska Obama on eri asia kuin Suomessa suomalaisen suomeksi kirjoittama ja julkaisema kirja ja taloudellisen hyödyn maximointi. 

Kun lukemisen saavutettavuutta edistävä taho ei julkaise näin suuresti maailmassa julkaistavaa teosta lukemisesteisille sopivassa formaatissa niin kuka sen tekee?

perjantai 20. marraskuuta 2020

Tuire Malmstedt: Enkelimetsä


 

 Tuire Malmstedt - Enkelimetsä 

Myllylahti 2020

ISBN
9789523561328

E-kirjan sivumäärä 275

 

E-kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kiitokset tästä. Kuva on Myllylahden sivuilta. 

 

 

 Enkelimetsä on kihelmöivää jännitystä ja koskettavia ihmiskohtaloita tarjoava psykologinen trilleri kuolleen morsiamen kohtalosta. Teos jatkaa kiitettyä ja palkittua Isa Karos -sarjaa.
Kuu näyttää kauniilta.
Mutta se vain heijastaa auringon valoa.
Todellisuudessa se on kylmä ja pimeä.
Kylmä ja pimeä kuin sydämeni.
”Äiti, voiko enkelit kuolla?” Pienen pojan viaton kysymys johdattaa hänen äitinsä lumiseen metsään, josta löytyy puunoksaan hirtetty morsian. Morsian on 20-vuotias Verna Vesterinen, joka oli juuri eronnut sulhasestaan. Isa Karos tiimeineen pitää tapausta aluksi itsemurhana, mutta vähitellen esiin nousee seikkoja, jotka viittaavat henkirikokseen.
Tutkinta kieputtaa Isan vahvasti mukaansa. Osittain siksi, että hän on itsekin tulevan kesän morsian, osittain siksi, että Verna on hänen entisen opettajansa tytär. Työn ohessa hän rakentaa suhdetta Niileksen tyttäreen Aidaan ja kipuilee riittämättömyyden tunteiden kanssa.
Mitä enemmän Isa tutustuu Vernan taustoihin, sitä enemmän hän ihmettelee, mitä on tapahtunut. Verna oli luontoa ja rauhaa rakastava, hiljainen ja kiltti tyttö. Kuka murhasi nuoren viattoman morsiamen? Ja miksi?
Vuonna 1674 Joškar-Olassa Marinmaalla syntyy kahden nuoren rakkaustarina, johon kietoutuvat marilaisten uskomukset ja mystiikka erottamattomalla tavalla.

Tuire Malmstedt (s. 1974) toimii kieltenopettajana ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana. Psykologisen trillerin taidonnäyte, Isa Karos -sarjan avausosa Pimeä jää ilmestyi 2018 ja sai Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Sitä seurasi vuonna 2019 Mykkä taivas, joka samoin sai erinomaisen vastaanoton.

 

 

Kirjassa kuljetetaan kolmea eri tarinaa. Nykyajassa ollaan vuodessa 2018 Savonlinnassa ja seurataan Isa Karoksen elämänvaiheita ja tutkimuksia. 

Toisessa tarinassa ollaan vuodessa 1674 Marinmaalla kyläyhteisössä. 

Kolmas tarina kertoo lapsuudesta ja perheen ongelmista, sekä sisarusten välisestä suhteesta, jossa tulee esiin mustasukkaisuutta ja tuhoisaa jälkeä. Kohtaus, jossa poika koettaa laittaa sisartaan lähtevän junan kyytiin on aivan järkyttävä. Tämä epäonnistuu, onneksi. 

1600-luvulle sijoittuvaa tarinaa olisin lukenut mielelläni enemmänkin. 


Kirjassa on läsnä luonto, rakkaus ja rakkaus luontoon. Pidän todella paljon luontokuvauksista tässä kirjassa. Hyytävä pakkanen, lumi ja metsä on kaunis yhdistelmä, tosin tässä tapauksessa karmiva. 


Kirja oli luettava yhdeltä istumalta sillä niin hyvin se piti otteessaan. Vetävää kerrontaa, sujuvaa ja upeaa tekstiä. Jännitys pysyi aina viimeisiin lauseisiin saakka. 

Kirjan lopussa selviää aiemmissakin osissa mainitun Isan tyttären Edithin kohtalo, jonka arvelin jossain vaiheessa selviävän, mutta olisin voinut odottaa sitä vielä osan tai parin verran. Tätä tapahtumaa ei pystynyt mitenkään arvaamaan ennalta, vaikka olenkin lukenut aiemmat osat. Olin ttästä todella yllättynyt, kuten myös rikoksen loppuratkaisusta. 

Sellaiset dekkarit on parhaita, joiden juonenkulkua ei voi ennalta arvata ja tämän sarjan kaikki osat kuuluvat niihin. 

Uskon, että saamme jatkossa lukea Isan perhe-elämästä ja onnesta vielä lisää. 


Tähtiä annan 5/5. 


Kirjan trailerin voi katsoa tästä .


 

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Keikalla: Samuli Putro 50 @ Tampere-Talo




 

 11.11.2020. Samuli Putro: Putro 50  @ Tampere-talo 

Järjestäjänä Tampere-talo ja Centralline Entertainment.

 

Kiitos promokuvista Centralline Entertainment ja Kiitos nopeasta vastauksesta sähköpostiini, jonka uskoisin olleen verrattaen harvinaislaatuinen. Luultavasti olen ainoa kulttuuriblogia kirjoittava näkövammainen Suomessa. Kiitos myös kuvien kuvailusta. Tiedostonimissä tai niihin liitetyissä teksteissä oli virhe, jonka havaitsin liian myöhään ja siksi vain julkaisin kuvat tekstin alkuun, enkä ripotellut niitä osaksi tekstiä, joka oli alkuperäinen tarkoitukseni. 

Kuvat on ottanut Leif Väre.





 

 

Viikko sitten olin Tampere-Talossa Samuli Putron 50v keikalla, jolla kuultiin musiikkia kaikilta jo julkaistuilta sekä uudelta vielä julkaisemattomalta levyltä. 

Keikka alkoi kappaleella, jonka viralliseksi nimeksi tulee varmaankin Raahe. Kappale oli siitä erikoinen, että Putro soitti siinä flyygeliä. Oletan kyseessä olleen flyygelin. En erota pianon ja flyygelin sointia vaikka tahtoisin. Olin itse mieltänyt Putron kitaristiksi, joten koskettimien soitto oli yllätyksellistä. 

Pidin valtavasti tästä laulusta. Siinä mainittiin päivämäärä 16.09.1999. Muistelin omaan elämääni liittyneitä asioita tuosta vuoden -99 syksystä, joka oli synkkää ja tyhjää aikaa elämässäni. Minut oli jätetty kesällä ja siitä toipuminenhan jatkuu periaatteessa edelleen, koska en ole kyennyt uutta parisuhdetta muodostamaan. 

Tuo laulu on hieno ja uskon, että siinä käydään todenmukaisesti läpi Putron elämää. Toivottavasti levytetyssä versiossa soi flyygeli tai piano. 

Putrolla on uskomaton kyky kuvata lauluissaan suomalaista mielen ja sielun maisemaa. Onhan hänet niin usein palkittu lyriikoistaan. 

Keikalla kuultiin jousisovituksia kappaleista ja ne toimivat mielestäni hyvin. Itselläni oli kyllä ennakko odotuksena, että siellä olisi ollut bändi soittamassa. Siis niinkuin rockbändi ja yllätys oli aikamoinen kun tajusin jouset. Bändiä odotin vielä siinä vaiheessa kun minulle kerrottiin mitä lavalla on. 

Uusin sinkku Sydän hakkaa ahneesti oli upea kuulla livenä. Glitterin värinen taivas on mielestäni hauska maininta laulussa. Glitteriä ei voi koskaan olla liikaa. 

