perjantai 22. lokakuuta 2021

ABBA: Just A Notion


 

ABBA - Just A Notion 

Single 

Polar Music International AB/Universal Music Group  2021 



Luulin sen syyskuun kahden biisin, uuden levyn ja ens vuoden esiintymisjulkistuksen jälkeen, että ennen levyä ei tulisi enää uutta sinkkuu, mutta alku viikossa somessa alkoi kohkaus tästä tämän päivän julkaisusta. 

Seurailin viikon aikana tätä sen Afrikantähti casen ohella. The Winner Takes It All! Tässäkin. Eli luin ABBA juttuja ja lähipiiriä säästääkseni jaoin niistä omassa henkilökohtaisessa Facebook profiilissani vain yhden. 

Blogin Twitter tilillä taisin jakaa useammankin päivityksen. 


Jos nyt olen oikein tulkinnut niin tämä Just A Notion on äänitetty jo 1970-luvulla ja tämä on aiemmin julkaistu osana eräänlaista medleytä vuonna 1994 kokoelmalla Thank You For The Music. 

Itse olen kyllä 90-luvulla törmännyt tähän kokoelmaan ja tämä taisi vuosisadan lopulla olla itselläni C-kaseteille äänitettynä. 

Olemme kuitenkin tulleet monin tavoin kauas niistä ajoista, koska tuohon aikaan mulla oli kyllä paljon musaa olemassa, mutta biisilistoja ei juurikaan. Nykyään kaiken voi tarkistaa kuunnellessaan. 90-luvulla en osannut edes unelmoida siitä, että pystyn lukemaan kappaleen nimen tietokoneen ruudulta sen soidessa Spotifystä, josta ei maailma vielä viime vuosituhannella tiennyt mittään. 


Tämä siis pohjustuksena sille, että, vaikka olen tämän uuden kappaleen tai osan siitä kuullut jo aiemmin. Niin minulla ei ole muistikuvaa edes siitä, että tuossa muistaakseni neljän levyn kokoelmassa edes on useampia kappaleita, joita ei muutoin ole levyillä ollut. Ainut erikoisempi juttu, jonka muistan tuosta kokoelmasta on kappale nimeltä Dreamworld. Se on siinä nimittäin aivan kokonaisena ja se ei tietääkseni ole millään varsinaisella Abba albumilla. 

Muistan kyllä missä tilanteessa olen tuota kokoelmaa kuunnellut. Se oli silloin vuosisadan viimeisenä kesänä. Heinäkuun päivinä, jolloin koetin elää sen tosiasian kanssa, että minut oli jätetty. Tästä johtuen en paljoa muista tosta ABBA kokoelmastakaan. 

Sikäli ympyrä sulkeutuu, että tänään parisuhde, jonka jo mainitsin olisi kestänyt 23 vuotta. 

Taisin viime viikonloppuna hieman harjoitella tätä päivää varten. Tai siis tämän päivän sietämistä varten. 

Kupliva juoma näet maistui aika lailla viikko sitten. Olin niin fiiliksissä silloisesta tekemästäni levyarviosta ja siitä levystä, että sitä kuunnellessa kuluikin aika ja kuohuvaista lasillinen jos toinenkin, jonka seurauksena taas suuret tunteet olivat vallalla ja viesti lähti matkaan. Uskon, vaikkei se sinäänsä uskonasia olekaan, ettei viesti tavoittanut vastaanottajiaan, koska Annukkaa ei ole olemassa. 


Nyt sitte lopultakin kaiken ABBA suhteilun, ja suhteellisuusteorian kautta tuohon uuteen biisiin. 


En siis tiennyt mitä odottaa kun luin julkistuksesta. Kuuntelin kappaleen välittömästi vuorokauden vaihduttua ja ensi fiilis oli, että ai tällanen tuotos. 

Tää ei ole huono, mutta ei kovin hyväkään. Mietin, että jos tää tosiaan on äänitetty jo yli 40 vuotta sitten niin en huomaa laulu soundeissa eroa niihin syyskuussa julkaistuihin kappaleisiin, josta johtuikin mieleeni ajatus siitä, että entäs jos koko albumi onkin äänitetty jo aikoja sitten ja biisit on olleet valmiina vaan oottamassa oikeeta hetkee ja sitte meille vaan uskotellaan, että ABBA IS BACK WITH NEW SONGS. 