Keikalla kuultiin ymmärtääkseni ensimmäistä kertaa ikinä missään jousisovitus kappaleesta nimeltä Jäniksen vuosi. Jousisovitus oli kirjoitettu ymmärtääkseni automatkalla Treelle. Ammattilaiset osaa hommansa. 

Olet puolisoni nyt kappaletta kuunnellessani tuli mieleen kesä, jolloin kyseinen laulu soi jatkuvasti kaikkialla. Sitä kyseisen kesän onnen ja ilon määrää voin vain muistella. 

Parhaimpia ohjelmanumeroita tuon avauskappaleen lisäksi olivat Totutusta poiketen ja keikan päättänyt laulu nimeltä Älkää unohtako toisianne. 

Väliajan jälkeen kuultiin hieno aikaa käsittelevä teksti. Aika on.... Olisin toivonut, että tekstiä olisi myös avattu ja kerrottu mistä se on. 

Kappaleessa nimeltä Tyttäreni mietin että tarina kertoo artistin suhteesta tyttäreensä, mutta sitten muistin lukeneeni jostakin ettei hänellä ole lapsia. Tuo oli kyllä kaunis biisi. Voisi olla hyvä sinkku julkaisuksi.


11.11.2020. Samuli Putro Tampere-talo



Keikka järjestettiin rajoitetulla yleisökapasiteetilla eli ymmärtääkseni puolet isoon saliin mahtuvasta yleisömäärästä oli tällä keikalla. Oma paikka oli lisäkatsomossa rivillä 1. Saliin mennessä ja salissa oli henkilökuntaa ohjaamassa paikoille ja ihmettelen miksei näin ollen voitu taata sitä, että yleisö pääsee juuri niille paikoille, joille lippu on. Olin rivillä 2, mutta mutta. 


Keikalle annan tästä paikkaselkkauksesta johtuen 4/5 tähteä. 

Olen nähnyt Putron usein livenä, joten ehkä sillä on vaikutuksensa. Zen Cafen levyt ja osa Putron soololevyistä löytyy omasta levyhyllystä. Tykkäsin Zenkkareista jo 90-luvulla. Muistan ekan levyn kappaleista erityisesti Sellan soineen silloisessa radiomafiassa. Kakkos levyltä muistan erityisesti Taksi-biisin, jonka sanoitus oli vuosia myöhemmin niin kovin osuvaa. 

Kolmannelta levyltä muistan sen kuinka Harri soi radiomafiassa kesäkuussa -99. Tykkäsin laulusta heti ensi kuulemalta oman tarttuvuutensa erityisesti kertosäkeen osalta johdosta. Samalta kesältä muistan myös Talon soineen siinä vaiheessa kun jo elin omaa suru-aikaani. Erityisesti sanoituksesta kosketti silloin tämä: "Talo on tyhjentynyt sä otit kaikki tavarasi levyjä myöten." 


Helvetisti järkeä levyltä muistan biisin nimeltä Kannattaako tunnustaa jos pettää, josta haastattelussa mainittiin silloin Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkautta kirja. Luin kirjan vuosia myöhemmin kun se löytyi silloisen opiskelukaupungin kirjastosta Härkösen itsensä lukemana äänikirjana. Tätä versiota kirjasta kaipaisin esim. Storyteliin tai vastaavaan kaupalliseen äänikirjapalveluun.

 Lisäksi tuolta levyltä on jäänyt mieleen biisit Tuulensuoja ja Tuhannen kilometrin päässä. 


Vuokralainen levyltä eniten olen kuunnellut nimibiisiä. 


Laiska, tyhmä ja saamaton albumin paras biisi ehdottomasti Uudenvuodenpäivä. 


STOP! on Zen Cafen viimeinen levy ja itselleni niin merkityksellinen, etten voi arvioida sitä tähän. 


Putron soololevyistä Taitekohdassa albumin kappale nimeltä Kuka tahansa kelpaa oli erään vuoden osalta itselläni Spotifyssä vuoden kuunnelluin biisi. Lyriikka on niin hieno. 


Vielä palatakseni tähän keikan teemaan. Yle areenasta löytyy Elämä on juhla. Samuli Putro 50 vuotta kolmen tunnin lähetys, jonka voi kuunnella tästä .  


 

Kaleva haastatteli Putroa otsikolla "Minulle riittää onneksi yleensä se, etten ole onneton". Tämäkin vain tilaajille luettavissa täällä. 

 

Uusin sinkku Sydän hakkaa ahneesti kuunneltavissa tästä .

perjantai 13. marraskuuta 2020

Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä


 Tätä levyä olen odottanut. Sanoin kaverille, että tulen antamaan blogin arviossa 5 tähteä ja kaveri ihmetteli, että hyvä kun et oo vielä ees kuunnellut koko levyä. Sanoin, että suurimmasta osasta biisejä on jo liveversioita Youtubessa, mutta muutama on, joista ei ole ja että tietty albumilla versiot voivat olla erilaisia kuin livenä. 


Uskoin uuden levyn tulevan huomatessani viime vuonna, ettei ekalla levyllä ollut laisinkaan erästä laulua. 

 

Maustetytöt - Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä Is This Art 2020 



1. Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä 


Levyn nimibiisi, jonka kuulin ekan kerran viime vuoden viimeisellä keikallani, jolloin olin katsomassa heitä Vaalassa. Ajattelin silloin, että ompa upea laulu. Sanoitus on kaikessa synkkyydessään hieno. 



2. Ne tulivat isäni maalle 


Kantaaottava biisi. Kappaleeseen tehdyn videon voi katsoa tästä .


3. Taksilla _Vaalaan 


Paljonkohan maksaa taksimatka Helsingistä Vaalaan? Vaalassa tuli tosiaan viime vuoden joulun välipäivinä ajeltua ja ihmeteltyä liekö vaalalaiset niin rikkaita, etteivät tarvitse pankkipalveluja. Kun kyliltä löytyi kaikkea muuta, mutta pankin sijainti piti erikseen netistä etsiä. Tää biisi on vahvasti Leevi & Leavingsmainen. 


4. Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin


"Pidän sinusta, mutten itseäni  siedä. En tarvitse muita. Sinusta en tiedä. Myönnän jos mä lähden sen teen vain itseni tähden." 

Tuo on niin omakohtainen, etten avaa sitä enempää. Tykkään biisin 80-lukulaisesta soundimaailmasta. 


5. Jos jäisin onnibussin alle 

 

"Tuskin kahviloihin kapakoihin meen. Mitä muka niissä enää ilman sua teen? Kirpputoreilla kirjakaupoissa etsin kaiket päivät sanoja jotka mun sisälle jäivät." 

 

Tämä kohta biisistä kuvaa elämääni. Nykyäänhän en jaksa istua baareissa, enkä mielelläni poistu kotoani. Syy siihen on niin ilmeinen, mutta sellainen etten voi sitä tässä avata. Minua ei kiinnosta tutustua ihmisiin enää, koska. 

 

6. Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään  


Tämä oli se ensimmäiseltä levyltä puuttumaan jäänyt biisi. Olen ollut keikalla, jolloin ennen biisin esittämistä yleisössä ollut herrasmies kosi tyttöystäväänsä ja sai myöntävän vastauksen. Tämä oli luultavastikin ennalta sovittu ja olisi hauskaa tietää miten stoori jatkui. Tää on tämän vuoden kuunnelluimpia biisejä. 


7. Äiti älä huoli 


Tässä ollaan osastolla ja tiedän, että tätä tulen kuuntelemaan. "Vieläkin täällä vain aikaani tuhlaan. Taas heitin viimeisen kirjeen pois." "Nyt terapiassa haavojani nuolen vaikka ennemmin tai myöhemmin mä kuitenkin myös kuolen."


8. Tee se itse 


Tämä julkaistiin kesällä sinkkuna ja albumiversio on erilainen. Tavaramarkkinoiden Kevät tästä tulee itselleni mieleen. 


9. Jos vain pääsisin pääsi sisälle


Tässä on sanoitus, josta huomaa, että biisin kirjoittaja tai kirjoittajat ovat Pohjois-Suomesta. "Poltit sillat kun et raitistunut vaan menit lopun luokse jonottaen." 


10. Vuoden pimein yö 


Tässä on jotain niin samaa kun Göden Leeville tekemistä joululauluista. Synkkyys puettuna upeaan sanoitukseen. Tästä voisi hyvinkin tulla joulunajan hitti. 



Albumin voi kuunnella tästä .


Tähtiä tosiaan 5/5. Levy kuunneltu Spotifystä, ostettu iTunesista, sekä Levykauppa ÄX:stä. Hirveästi en voinut biisien sanoituksia avata ja kirjoitella, koska olisin silloin joutunut avaamaan omaa elämääni. 


Kuva on täältä .



tiistai 10. marraskuuta 2020

Enya: And Winter Came....


Tämän levyn julkaisusta on 12 vuotta. Albumi on itselleni tärkeä ja kuuntelen tätä aina näihin aikoihin vuodesta olipa lunta tai ei. Laulaja Johanna Kurkela on maininnut tämän levyn yhdeksi suosikikseen ja oon samoilla linjoilla. 

 

Levy löytyy itseltäni ihan cd-muodossa. Spotifystä kuunneltu tätä varten.


Enya - And Winter Came.... ℗ 2008 ℗ Warner Music UK Ltd. A Warner Music Group Company

 

 

1. And Winter Came... 


Levyn avaa instrumentaali kappale, joka on tyypillistä Enyan levyille. 

Pidän tästä rauhallisesta pianokappaleesta ja tätä kuunnellessa mietin putoavia lumihiutaleita ja sellaista jouluista tähtikirkasta yötä, jolloin lumihiutaleita putoilee, maa on valkoinen ja pakkanen paukkuu. 

Talvi on minulle sellainen ja kyseinen maisema niitä harvoja asioita, joita oikeasti haluaisin nähdä. 

Tämä laulu johdattelee hyvin levyn tunnelmaan. 


2. Journey of the Angels


Enkelten matka tai mitenkä tää tulisi suomentaa. Uskonnollissävytteinen biisi. Tästä piti tulla alunperin joululevy, mutta tulikin talvilevy. 


3. White Is in the Winter Night 


Tämän biisin rytmiin pääsee hienosti mukaan. Laulussa mainitaan mistelinoksat, kynttilät ja lumi, sekä hopeatähdet. Tämä luo hyvin tunnelmaa aattoiltaan. 


4. O Come, O Come, Emmanuel 


Tämä ei sen kummemmin esittelyjä kaipaa. Hyvin tyypillinen Enyan versio kappaleesta. 


5. Trains and Winter Rains 


Olen aina ihmetellyt kappaleen nimeä. Junat ja talvi sateet. Tämä on julkaistu singlenä ja on sillä tavalla merkityksellinen, että Facebookin ollessa verrattaen uusi asia syksyllä 2008. Sain sen kautta tietää, että kappaleen ensi esitys on BBC:llä sillon ja sillon ja onnistuin kuuntelemaan tuon suoran lähetyksen netin kautta. Se oli todella upea kokemus. 

Tästä on myös musiikkivideo, jonka voi katsoa tästä



6. Dreams Are More Precious


Kaunis kappale. Tyypillistä Enyaa. 


7. Last Time by Moonlight 


Talvi-iltain tarinoita. Tuli mieleen nyt kun kuuntelin kappaleen tätä varten. Ajattelin, että tämä kertoo pitkästä talvi-illasta, jonka aikana kerrotaan tarinoita takkatulen lämmössä. Laulussa kuitenkin mainitaan kuinka kävellään kuutamossa ja mietiskellään ettei kukaan tiedä mitä tietä tai millä tavalla rakkaus menee. Tykkään biisin nimestä ja sen herättämistä ajatuksista ja tietty biisistä. 


8. One Toy Soldier 


Yksi leikkisotilas. Tai pitäisikö tämä suomentaa tinasotamieheksi. Tulee mieleen H. C. Anderssenin satu tinasotamiehestä. Tässä kappaleessa olen aina tykännyt siinä olevasta marssirytmistä ja taustalta kuuluvista joulukellojen äänistä ja lopun Happy Christmasday to You toivotus on niin hieno. 


9. Stars and Midnight Blue


Tähdet ja keskiyön sinitaivas. Vapaa suomennos. Ajan kulumisesta, lumen leijailusta, katoamisesta unelmiin ja itseni kadottamisesta sinuun, mutta nyt on tää öinen tähtitaivas.. Vaikeaa sanottaa kappaleen hienoa tunnelmaa. 


10. The Spirit of Christmas Past


Tomorrow will be Christmasday. 


11. My! My! Time Flies! 


Tää on vähän reippaampaa Enyaa. Laulussa kuullaan kitaraa, joka on harvinaista Enyan tuotannossa. Oon aina tykännyt tästä laulusta valtavasti. 

 

12. Oíche Chiúin - Chorale  


Tuttu kappale, joka ei esittelyjä kaipaa. 

 

13. Miraculum 


Tätä kappaletta ei ole cd-versiolla ja tämä on versio tuosta One Toy Soldier biisistä. 

 

 

Albumi saa tähtiä 5/5. Suosittelen levyä kaikille, jotka haluaa virittäytyä talvisiin & jouluisiin tunnelmiin. 

 

Kannen kuva on alunperin täältä 

 

Albumin pääsee kuulemaan tästä

lauantai 7. marraskuuta 2020

Behm @ Olympia Tampere

Behmin albumi julkaistiin syyskuussa. Olen kuunnellut sitä paljon. Ostin keikkalipun välittömästi niiden tultua myyntiin elokuussa, vaikka tiesin artistilta vain ne kolme julkaistua biisiä. Mietin toteutuuko keikka laisinkaan kun Koronatilanne paheni. Toteutuihan se hieman erikoisilla järjestelyillä. Alkuperäinen keikka oli jaettu kahdeksi keikaksi, joille tuli ilmottautua ja näin ollen lunastaa uusi lippu. Ensimmäinen keikka oli klo 17 ja toinen klo 20:30. 

Olin itse tuolla aiemmalla keikalla ja oli kyllä kovin erikoista kun keikka tosiaan alkoi viideltä ja kotona olin jo ennen puolta seiskaa. Normaalistihan tuolloin viiden maissa ruvetaan vasta valmistautumaan keikalle lähtöön. 

Luulin, että yleisöä olisi verrattaen vähän, mutta kyllä siellä porukkaa oli paljon. Istumaan pääsy oli ihanaa, koska aiemmin Olympian keikoilla tämä ei ole ollut mahdollista. 

Show alkoi aikataulun mukaisesti ja biisit kuultiin samassa järjestyksessä kuin ne on levyllä. 

 

Tässä käyn levyn läpi biisi biisiltä ja myös keikan osalta. Levy kuunneltu Spotifystä tätä varten. 

 

 


 

Behm - Draamankaari viehättää Warner Music Finland 2020 

 

 

1. Päästä varpaisiin. 

 

Odotin tämän liveversiota, koska olen kuunnellut tätä valtavasti. Sanoitus on niin upea. 

"Ei auta selitellä vaan koettaa muuttua. Turha eritellä syitä joista suuttua." Se on niin hienosti sanottu. Livenä tämä toimi upeasti bändin kanssa. 


2. Minä vai maailma (feat. Keko Salata)


"Voihan se olla etten nää vikaa itsessäni kun draamankaari viehättää. Tällaisina aamuina kun pää ei pysy mukana mua pelottaa kumpi ensin sekoaa." Pidän tästä sanoituksesta valtavasti. 

Biisissä tosin on se häiritsevä tekijä, että se muistuttaa vuosien takaista hittiä, jota silloin itsekin kuuntelin ja joka oli mielestäni maailman paras biisi. 