Ehkä tää ei kuitenkaan pidä paikkaansa.. 


Tämä on kuitenkin tuttua, tunnistettavaa ja turvallista ABBAA. En jotenkin ole päässyt sisälle tähän kappaleeseen. En tiiä vaikuttaako siihen tuo mitä kerroin tuossa edellä. 

Tässä kappaleessa on tunnistettavaa piano soundia ja mietin, että jos kaikissa ABBAn biiseissä on käytetty nimenomaan sitä samaa tiettyä pianoa. Siis fyysisesti täysin samaa soitinta, niin onko ihme, että kappaleet kuulostaa tai siis kappaleiden piano soundi kuulostaa aina niin kovin tunnistettavalta. 

Ja kohta joku tulee sanoo mulle, et hei, se on muutens flyygeli mikä ABBAssa soi... 


Täytyy kyllä myöntää, että itse tahtoisin oppia erottamaan pianon, flyygelin ja sähköpianon toisistaan. Onhan se nyt aivan käsittämätöntä, että pianistin entisenä tyttöystävänä en näitä erota toisistaan. Eli mitään ei jäänyt käteen siitä suhteesta. Se mitä käteen jäi on oma lukunsa. Onhan mulla muistot ja nykyään näyttää olevan myös tuska, joka tuo itseään pintaan vuosia poissa olleena. Oon ollut vuosia miettimättä meitä. Oon kyllä muistanut vuosipäivät, kuten tämänpäiväisen ja muutaman muun, mutta ne eivät ole herättäneet sen suurempaa tunnelmaa, koska olen kyennyt elämään nykyisyydessä. Viimeiset pari vuotta on olleet täysin toisenlaisia. Olen opetellut erään toisen ihmissuhteen vuoksi tunteiden hallintaa ja päässyt siinä mielestäni todella hyvään vaiheeseen. Ja tähän mun täytyisi aikuisena ihmisenä kyetä muutenkin, mutta mutta. 


Takas ABBAAN, koska siitähän mun piti kirjoittaa. 


Annan kolme tähteä tälle kappaleelle, joka kyllä itsestäkin tuntuu käsittämättömältä. Ehkä tämä laulu avautuu paremmin kunhan koko albumi julkaistaan ja kuulee miten tämä sopii kokonaisuuteen. 


Kiitos kuvasta. 


Kappaleen pääsee kuulemaan tästä.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Aino & Hajonneet: Hullui unelmii


 

 

 

Aino & Hajonneet - Hullui unelmii 

 

Svart Records 2021 

 

 

Aino & Hajonneet julkaisee debyyttialbuminsa lokakuussa!
Aino & Hajonneet on 2020 perustettu voimapop/punkrockia soittava yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat jossain melodisen suomipunkin ja indierockin risteyksessä, missä aamun ensimmäistä dösää odotellessa sydänsurut, mustelmat ja unelmat tarjoillaan suoraan pullosta, juuri sellaisenaan. Lokakuussa ilmestyvä debyyttilevyn ensimmäinen single on kuin vuoristorata, joka on valeltu bensalla ja nyt on tullut aika raapaista ensimmäinen tulitikku. Yhtyeen mukaan kappale on kuin tiivistelmä tulevasta albumista, josta välittyy bändin perustamisen perimmäinen syy.
– Tervetuloa mun vuoristorataan on ensimmäisiä, ellei ensimmäinen biisi, joka Ainon kanssa tehtiin. Se on yhtyeen stoorissa tavallaan alku ja lähtölaukaus. Kappaleesta kuuluu hyvin koko bändin perustamisen perimmäinen syy ja idea. Haluttiin vaan soittaa rokkia. Täysin ilman turhia koukeroita ja älytöntä kelailua. Suoraviivaista menoa, jossa energia välittyy samalla tavalla, mihin keikoilla on totuttu. Ensimmäinen single Tervetuloa mun vuoristorataan ilmestyy 28.5.2021. 



Kuva ja teksti on Svart Recordsin sivuilta. 

Singlet ostettu omakustanteisesti ja levy kuunneltu Soundin ennakkokuuntelu mahdollisuuden kautta, sekä virallisen julkaisun jälkeen Spotifystä tätä arviota varten. 

 

Törmäsin tähän bändiin ihan vahingossa, koska seuraan Svart Recordsin Youtube kanavaa. 

Yhdentekevää -biisi ilmestyi sinne loppu kesästä ja olin aivan myyty ja vielä enemmän kun löysin Tervetuloa mun vuoristorataan kappaleen. Se soi repeatilla loppu kesän illoissa. 

Hullui unelmii -sinkku ilmestyi syyskuun alussa samoihin aikoihin ABBAN uusien biisien kanssa ja jäi siinä ABBA kuumeessa jotenkin vähälle huomiolle, mutta kun kuuntelin sen sitten tarkemmin; on siitä tullut viime viikkojen jatkuva repeat biisi. 

Löydän näistä biiseistä, etenkin sinkku julkaisuista niin paljon samaistuttavaa. 

Käyn levyn läpi kappale kappaleelta myös muuten kuin musiikin osalta, joten jos et välttämättä halua lukea ihmissuhteistani niin artikkelin luku kannattaa siinä tapauksessa lopettaa tähän ja laitta levy kuitenkin soimaan. 

 

Tracklist & Comments: 


1. Hullui unelmii


Biisi alkaa vauhdikkaalla introlla ja oikeastaan ssamanmoisella menemisen meiningillä mennään läpi koko albumin. 

"Sinä kesänä aurinko poltti kuumemmin ja kirkkaasti roihus makasiinitkin. Ei meistä koskaan tuu niinkuin muut. Puistonpenkillä juotii punaviiniä, sammuttiin. Ei oltu niinkuin muut. 

Muistatko vielä miltä se tuntuu kun et oo missään kii? Kun on vain ilta aikaa rakastuu? Muistatko vielä sen kesän 96? Me ei oltu niinkuin kaikki muut." 


Rakastan vokalistin ääntä ja niin upeat lyriikat. Ne johdatti mut kesään vuonna 2000. Kesäinen Stadi. Kesäilta, kävellään käsi toisessa ja juoma toisessa kädessä pitkin kuumaa kesäkatua ja nautitaan elämästä. Uskoin Ystävyyden, kahden Tytön Ystävyyden olevan Ikuista. Juoma maistui ja saman illan aikana sain lainata puhelinta ja soitettiin yhdessä mun rakastamalleni ihmiselle. Oli niin upeeta olla olemassa, tulla välitetyksi ja kuulluksi. Oli turvallista olla. 

Kaipaan sitä aikaa tai siihen aikaan ja niihin hetkiin. Siihen tunteeseen kun joka päivä tuntee ja tietää olevansa rakastettu ja tärkeä. 

Pari vuotta myöhemmin tuon kesän Ystävä hädin tuskin tervehti kun nähtiin. En tiedä mitä meille tapahtui. Yhteydenpito vain jäi. 

Ehkä en ollut niin tärkeä kuin mitä tää Tyttö oli mulle. 

Takaisin lyriikkaan ja jälleen osuvasti: 

"Viestissä luki vain; Mä en takas enää tuu. P.S. I LOVE YOU."


Sitäpä juuri. On niin tyhjä olo kun viestintävälineet on hiljenneet. 

Niin muistan oikein hyvin sen miltä tuntui ajelehtia elämän virrassa. Ei ollut huolta mistään. Mua odotti loistava tulevaisuus ja kasa hullui unelmii. Ja itsehän en ole koskaan mahtunut mihinkään valmiiseen muottiin.

 

2. Tervetuloa mun vuoristorataan 


Biisin nimestä tulee mieleen kappale nimeltä Life Is A Rollercoaster. En muista esittäjää. Vuoristorata aiheisia biisejä varmaan on aika lailla. 

Tämä vuoristoradan tervetulotoivotus on vaan yksinkertaisesti mun voimabiisi. 

Välillä elämä on kuin kiihtyvällä tahdilla etenevä vuoristorata. 


3. Yhdentekevää


"Ei mun ei tarvii selittää loppunutta näytelmää. Yhdentekevää." "Se mikä alkoi kauniisti suljettiin mielisairaalaan." 

"Mietin mikä teki elämästä musertavan helvetin. Vuodet juoksee nopeaa. Jos sanoisin sen kauniisti. Sä et uskoisi puoliakaan." 


On taas niin omakohtaista sanomaa noissa lyriikoissa. 