Kyseessä on tämä laulu: 


Gotye - Somebody That I Used To Know (feat. Kimbra) - official music video

 

 

3. Yhtä vaille kaksi 


"Ne näkee dekatendin taiteilijan, joka juhliin itsensä hukkaa. Piilotan introvertin vaiheilijan." "on kello kahta vaille yksi taas tää kääntyi selittelyksi ja meitä yhtä vaille kaksi." 

Biisi toimi livenä. Levyversioon en ole oikein päässyt sisälle vieläkään. 


4. Lupaan 


Tämä toimi livenä. Levyltä en ole hirveästi kuunnellut. Sanoitus ei ole niin omakohtainen kuin muutamissa muissa levyn raidoissa. 


5. Unia 


"Pelkäänkö itse pimeää vai sitä etten nää." Tää on hieno lause tällaiselle pimeässä kulkijalle. Sokeana ihmisenä kiinnitän huomiota tuollaisiin näkemisen asioihin ja osaan sarkasmin. 


6. Apokalyptinen häpeä 


Biisin nimi on hieno ja sanoitus on omakohtaisesti katsottuna hieno. Keikalla Behm puhui häpeästä ja häpeämisestä. 

"Onnistumisien määrä näin vuositasolla on muistaakseni pyöreät nolla". 



7. Frida 


Tämä on julkaistu sinkkuna ja ollut radioiden soitetuin. Kappaleen nimestä ensin tuli mieleen tietenkin ABBAN Frida, mutta tässä puhutaankin Frida Kahlon maalauksesta. "kun on pimeä mä meinaan eksyä kun et pidäkään mua kädestä. Nyt joku toinen saa sokeana seuraa sua." 

Tykkään tästä sanotuksesta ja livenä tää oli oikeinkin menevä kipale. 


8. Riipun 


Livevedosta pidin. Sanoitus on hieno ja tämä soi usein päässäni. En voi avata sanoituksen omakohtaisuutta tässä. 


9. Tivolit 


Tämäkin on julkaistu sinkkuna ja keväällä kuuntelin tätä. 


10. Hei rakas 


Tämä julkaistiin vuosi sitten ja on yksi streamatuimpia biisejä koskaan Suomessa. Tää on niin valtavan kaunis. Livenä olisin halunnut kuulla tämän vielä uudestaan. 


Encorena kuultiin kappale nimeltä Solmussa, jota ei levyllä ole, koska se on julkaistu jo aiemmin. 



Levylle annan tähtiä 5/5. 


Levyn voi kuunnella tästä



Kansikuva on Warnerin sivuilta. 

Vaati taas melkoista säätämistä näin ruudunlukijan käyttäjän näkökulmasta tuon kuvan lataus. Jouduin lataa kuvan ensin puhelimeen, josta sähköpostiin, sieltä koneelle ja tähän blogiin. Pääosinhan teen tätä siis yksin. Kuvien kanssa ja ulkoasun muutoksissa mua autetaan. Kuvien kanssa yleensä vain jos otetaan kuvia kotonani esim. jo olemassa olevista omistamistani kirjoista. Keikkakuvia julkaisen Instassa, mutta yleensä omalla tilillä enkä blogin. Mietin pitäiskö sen suhteen tehä muutos, mutta en ole varma tekijänoikeusjutuista. Niin mieluummin keikkakuvia sitten yksityisenä ihmisenä julkaisen kuin blogin nimissä. 

Blogissa oli myös osio tulevista tapahtumista. Olin lisäämässä sinne uutta tapahtumaa, mutta näin Bloggerin muututtua poistin vahingossa koko osion ja se luultavasti vaikutti myös ulkoasuun. 

Tällä hetkellä en pääse Bloggerissa luomaan uusia sivuja blogille. Jos pääsisin niin olisin jo uudestaan luonut tuon tulevien tapahtumien listauksen. 

Yleensä ohjeet ruudunlukuohjelman käyttöön ovat englanniksi ja ohjeiden löytäminen on oma haasteensa. 

Toistaiseksi Blogger toimii jotenkuten ja niin kauan bloggaan kun se ei aiheuta liikaa haasteita ja voin tehä tätä pääosin yksin.

maanantai 26. lokakuuta 2020

Helsingin kirjamessut 2020: kooste & tunnelmia

Helsingin Kirjamessut toteutettiin tänä vuonna verkkotapahtumana. Todella kirjava viikonloppu takana. On myös tosi hyvä juttu, että tallenteita voi katsoa vielä parin viikon ajan. Osan ohjelmasta seurasin suorana ja osan katson nyt uudestaan tätä tekstiä varten. Teksti päivittyy sitä mukaa kun ehdin katsoa. Välillä pakko tehdä jotain muutakin.

 

22.10.2020.

 

TrueCrime: Late – Suomen pelätyimmän rikollisen tarina


Järjestäjä: Docendo Oy

Ohjelman tarjoaa: CrimeTime
Teemat: Elämäkerrat ja muistelmat, Rikos ja dekkarit
Esiintyjät: Johansson Lauri "Late", Tervo Jouni
Tämän kovemmaksi ja todemmaksi ei true crime eli tosi rikoksista kertova kirjallisuus voi Suomessa enää tulla. Suomen pahamaineisimman rikollisjärjestön perustaja ja kolmesta murhasta elinkautiseen tuomittu Lauri Late Johansson kertoo matkastaan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen ja pitkästä paluustaan takaisin järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Johanssonin elämäkerran on toimittanut MTV:n rikostoimituksen päällikkö, rikoskirjailija Jarkko Sipilä.

 

Katsoin haastattelun suorana ja nyt uudestaan. TrueCrime on nyt kovassa huudossa. Tämä oli kuitenkin todella vastenmielinen haastis. Tästä kuten myös aiemmin tänä vuonna esitetystä Katiska dokumentista tulee vaikutelma, että tekijät suhtautuvat tekemiinsä rikoksiin väliinpitämättömästi ja ikäänkuin ajatusmaailmansa olisi sellainen, että näin on päässyt käymään, että elämässä nyt vaan on tullut tehtyä nämä jutut, että eipä sille voi mitään. Voisin jatkaa tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään, mutta totean vain etten aio kirjaa lukea. 

 

 

 

Naistenkutsut
 

Järjestäjä
Ohjelman tarjoaa: Otava
Teemat
Rikos ja dekkarit
Esiintyjät
Pakkanen Outi, Ratia Nona
Dekkarikuningattaren herkullinen kuvaus naistenmiehestä, joka päihtyy omasta erinomaisuudestaan, kohtalokkain seurauksin. Max Luotola lausuu kohtalokkaat viimeiset sanansa perjantai-illan prime time -keskusteluohjelmassa. Television ääressä, kukin tahoillaan, ohjelmaa seuraa neljä naista – Jutta, Lotta, Netta ja Ditte. Kaikilla on tai on ollut jonkinlainen suhde Maxiin. Ja jokaisella on hyvä syy päästää tuo sataprosenttinen narsisti päiviltään.

 

Katsoin haastattelun suorana. Kävi ilmi, että kirjailijan toinen suosikki omasta tuotannostaan on teos nimeltä Tarjoilija, pyyhkikää taulu. Täytyisi lukea tuo, koska asetelma luokkakokouksineen on kiinnostava. Toinen suosikkinsa oli Ruohonleikkaaja. Se on mielestäni todella raskas kirja lapsi aiheineen. 

Uusimmasta kirjasta oli tietty enemmän juttua. Palautetta tullut siitä miksei akio ppäähenkilö ollut mukana tässä uusimmassa. Itseäni hänen puuttumisensa ei haitannut ollenkaan ja kyllähän Anna Laine koirineen yhdessä kohtauksessa on. Mietin myös onko pakko päähenkilöiden nimien liittyä aina veteen kun on Anna Laine ja Manna Mela. 