Tänäänhän on perjantai 15. päivä ja lokakuu. Muistan vuosituhannen viimeisen lokakuun. Silloinkin oli perjantai 15. päivä. Puhelin soi ilta yhdeksän jälkeen. Onneksi se olin minä joka siihen ehdin vastaamaan. Puhelu kesti ihan vaan pari minuuttia. Minulta kysyttiin miten menee ja kerrottiin sen tyttöystävän lähteneen, jonka vuoksi minut piti jättää. Aloin itkeä. Ehkä jo puhelimessa, mutta välittömästi sen jälkeen. Tunsin niin viiltävää surua ja kaipausta ja olin aivan murskana jälleen kerran. 

Itkin loppu illan ja yön. Oli aivan hirveää. Ajattelin, etten toivu tästä koskaan ja enpä näytä toipuneen kun vielä näin 22 vuotta myöhemmin muistan sen hetken ja tunteen. 

En tiennyt vielä silloin, että aikuisilla ihmisillä on tapana soitella humalassa exilleen. Kun selvänä ei ole rohkeutta soittaa minulle ja että tulisin vuosien vieriessä saamaan useita tämänlaisia soittoja. 

Tuossa vaiheessa minun jättämisestäni oli kulunut kolme kuukautta ja 13 päivää. 

En tiennyt vielä silloin, että muutamaa vuotta myöhemmin tapaisimme joka viikko ja olisimme tekemisissä 24/7. 

Koetin vain jaksaa päivästä seuraavaan. 

 

4. Luulets’ et mua kiinnostaa 

 

Tässä kappaleessa on kyllä asenne kohillaan niinkun on koko levyssä. Tässä on aivan mahtava menemisen meininki ja punk rämistys. Mietin, että onks tää cover biisi, mutta vaikka oon välillisesti lähipiirin kuunteluttamana paljonkin punkkia kuunnellut niin ei tullu mieleen, että jos tää on niin mikä tää ois. 

Punk ihmiset on jees kavereita. 

 

5. Kaikki kääntyy parhain päin 


Tää biisi kannattaa kuunnella. Viihdyn sanoituksissa luoduissa fiiliksissä. 



6. Lähtö


7. Jos en jaksa pidemmälle


Lähtö on instrumentaali, lyhyt biisi, jonka soundeista tulee mieleen avaruus. Lähtö ilmeisemmin pohjustaa Jos en jaksa pidemmälle - biisiä, josta taitaa tulla seuraava mun powersong. 

"me ei nähdä enää koskaan ikinä. Jos en jaksa pidemmälle painan terää syvemmälle." 

Mulle tuli mieleen monenlaisia tilanteita, joissa olen lähtenyt sillä ajatuksella, että kun en nää teitä enää ikinä. Lisäksi tuli mieleen suosikki henkilöni Elsa siinä Katja Kärjen Jumalan huone kirjassa, josta löytyy mun kirjoittama teksti. 

Tää biisi on joka tapauksessa aivan huippu ja tästä löytää ittensä. 

Rakastan vokalistin soundia. Omaa ääntäni oon aina vihannut. Toisaalta olen kyllä opetellut käyttämään sitä ja haluisin opetella lisää. 

Jos ei oo koskaan nähnyt kun lauleskelen, sekä samaan aikaan elän, hengitän ja koen niin vahvasti ne lyriikat, joita lauleskelen, niin sen vierestä seuraaminen ekaa kertaa saattaa olla vahva kokemus. Onneks ei ole enää lähipiirissä ihmisiä, jotka tuomitsis mun soundia siitä näkökulmasta kuinka oikein se menee musiikillisesti. 

Meitsissä kuulee eletyn elämän ja sen hetkisen fiiliksen. Mut ne ei oo yleensä tärkeintä, vaan tärkeintä on musiikillisesti oikeanlainen suoritus. 

Tästä biisistä saattaa tulla seuraava illanistujaisten lauleskelu tai yhteislaulu biisi. 

Siellä missä kuohuviini virtaa niin musaa ja naurua riittää. Jos se on musta kiinni. 




8. Fresitaa & tupakkaa


On upea biisin nimi. Fresita näet oli jossain kohtaa mun suosikki kuplivaa. En oo juonu sitä aikoihin. Halusin kuulla tän biisin heti kun luin nimen, mut tää on toistaiseksi jäänyt jotenkin hieman vieraammaksi. Upea toteutus kuitenkin. 

 

9. Päivänsäde ja menninkäinen 


Luulin tämämän olevan versio siitä vanhasta laulusta, mutta eipäs ollutkaan. Tosin sen kappale mainitaan tässä kyllä. Lyriikasta on pakko sanoa, että hämärillä poluillahan meitsi on kulkenu koko elämän. 



10. Tummaan veteen


Levyn viimeinen raita. Varsin menevä biisi ja tykkään pianosoundeista tai mitkä koskettimet sitte onkaan mahdollisesti. Tykkään myös virtaavasta vedestä ja vesi on muutenkin mun elementti. 

Tää laulu vois hyvin soida radioissa. 



Annan levylle viisi tähteä. Tää on vuoden levy siis kotimaisista levyistä. 

 

Levyn saapi soimaan  tästä





 

 







perjantai 8. lokakuuta 2021

Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä


 

 

 

 

 

 

Heidi Köngäs - Siivet kantapäissä 

 

Lukija Mirjami Heikkinen 

Kustantaja
Otava
Julkaisuvuosi
2021

 

Kesto
8 h 6 min

ISBN

9789511407416

 

 

 

 

Vahva kuvaus naisesta, joka pitää intohimoa johtotähtenään ja rakastaa ketä haluaa.
Marja on oman tiensä kulkija. Hän kasvaa vankilaympäristössä ja saa erilaiset eväät elämään. Hän aloittaa yliopiston, vaihtaa näyttelijäksi, mutta päätyy ohjaajaksi Radioteatteriin Olavi Paavolaisen alaisuuteen. Heidän välilleen syntyy jännite, joka johtaa salattuun suhteeseen.
Marja on oman aikansa pätkätyöläinen. Hän näyttelee, kääntää, sovittaa ja ohjaa tiukassa tahdissa. Marja myös matkustelee, useimmiten yksin. Matkat suovat vapauden ja tyydyttävät hänen haluaan nähdä maailmaa.
Kertomus poikkeuksellisesta naisesta, joka oli aikaansa edellä. Joka valitsi taiteen ja miehet – ei avioliittoa ja lapsia. 



Kiitos äänikirjan arvostelukappaleesta kustantajalle.

 

Innostuin tästä kirjasta kun huomasin, että tällainen teos, joka kertoo Marja Rankkalan elämästä on ilmestymässä. 


Olin huomannut tämän nimen Yle areenan kuunnelmissa ohjaajan roolissa. Yle on viime vuosina julkaissut areenassa vaikka kuinka paljon vanhoja kuunnelmia. 

Olen lukenut niiden rooli tiedoista nimiä, jotka eivät sano itselleni mitään ja miettinyt, että ketähän nämäkin ovat mahtaneet olla. Jos kuunnelma on vaikkapa 1960-luvulta niin osa näyttelijöistä on väistämättä täysin vieraita nimiä itselle, vaikka osalla toki on ollut paljonkin rooleja juurikin radioteatterissa ja on joitain näyttelijöitä, joiden ääni on tosi tosi tuttu, mutta vaikka tietäisin nimenkin niin en osaisi tästä kertoa välttämättä yhtään mitään. Esim. Knalli ja sateenvarjo-sarjassa on useissa jaksoissa näyttelijöinä Voitto Nurmi, Yrjö Parjanne, Risto Mäkelä, Maijaleena Soinvirta, Elli Castren etc. Heistä en tiedä mitään, mutta nimet ja äänet on tuttuja. 

Audiosisällöthän ovat nykyään äärimmäisen suosittuja, mutta silti itsestä tuntuu, ettei nykynuoriso tiedä mikä on radiokuunnelma, ylipäänsä kuunnelma, saati radioteatteri ja että minkälainen merkitys kuunnelmilla on ollut ennen kuin Video Killed The RadioStar. Siis ennenkun telekkari syrjäytti radion. 


Eniten tässä kirjassa kiinnosti radioteatterin tekemisen kuvaus. Olen itse seurannut useampiakin näytelmien harjoituksia, kuin myös näytelmiä milloin viileähkössä/helteisessä kesäkelissä ulkona istuen ja milloin parhaat vaatteet kera kimaltelevien korkokenkien sisätiloissa niin lähellä lavaa kuin mahdollista. 