Tämän uusimman olen jo lukenut, mutta se ei jättänyt syvempiä jälkiä. Tosin loppuratkaisua en olisi osannut arvata. Itse luen näitä teoksia välipaloina. En ole suuri fani. En oikein ymmärrä mikä näistä tekee niin suosittuja vuodesta toiseen. 

 

 

Pullopostia Seilin saarelta
Järjestäjä
Ohjelman tarjoaa: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS)
Teemat
Historia, Tietokirjat, Yhteiskunta
Esiintyjät
Heikkinen Susan
"Hän ei kadonnut, hänet kadotettiin." Seilin saarelta löytyneet lasipullot johdattivat Susan Heikkisen mielisairaalaan suljetun naisen tarinan jäljille. Millaista oli elämä Seilissä, jonne mieleltään järkkyneet naiset unohdettiin vuosikymmeniksi? Susan Heikkistä haastattelee Katja Kallio.

 

En ole lukenut kirjaa vielä, mutta haastattelu oli mielenkiintoinen. Seilistä tulee mieleeni Jenni Vartiaisen albumi Seili. En ole tosin koskaan ymmärtänyt miten albumin nimi liittyy kokonaisuuteen. 

 

 Vedenpaisumuksen lapset
Järjestäjä
Ohjelman tarjoaa: Into Kustannus
Teemat
Romaanit, Science Fiction, Tulevaisuus
Esiintyjät
Isomäki Risto, Wirtavuori Sanna
Risto Isomäen huikea ekologinen trilleri on itsenäinen jatko­-osa hänen tunnetuimmalle kirjalleen Sarasvatin hiekkaa. Vedenpaisumuksen lapset on paitsi monitahoinen jän­nityskertomus, myös vangitsevan kaunis ja kauhistuttava kuvaus jäätiköistä ja luonnonvoimista. Myyttiset tarinat yhdistyvät eloonjäämiskamppailuun luonnonkatastrofin keskellä. Haastattelijana Sanna Wirtavuori. 


Olen lukenut Sarasvatin hiekan kauan sitten. Täytyy lukea uudestaan ennenkuin voi lukea tämän uuden. 



Lars Kepler: Peilimies
Järjestäjä
Tammi
Teemat
Kansainvälinen kirjailija
Esiintyjät
Kepler Lars, Seeck Max
Lars Keplerin takana on ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Heidän Joona Linna -sarjansa on lunastanut paikkansa pohjoismaisen kirjallisuuden eturivissä. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut sarja on myynyt maailmalla 12 miljoonaa kappaletta.


Tämä oli mielenkiintoinen ja odotettu haastis. Lars Keplerit on luettu lukuunottamatta tätä Peilimiestä, sekä edeltävää osaa. En ole myöskään lukenut loppuun asti Playgroundia, joka ei kuulu tähän Joona Linna-sarjaan. 

Haastattelussa kävi ilmi, että he tahtoisivat tulevaisuudessa, että filmatisoinneissa pääosassa olisi suomalainen näyttelijä. 



Lyriikkakeskustelu: Ruusut
Järjestäjä
Helsingin Kirjamessut
Teemat
Musiikki
Esiintyjät
Levola Lauri, Manner Ringa, Salmi Ronja
Pop-yhtye Ruusut on keräsi jo ensiesiintymisellään täyden festivaalikatsomon, eikä kiinnostutus superyhtyeeksikin kutsutun kokoonpanon ympärillä ole sittemmin laantunut. Virtuoosimaisen musiikin ja intensiivisen lavaesiintymisen lisäksi Ruusut tunnettaan valtavirrasta poikkeavista, persoonallisista sanoituksistaan. Keskustelemassa yhtyeen sanoituksista vastaavat Lauri Levola ja Ringa Manner. 


Tämän katsoin suorana. En tiedä oliko oikea tieto, että tällä lähetyksellä oli vain yksi katsoja. Ruusut oon nähnyt livenä pari kertaa ja tykkään valtavasti Ringa Mannerin äänestä. Olen myös nähnyt livenä hänen projektit The Hearing sekä bändin Pint And We Fall. 

Ringa Mannerin ajatuksia voi kuulla tästä podcastista. 


Oma Ruusut suosikkini on Mä haluun et sä kaipaat mua, jonka voi laittaa soimaan tästä.



Syvän maan juuret
Järjestäjä
Gummerus
Teemat
Romaanit
Esiintyjät
Klingberg Eeva, Tapanainen Jonna
Eletään 1970-lukua. Kun kirjailija Ernest Gray joutuu isänsä kuoltua palaamaan New Yorkista synnyinseudulleen Alabamaan, 1930-luvulla tapahtunut synkkä tragedia palaa vainoamaan hänen mieltään. Mikä sai Ernestin jättämään kotiseutunsa? Klingberg kerii perhesalaisuutta taidokkaasti auki ja lukijan on yksinkertaisesti saatava tietää, mitä 40 vuotta sitten tapahtui. Mihin päättyivät viattoman nuoruuden päivät?


En ole kirjaa lukenut, mutta haastattelu oli niin mahtava, että täytynee perehtyä teokseen. Kirjailijan tausta myös mielenkiintoinen. Ei tule toista vastaavaa mieleen. 



23.10.2020. 



Joulupukin joululoma
Järjestäjä
Ohjelman tarjoaa: Otava
Teemat
Vanhemmille
Esiintyjät
Kunnas Mauri, Castrén Minna
Mauri Kunnas tavoittaa joulun hengen paremmin kuin kukaan. Joulupukin joululoma on tulvillaan lämmintä tunnelmaa ja hyväntuulista huumoria.

Tästä kirjasta en ollut aiemmin kuullut. Myöskään haastattelussa mainittu laulu 12 days of Christmas ei kuulosta tutulta. Muistan, että pienenä ihmisenä ollessa luin pistekirjoituksella Suomalaisen tonttukirjan, vai onko se Suuri tonttukirja. Se oli tosi jännää mitenkä eri paikoissa oli aina oma tonttu niinkun vaikka riihessä, tallissa, myllyssä ja saunassa. Lukeekohan tontut muuta kuin tonttukirjoja? Sehän alkaa taas olla niiden kohtaamisen aika käsillä. Tontuthan liikuskelee vaikka Korona onkin. Mitenkä muuten sitä tiedettäisiin ketkä on olleet kilttejä. 

Haastattelussa mainittiin myös möhkimispäivä. Se onkin hyvä lisä kaikenlaisiin tarinoista tuttuihin päiviin, kuten esim. Röllin räytymispäivä. 





Kuin kiehuvaan liemeen - Helena Puolakan uskomaton matka keittiömaailman huipulle
Järjestäjä
Ohjelman tarjoaa: Nemo
Teemat
Tietokirjat, Yhteiskunta
Esiintyjät
Puolakka Helena, Salmi Virpi
Helena Puolakka on Suomen kansainvälisesti menestynein huippukokki. Hän on nähnyt, mitä on valkoisten pöytäliinojen ja huippuunsa hiottujen annosten takana.


Olen lukenut ainakin yhden haastattelun tästä kirjailijasta. Koetin etsiskellä kirjaa, mutta ainakaan Storytelistä en löytänyt. 


Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys
Järjestäjä
Ohjelman tarjoaa: Gaudeamus
Teemat
Historia, Tietokirjat
Esiintyjät
Stewart Timo R., Haavikko Anna-Liisa
Tätä tarinaa et usko todeksi! Vuonna 1911 salaperäiset kaivaukset Jerusalemissa päättyvät suureen mellakkaan ja kansainväliseen mediakohuun. Myllerryksen keskeltä löytyy suomalainen runoilija Valter Juvelius, joka retkikuntineen etsi alueelta Vanhassa testamentissa mainittua myyttistä liitonarkkia. Haastattelijana Anna-Liisa Haavikko.