Glitteriä ei voi koskaan olla liikaa ja korkkarit on parhaat kengät kävelyyn. 

Olen myös seurannut musiikin tekemistä ja äänittämistä vaihevaiheelta ja voin vain kuvitella kuinka haastavaa sen kaiken tekeminen on ollut vuosikymmeniä sitten kun tietokoneita ei vielä voinut käyttää äänitykseen. 


Luulin kirjaa aloittaessani, että olisin saanut selkeää kuvaa radioteatterin vuosikymmenten takaisista toimintatavoista kuunnelmia äänitettäessä, mutta jouduin pettymään. 

Ihmissuhteet olivat isommassa asemassa kuin kuunnelmat itsessään, vaikka aikamoista teatteriahan sekin osuus tuntui olevan. 


Olen Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjasta lukenut Olavi Paavolaisesta ja saanut hänestä jokseenkin raskaan kuvan. Kaikki tietoni perustuu niihin tiedonmurusiin, joita Mustosen kirjoissa Paavolaisesta on. 

Tämä Siivet kantapäissä-kirja oli itselle tosi vaikeaa kuunneltavaa, koska en aina tiennyt mikä on fiktiota ja mikä totta ja ketä kenelläkin fiktiivisellä nimellä oikeasti tarkoitettiin. 


Odotukset tämän kirjan suhteen oli korkeat, mutta niitä se ei lunastanut. 

En ole aiemmin lukenut Köngästä, joten en tiedä oliko käytetyllä kielellä osuutta asiaan. 


Kirja saa minulta 3 tähteä. 



Tähän loppuun vielä pari linkkiä. 


Kulttuuriykkönen
Heidi Köngäksen romaani Siivet kantapäissä - merkittävä nainen Olavi Paavolaisen varjosta

Kuunnelmia, boheemeja 40-70-luvun taidepiirejä, Olavi Paavolainen, rakkauden vaikeutta ja naisen elämää...
Heidi Köngäksen romaani Siivet kantapäissä kertoo Radioteatterissa pitkään työskennelleen dramaturgi ja ohjaaja Marja Rankkalan tarinan.
Heidi Köngäs sai käsiinsä Marja Rankkalan (1918-2002) kirjallisen jäämistön, ja lukiessaan materiaalia Köngäs tajusi saaneensa aiheen uuteen romaaniin. Siivet kantapäissä on fiktiota, mutta se vie lukijansa todentuntuisesti Marja Rankkalan elämään: lotaksi Konnunsuolle, Eino Salmelaisen näyttelijäoppiin, Olavi Paavolaisen työtoveriksi Radioteatteriin, Helsingin boheemeihin taiteilijapiireihin. Haastateltavina ovat Heidi Köngäs sekä pitkän uran Radioteatterissa tehnyt Johanna Rajamaa, jolle Köngäs on romaaninsa omistanut.
Ohjelman juontaa Tuula Viitaniemi. 


Ohjelman voi kuunnella tästä. 

 

 

Haastattelu Annassa.  

”Ei saa asettua toisen yläpuolelle, mutta ei pidä myöskään mitätöidä itseään”

 



perjantai 1. lokakuuta 2021

Eveliina Viitanen: Pidä kiinni kädestäni




 

 

Eveliina Viitanen - Pidä kiinni kädestäni 

Basam Books 2021 

ISBN:
9789523791886

 

22-vuotiaan Ylv

 

an elämä menee sekaisin, kun kaveriporukkaan ilmestyy uusi jäsen. Ylva rakastuu Joosuaan, mutta mies painii oman menneisyytensä kanssa eikä kykene käsittelemään tunteitaan. Sydän särkyneenä Ylva vaihtaa maisemaa ja tutustuu Pirkkaan, joka herättää hänen vielä uinuneen seksuaalisuutensa. Tunteet kiskovat Ylvaa kahtaalle. Samaan aikaan kätilöopinnoissa ammatillisuus ja vakaumus joutuvat törmäyskurssille pysäyttäen toistuvasti elämän harmaita sävyjä tutkimaan. Pidä kiinni kädestäni on kertomus rakkaudesta ja henkilökohtaisten tabujen purkamisesta. Se avaa ikkunan vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten elämään 2010-luvulla ja rakentaa siltaa molemminpuoliseen ymmärrykseen.

Eveliina Viitanen (s. 1984) on jyväskyläläinen omaishoitaja ja perheenäiti, joka keräilee vanhaa lastenkirjallisuutta ja nauttii lukiessaan sitä iltaisin lapsilleen. Tummasävyisen rikas elämä on opettanut hänet katsomaan maailmaa monesta kulmasta. Hän haluaa antaa äänen vaietuille asioille ja tilaa erilaisuuden kohtaamiselle. Teksteissään hän luottaa autenttisen kuvauksen voimaan: realismi riittää, kun sitä malttaa pysähtyä tutkimaan.

 

 

Kiitos kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta ja kansikuvan tätä varten käyttöön saamisesta. 

Halusin lukea tämän kirjan heti siitä hetkestä kun sattumalta törmäsin siihen Twitterissä

 

 

Tiesin tai pitäisikö sanoa uskoin teoksesta tulevan hyvän lukukokemuksen ja tietämys tai pitäiskö sanoa usko, ei pettänyt tälläkään kertaa. 

Tiiän, että oon kielellisesti taitava mielikuvien luomisessa ja muissa. 

Kirjan esittelytekstin luettuani mietin, että nyt on löytynyt rutkasti rohkeutta ja voimaa käsitellä kirjallisuudessa uskon yhteisössä rakastumista samaan sukupuoleen. 

Kirjan henkilöiden nimet ovat lumoavia. Niistä ei voi päätellä onko kukanenkin mitä sukupuolta. 

Kirjan edetessä kuitenkin tuli selväksi, että heteroparin rakkautta käsitellään. Sateenkaariyhteisöllä on oma osansa kirjassa myös. 

No worries. Sain kirjalta sitä mitä odotin. Eli paljon ajatuksia ja myös vastauksen erääseen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. 

Noin muutoin haluaisin tosiaan lukea teoksen, jossa päähenkilö kuuluu herätysliikkeeseen, sekä sateenkaariyhteisöön. Se on ymmärtääkseni vaikea yhtälö. Jos Jumala rakastaa kaikkia niin miksei ihminen saa rakastaa ketä haluaa? Minkä vuoksi paimentolaisten pari tuhatta vuotta sitten kirjoittamat stoorit eli niinkun Raamattu? Niin miks tällanen paimentolaisporukka sais määrittää sen kuka rakastaa ketäkin ja minkälaisina tulemme hyväksytyiksi Jumalalle? Jumalahan hyväksyy kaikki sellaisina kuin olemme. Näin ollen mikä oikeus ihmisellä on tuomita? Mitenkä 2000 vuotta sitten elänyt paimentolaisheimo muka määrittää tään nykypäivän elon ja olon? 


Luin kirjan yhdeltä istumalta ja olisin viihtynyt tekstin parissa vieläkin pidempään. 

Luin kirjan e-kirjana ja siksi lainaukset tekstistä ei nyt ole mahdollisia, koska kopiosuoja. 

Jyväskylä on merkittävässä roolissa ja oli kivaa bongata tuttujen paikkojen nimiä ja vähän oppia kaupunkia tuntemaan.

Kätilöopiskelija Ylva tutustuu Joosuaan ja heillä synkkaa hyvin. Ehkä liiankin hyvin. On helppo olla toisen kanssa ja jutella kuin luonnostaan. Kipeistä kokemuksista avaudutaan ja seurustelusta puhutaan. Toinen ei usko kykenevänsä siihen ehkä koskaan ja toinen haluaisi. Vahvoja tunteita riittää. 

Ylvan kipuilusta oli raastavaa lukea. Tiedän miltä se tuntuu ja miltä tuntuu olla ulkopuolinen läheisinään pitämiensä ystävien seurassa juuri silloin kun heitä eniten tarvitsisi. 

Ylvan ja Joosuan väliset viestit ovat sellaista luettavaa joka tekee kipeää. 

Varsinkin sitten myöhemmin kun Joosua käyttäytyy viestissä ikäänkuin mitään syvempää ei heidän välillä olisi koskaan ollutkaan. 

Tästä käytöksen kuvauksesta sain vastauksen siihen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. 

Kysymykseni: Voiko   uskon yhteisössä käyttäytyä  toista ihmistä kohtaan niin kylmästi ja julmasti kuin kahden ihmisen välillä ei mitään olisi koskaan ollutkaan ja ikäänkuin pyyhitään kaikki mennyt pois? 