Tästä Valtterista en ollut koskaan kuullutkaan saati siitä, että suomalaiset olleet mukana kaivauksissa tuolloin. Kirja ymmärtääkseni tulossa äänikirjaksi syksyn aikana. 



24.10.2020. 



Tulevaisuuden kirjallisuus
Järjestäjä
Kosmos
Teemat
Kirjoittaminen ja kustantaminen, Tulevaisuus
Esiintyjät
Hyppönen Henri, Purokuru Pontus, Auvinen Suvi, Koistinen Olavi
Millaista kirjallisuus on tulevaisuudessa? Miten kehittyvä teknologia ja muuttuva maailma vaikuttavat siihen, miten ja mitä luemme? Entä miten kirjat kirjoitetaan, onko tulevaisuuden klassikkoromaanien takana tekoäly? Millainen kirjallisuus on eettisesti ja ekologisesti kestävää myös tulevaisuudessa? Suvi Auvisen johdolla keskustelemassa Henri Hyppönen (Luomiskertomus – Matkalla luovuuden tulevaisuuteen), Olavi Koistinen (Motivaatiojänis) ja Pontus Purokuru (Mikä liberalismia vaivaa?).



Tämä oli mielenkiintoista ja kauhistuttavaa. Puhuttiin siitä kuinka ensin oli kirjoitettu tekstiä 300 liuskaa ja sen jälkeen annettu se tekoälyn käsiteltäväksi. Tekoäly oli luonut tekstiä ikäänkuin omalla kielellä, joka ehkä muistutti jotain tunnettua kieltä. Lisäksi tekoälyn teksti ei ymmärtääkseni ollut sinäänsä luettavaa tai ymmärrettävää. Tekoäly pystyy esim. yön aikana luomaan tekstin, jossa on miljoona merkkiä eli se olisi noin 650 sivua. Oli puhetta myös siitä tarvitaanko kohta enää kirjailijoita jos tekoäly tekee heidän työnsä. 

Se on sinäänsä kammottava ajatus, että olisi tekoälyn kirjoittamia kirjoja, mutta ilmeisesti sellaiseen tulevaisuuteen on vielä matkaa. Herääkin kysymys, että mihin ollaan menossa ja mitä ihmiset tekevät sillä ajalla, joka heille jää nykytekniikan kehittyessä entisestään? 

Toisaalta kun miettii niin tämänkin tekstin kirjoittamisessa auttaa synteettinen puheääni, mutta tietysti tässä on se, että tämä lukee tekstejä joita haluan, eikä siis ohjaile tietokonetta puolestani millään tavalla. Apple on tehnyt Sirin, jolle voi antaa äänikomentoja ja jolta voi vaikka kysyä mikä on elämän tarkoitus, tai huomisen sää tai mitä päähän pälkähtää. Siri on kuitenkin eri asia kuin ruudunlukija, josta puhuin aiemmin. Itse en käytä Siriä, koska puhelimessa on VoiceOver ruudunlukija, jolla kaikki hoituu. Siristä on myös haittaa ainakin langattomia BT kuulokkeita käytettäessä. Vaikka Siri ei ole omassa puhelimessani käytössä niin onnistuin tässä yhtenä aamuyön hetkenä hereillä ollessa ja kappaletta vaihtaessa soittamaan vahingossa erääseen numeroon. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, vaikka olikin viikonloppu. Eli haittaakin näistä ohjailemalla toimivista systeemeistä voi olla. 



Tulevaisuus äänessä – äänikirjojen nousu ja tulevaisuus
Järjestäjä
Storytel
Teemat
Äänikirja, Kirjoittaminen ja kustantaminen, Tulevaisuus
Esiintyjät
Pölönen Perttu, Julkunen Timo, Vesala Mirka, Koskinen JP
Äänikirjojen suosion kasvulle ei näy näy loppua. Mutta miten ääniformaatti vaikuttaa tapaamme kirjoittaa, kustantaa ja kuluttaa kirjallisuutta? Tyhmistyykö kirjallisuus tai löytääkö ääni sille täysin uusia yleisöjä? Miltä tulevaisuuden kirja voisi kuulostaa? Paneelikeskustelussa futuristi Perttu Pölönen, kirjailija JP Koskinen, Tammen ja WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen ja Storytelin kustannuspäällikkö Mirka Vesala. Keskustelun juontaa Sanna Stellan.



Tämä oli odottamani ja koko messujen kiinnostavinta antia. Heräsi kysymys: kun puhuttiin kirjallisuuden lajista, joka erityisesti toimii äänikirjana. Niin miten tällaista voidaan edes ajatella. Eli että toimiiko vaikka tietokirja, dekkari, tai muu kaunokirjallinen teos parhaiten. Haluaisin esittää vastakysymyksen tai väitteen: eli entäs jos ei ole mahdollisuutta tehdä valintaa siitä, että mikä on käyttämänsä formaatti, koska ei voi valita painetun kirjan, e-kirjan tai äänikirjan välillä? 

Tuli sellainen olo, ettei äänikirjaa pidetä vakavasti otettavana kirjallisuutena. 

Nykyäänhän voin valita e-kirjan tai äänikirjan välillä. Aiemmin oli vain äänikirjat ja jos esim. peruskoulussa piti vaikkapa äidinkielen tunnille lukea joku tietty kirja niin saattoi äänikirja olla äänitetty kauan sitten, äänitys olla huonolaatuinen ja lukijakaan ei aina paras mahdollinen. Muistan erään kerran jättäneeni kirjan luvun kesken näistä syistä. En voinut vaihtaa e-kirjaan saati painettuun versioon. 


Celia-kirjasto mainittiin tässä keskustelussa ja ihmettelen mikseivät he lainkaan olleet esillä Kirjamessuilla millään tavalla. Äänikirjoja on ollut myös jo kauan ennen cd-levyjen aikaa. On luettu kelanauhalle, Clark & Smith-kaseteille ja tietenkin C-kaseteille. Lisäksi ymmärtääkseni LP-levyhän on kehitetty nimenomaan lukemisen tallennusta varten. 

Kumpi oli ensin: kirjoitustaito vai se, että istuttiin iltanuotiolla kertomassa tarinoita? Tämä kommenttina siihen kun puhutaan siitä, että vain se painettu kirja on ainut oikea tapa kokea tarina ja lukea. Ainahan tarinat on kulkeneet ja ihminen kuunnellut toisen ihmisen kertomaa tarinaa ja silti sanotaan, ettei äänikirjoja voi kuunnella. Ihme touhua, sanon minä. 


Ääni tarinalle – kertomuksia äänikirjan lukijan työstä
Järjestäjä
Storytel
Teemat
Äänikirja
Esiintyjät
Pitkänen Jukka, Putkonen-Örn Krista, Heikkilä Pirjo
Äänikirjojen kasvavan suosion myötä hyviä lukijoita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Ketkä äänikirjoja lukevat, millaista lukijan työ on ja mitä se vaatii? Suomalaisten suosikkiäänet Jukka Pitkänen, Krista Putkonen-Örn ja Pirjo Heikkilä kertovat äänikirjan lukijan työstä. Haastattelijana Hanna Walldén.


Tämä oli myös niitä odottamiani juttuja. Oli tosi erikoista kuulla lukijoiden puhuvan muuta kuin luettua tekstiä. Jukka Pitkäsestä tuli kokoajan mieleen Komisario Koskinen. Se on jännää, että Suomessa äänikirjan lukijalle vaaditaan tai lukijalla pitää olla kokemusta näyttelijän työstä kun kuitenkaan he eivät saisi näytellä lukiessaan. Ulkomaisia äänikirjoja en ole kuunnellut, mutta siellä ilmeisesti ne ovat hyvinkin näyteltyjä, joten olisi hauskaa tietää kuka on Suomessa päättänyt, ettei lukija saa näytellä. 

Siitä puhuttiin jos yhdessä kirjassa olisi useampi ääni toteuttamassa sitä. Mikähän sellaisen nimeksi tulisi, koska kuunnelma sellainen ei olisi. Olisiko se vaikka äännelmä. 

Oli myös hauskaa haastiksen päätteeksi kuulla lääkkeen ja pakastimen käyttöohje kuin hippunen tieliikennelakia. 



Kun kuningas kuolee
Järjestäjä
Otava
Teemat
Rikos ja dekkarit
Esiintyjät
Backman Elina, Raatikainen Silka
Selvittämätön teinitytön kuolema 30 vuoden takaa vie toimittajan rakkauden ja vaietun julmuuden jäljille. Dekkarisarjan avaus on kuin kirpeä karkki.


Kirja on itselläni vielä kesken ja kuuluu niihin lukemattomiin lukemattomiin tämän vuoden kirjoihin. Haastattelussa kävi ilmi, että teos on saanut Elisakirjan vuoden tulokas palkinnon ja että kirjan käännösoikeudet on myyty yhdeksään maahan ja että jatkoa on tulossa. 

Kirja sijoittuu Hartolaan ja kun kirjailija oli tehnyt taustatyötä ja saapunut Hartolaan oli hän miettinyt kuinka hyvin paikka sopii dekkarille. Hartolahan voisi hyödyntää tätä matkailussaan. Voisi olla kirjaan ja mahdollisesti kirjasarjaan liittyviä kävelyitä sarjassa esiintyville paikoille yms. 

Tätä kirjaa on syytetty siitä, että 80-luvulle sijoittuva osuus ei ole todenmukaista esim. kauppojen aukiolon suhteen. Itse en lukijana välttämättä kiinnitä tällaisiin huomiota, koska haluan nauttia fiktiosta ja hyvin kulkevasta tekstistä. 


Yksi syy miksi haluan lukea tämän kirjan loppuun on se, että Outi Pakkasen messuhaastiksessa hän kehui tätä kirjaa ja oli sitä mieltä, että jatkossakin tulee menestymään tämä Elina. 



25.10.2020. 



Se tapahtui meille – Isän ja tyttären matka inkerinsuomalaisuuteen
Järjestäjä
Ohjelman tarjoaa: Gummerus
Teemat
Elämäkerrat ja muistelmat
Esiintyjät
Pakkanen Lea, Pakkanen Santeri, Röman Micaela
Paluumuuttajina Suomeen 1990-luvulla tulleet Santeri ja Lea Pakkanen havahtuivat siihen, että inkerinsuomalaisten historia on vaikenemisen historiaa. Tarve tietää omien sukulaisten kohtaloista johti pitkälle matkalle. Yhden suvun kautta, tutkimustietoon ja arkistomateriaaleihin nojautuen, hahmottuu kuva tuntemattomaksi jääneestä vähemmistöstä. Meeri Koutaniemen valokuvat kuvaliitteessä täydentävät teosta, joka pohtii vähemmistöjen osaa. Keiden historiaa kirjoitetaan ja muistetaan?


Joitain aikoja sitten luin Hesarista jutun tästä kirjasta ja kiinnostuin. Olen aloittanut tämänkin kuuntelun, mutta tämäkin kesken näinä nykyisinä kirjojen runsauden aikoina. En tiedä mitään inkerinsuomalaisuudesta saati Inkerinmaasta. Minulle tulee mieleen Suomen sukuiset kansat ja Suomea muistuttavat kielet ja kohtaus yhdestä Laila Hietamiehen kirjasta. Kohtauksessa ollaan metsässä ja kuullaan puhetta, siinä siis piilotellaan jotakin ja todetaan, että puhujat ovat vepsäläisiä. En tuostakaan siis vepsäläisyydestä tiedä mitään. Sukulaiskielistä puhuttaessa tulee aina mieleen Alivaltiosihteerin Suomen virallisen ohjelman tunnari, jossa mainitaan mordvankielen prepositiot. Se tunnus taitaa olla ajalta, jolloin intternettiä ei voinut käyttää samoin kuin nykyään ja muistan aina ihmetelleeni, että minkähänlaista kieltä se mordva mahtaa olla. 

Tämä Kirjamessuhaastattelu oli kyllä hyödyllinen ja he kertoivat siitä kuinka olivat ensin ajatelleet kirjaa aivan toisenlaiseksi ja etteivät kertoisi omaa tarinaansa, mutta kustannustoimittajan mielestä oli tärkeää, että heidän tarinansa tulee kerrotuksi. Haastattelusta jäi myös mieleen sana römpöstetty. Mietin minkähän kielen sana tuo on alunperin. 



Suomen Kirjailijaliitto esittää: Äänikirjat ja raha
Järjestäjä
Suomen Kirjailijaliitto
Teemat
Äänikirja
Esiintyjät
Kilkku Elina, Vuola Sinikka, Lindstedt Laura
Äänikirjojen suosio kasvaa hurjaa vauhtia, mutta näkyvätkö kuuntelut kirjailijan kukkarossa? Äänikirjoista ja tulonmuodostuksesta Sinikka Vuolan kanssa keskustelevat Elina Kilkku ja Laura Lindstedt.


Painettu kirja tuottaa kirjailijalle noin 3.10 € kappaleelta, mutta äänikirja vain noin 0.67 €. Palkkioprosentti painetun ja sähkökirjan osalta noin 20-25 %, mutta äänikirjan osalta vaihtelee 12-50 % välillä. Useimmissa tapauksissa lähempänä 12 % Nämä tulokset Kirjailijaliiton kyselystä ja kerrottiin haastattelun aluksi, jonka jälkeen kysyttiin haastateltavien ajatuksia. He puhuivat taiteilijan riistosta ja näkyvyyden saatavuudesta, sekä surusta taiteilijan puolesta. Lisäksi siitä kuinka kirjailija kirjoittaa yhtä teosta vaikka usean vuoden ja sitten se on ikäänkuin valmis paketti ja kuinka paljon kustantaja maksaa siitä, että lukija lukee kirjan. 

Esille tuli myös, että äänikirja olis lyönyt läpi vasta vuonna 2019 meillä, koska ollaan pieni kielialue ja vasta nyt on hahmottunut tämä miten tulot äänikirjasta muodostuu. Se ei ole kuitenkaan kirjailijalle välttämättä hahmottunut vieläkään, että maksetaanko esim. siitä kun äänikirja käynnistetään ja siitä jos sitä kuunnellaan tietyn aikaa ja miten esim. kirjan alku vaikuttaa tähän, että onko alku niin kiinnostava, että kuuntelua haluaa jatkaa. Sopimukset vuoden 2019 kirjoista on tehty about vuonna 2018 ja niihin ei ole sisällytetty äänikirjaa välttämättä ja nyt kun vuonna 2020 on ensimmäiset tilitykset tulleet niin aletaan miettiä sitä, että menikö tää tulon muodostus oikein. 

Toinen haastateltava puhui siitä tuleeko kahtia jako ns. äänikirjailijoihin ja painetun kirjan tekijöihin jos siis ymmärsin oikein ja jälleen kerran otettiin esiin tämä, ettei kaikki kirjat toimi äänikirjoina ja että mitä tapahtuu sitten kun toiset toimii ja toiset ei, koska äänikirjan ansiosta kirjan elinkaari on pidempi. Taas kysyn, että mikä määrittää sen mikä toimii äänikirjana ja mikä ei? Celia-kirjaston valikoiman vanhimmat äänitteet taitavat olla 1960-luvulta. Toki ne on tuotu mp3-muotoon, mutta niistä kuulee kyllä selkeästi äänityksen laadun. Näitä samoja äänitteitä on veivattu vuosikymmenestä toiseen ja siellä on paljon kirjoja, jotka eivät tänäkään päivänä ole ns. kaupallisella puolella julkaistu äänikirjana, kuten esim. vanhoja klassikoita. Vaikkapa Tuulen viemää ja Anna Karenina. Tuolloin ovat äänikirjan lukijat olleet mahdollisesti sellaisia, joita on satuttu saamaan lukijoiksi. En tiedä minkälaisia ohjeita vaikkapa 60-luvulla on äänikirjan lukijoille annettu, vai onko annettu niin minkäänlaisia. Heidän lukutapansa on siis mitä on ja jos haluan kuulla jonkun klassikon niin lainaan sen Celiasta, koska minulle ei ole muuta vaihtoehtoa. Miten se määritetään toimiiko esim. Tuulen viemää äänikirjana vai ei? Ilmeisesti se ei toimi, koska sitä ei ole vieläkään julkaistu Storyteliin tai Bookbeatiin äänikirjana. Silti minulle itselleni se toimii äänikirjana, koska jos Celiaa ei olisi niin minulla ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta lukea sitä. Eli mikä tämä on tämä toimimis äänikirjakeskustelu? Niin en ymmärrä. Puhun lukemisen puolesta ja siitä ettei mielestäni missään voida määrittää, että tiettyä kirjaa ei voida tehdä tiettyyn formaattiin. Jos kaupallinen toimija ei äänikirjaa tee niin Celia tekee. Ihmettelen edelleen miksei Celia ollut mukana näillä messuilla ja etenkin näissä äänikirjakeskusteluissa. 

Haastattelussa tuli ilmi uusi asia itselleni eli se, että Karisto myytiin Otavalle, koska Karisto ei pienenä toimijana pystynyt tuottamaan äänikirjoja nopeassa tahdissa. Alustataloudesta puhuttiin kuinka se koskettaa musiikkia, elokuvia, ruokaa ja näitä äänikirjoja, joiden kuuntelu tapahtuu Elisakirjan, Bookbeatin, Storytelin tai muutaman muun vaihtoehdon kautta sitä vastoin kuin ennen ostettiin painettu kirja ja nyt sitten näyttelijä tai kuka tahansa on lukenut sen äänikirjaksi ja tulo muodostuu esim. kuuntelukertojen mukaan. 

Äänikirjaa ei lueta vaan äänikirjaa kulutetaan. Tällaisesta en ole kuullut. Itsehän yhä edelleen puhun lukemisesta. Äänikirjoja tarjoavat alustat keräävät yleisöä, jotta saisivat monopoly aseman ja tekisivät tiliä, jossa ajattelussa kirjailijan palkkio ei ole mikään kysymys. 

Palvelut tarjoavat 14 päivän ilmaisen kokeilun, jonka jälkeen toimivat kuukausimaksulla ja kirjailijat olivat sitä mieltä, että on ankea ajatus että uutuus kirjan voi kuunnella ilmaiseksi, joten kuka sen painetun kirjan ostaa ja lisäksi, että ikäänkuin kirjat olisivat jonkinlaisessa alelaarista, jonka massasta valita haluamansa. 

Haastattelija kysyi miksei markkinoita rakenneta siten, että painetun kirjan kanssa äänikirja tulisi kappalemyyntiin ja suoratoistopalveluihin myöhemmin. Tämä oli kannatettava idea ja vielä muutama vuosi sitten olikin niin, ettei teosta kannata heti äänikirjaksi laittaa, mutta että nyt se on unohtunut kun kirjat on niin hyvin saatavilla. Hesarin arvioissa on nykyään kerrottu kuka kirjan on lukenut äänikirjaksi samaan tapaan tietona kuten kirjan kustantajakin. Minun mielestäni tämä on hyvä asia, koska muutenhan joutuisin kissojen ja Googlen avulla etsimään tämän tiedon. 

Vasta viiden vuoden kuluttua voitaisiin alkaa myydä äänikirjaa halvalla ja kirjailijoiden pitäisi protestoida tätä että äänikirjat on heti kuunneltavissa. Edelleen kysyn, että entäs jos sen painetun kirjan lukeminen ei ole se lukemisen vaihtoehto niin tulisiko minun odottaa viisi vuotta, että kirja olisi kuunneltavissa? 

Kun kirjoittaa äänikirjaa Storytelille suoraan niin sopimus on taloudellisesti kannattava. Elina Kilkku on kirjoittanut Storytel Original sarjan, josta hän kirjoittaa nyt version painettuun muotoon. Äänikirjaksi kirjoittaminen on oma taiteenlajinsa siten, ettei siihen kannata monia henkilöitä laittaa, koska niin se on helpompi luetuksi toteuttaa samoin kuin teatterissa on halvempi tehdä kolmen hengen näytelmiä kuin suuria musikaaleja. Kirjan sisältöön vaikuttaa valtavasti se mihin formaattiin se tehdään. Kun jos haluaa teoksessa käyttää paljon alaviitteitä ja teoksen olevan monimutkainen niin se ei toimisi äänikirjana... Noh. Celian äänikirjaversioihin alaviitteet on yleensä luettu. Eli ei ongelmaa. 

Haastattelussa tuli ilmi product placement. En tiedä mitä se tarkoittaa. Viimeisenä puhuttiin siitä kuinka äänikirjan lukija tuo oman tulkintansa kirjailijan ja kuuntelijan väliin ja että kuinka tulevaisuudessa voidaan toimia siten, että voidaan valita haluamansa ääni eli vaikka, että Hitler lukee kirjan ja tästä päästiin taas kirjailijan tekijänoikeuksiin ja äänen tekijänoikeuksiin ja halutaanko olla koneiden kanssa tekemisissä niin paljon, että ne arpoo kirjan ja itse valitaan kenen äänellä sen kuulee. 

Eli tällaiseen tulevaisuuteen ollaan ilmeisesti matkalla.



Tapahtuma oli toteutettu hyvin, mutta yksi iso miinus täytyy antaa. Ostin kokoaika lipun kun totesin, että Lucinda Rileyn vierailun lisäksi haluan kuulla muitakin kirjailijoita. Kävi kuitenkin niin, ettei Riley edes esiintynyt Kirjamessuilla ja kyseisestä peruuntumisesta ei mielestäni tiedotettu missään. Lisäksi tein sellaisen huomion, että odottamieni Camillojen eli Camilla Greben ja Camilla Läckbergin haastikset olivat ruotsiksi. Tätä ei mielestäni kerrottu selkeästi. Oli ikävää käynnistää tallenne ja huomata heidän puhuvan itselle vierasta kieltä. Eva Franz ja Lars Kepler oli toteutettu hyvin. Kepler englanniksi ja Franz suomeksi, vaikka hän kirjoittaa ruotsiksi ja luultavasti myös käyttää ruotsia kielenään muutenkin. 



Tulipa kuitenkin koettua kirjamessut ja kultua hyviä keskusteluja erityisesti tulevaisuuden kirjan ja äänikirjojen osalta. Toivottavasti tapahtuma streamataan myös ensi vuonna. Vaikka Koronarajoituksia purettaisiinkin siten, että ensi vuonna pystyttäisiin messut järjestämään liveyleisön osalta niin kokonaan toinen kysymys on haluaako kukaan lähteä sinne väenpaljouteen? Itse en lähtisi. 

Olin kirjamessuilla muutama vuosi sitten kun siellä oli Dan Brown. Täytyisi olla joku hyvä syy, että matkaisin messuille. Jos esim. Diana Gabaldon esiintyisi niin häntä tulisin katsomaan. Ongelma myös on, että täytyy aikatauluttaa päivä hyvin tarkkaan junailun osalta kun ei voi majoittua Helsingissä. Tänä vuonna esiintyjiä oli 400. Vähemmän on enemmän. 



Blogi löytyy myös somesta: 


Blogit.fi

Bloglovin 

Facebook

Goodreads

Instagram

Twitter

Youtube 

Heart: Heart

Heart on julkaistu kesällä -85. Sehän oli oikeinkin hyvä vuosi! Blogisti on kyseistä vuosikertaa ja synttärit osuu tähän maaliskuuhun, joten...