Vastaus: Kyllä voi.

Tämän asian tiedostaminen helpotti omaa ikävääni kun tiiän, etten ole ainoa, jota niin kohdellaan. 

Kirja on fiktiota, mutta fiktion mukaan mahtuu aina ripaus totuutta. 

 

Ylva lähtee parantelemaan haavojaan Turkuun ja suorittamaan opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa. 

Siellä vietetty aika on todella mielenkiintoista settiä. Nimittäin ammatillisuus ja vakaumus kohtaa. Pohdiskellaan lasten määrän rajoittamista, sitä että ne jotka jaksais eivät saa enempää lapsia esim. terveydellisistä syistä. Kuinka eri tavalla nuo asiat eri perheissä voidaankaan nähdä, vaikka yhteisö olisi sama ja niin edelleen. 

Blogistin omassa elämässähän alkaa olla se tilanne, että olen melko lailla ajan illassa vai miten sitä sanotaan? No, mutta kuitenkin. Niin sitä olin sanomassa, että aika käy vähiin. Ei enää mene montaakaan vuotta siihen, etten enää voi tulla raskaaksi. Luoja varmaan varjelee etten tulekaan. 

 

 

Takas kirjaan. 

 

Ylva tutustuu Pirkkaan ja he alkaa seurustella. 

Kirjassa mietiskellään sitä kuinka voi mennä naimisiin ilman, että tietää sujuuko seksi ja miten voi olla varma kun ei tiiä. 

Ite mietin sitä lukiessa, että missään ei varmaankaan julkisesti puhuta siitä jos käytäntö olisi se, että seksiä kuitenkin kokeillaan ennen avioliittoa. Mitä tahansahan saa tehä kunhan siitä ei jää kiinni. Näin olen asian ymmärtänyt. 

Mietin kans, että onko se mikä on kielletty juuri siksi niin iso osa? 

Pahaa teki lukea kuinka Ylva ja Pirkka päätyivät usein tilanteisiin, jossa olivat kahdestaan ja mitä sitten tapahtui ja mitä enemmän meinasi tapahtua. 

Minkä vuoksi luonnollisesta asiasta tehdään niin vaikea? Kyllä siinä on itse kenenkin mielenterveys ja sietokyky vallitsevia olosuhteita kohtaan vaarassa jos ja kun ei saa toteuttaa haluaan. 

Normaali oloissa sitä vasta vaikeaa on. 

Tästä on jokunen vuosi aikaa kun rakastamani ihminen otti yhteyttä. Uskoin hänen olevan hyvissä aikeissa ja että vihdoinkin olisi meidän aikamme. Meillä oli yhteinen ilta ja yö kodissani. Aamun saavuttua hän vain lähti "kissoja ruokkimaan". En saanut häneen koskaan yhteyttä sen jälkeen. Tunteita oli. Niitä oli. Vaan oliko niitä liikaa? Liikaa, jotta pystyisimme elämään arkea yhdessä? 

Että ei se elämä ruusuilla tanssimista ole vaikka itseään saisi kuinka toteuttaa. 

 

Kirjassa käydään myös Suviseuroissa. Ylva ja Pirkka riitelee siitä kuinka tulevaisuudessa toimittaisi kyseisessä tapahtumassa heidän lasten kanssa. Luin tätä kohtaa ja mietin, että kuinka helppoa, tai helppoa ja helppoa, no kuitenkin. Niin on miettii tulevaisuutta useamman lapsen kanssa siinä vaiheessa kun ei vielä ole ainuttakaan. Sitä luultavasti kuvittelee, että voimavarat riittää aina vain ja rakkautta jokaiselle lapselleen. Minä luulen kuitenkin arjen olevan täysin toista. Luulisin sen olevan sellaista, että pelätään uutta raskautta jatkuvasti ja väsytään vuosien mittaan kaikkeen. Ja ohan se nyt aivan hullua hommaa olla raskaana joka vuosi, saada keskenmenoja kun keho ei enää jaksa, tai kuulla lääkäriltä usein, että seuraava lapsi veisi hengen jommalta kummalta. 

Itse olen tässä vuosien aikana miettinyt, että olisiko minusta ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta. Ainakaan mun ei tarvii koskaan pakosta tehä ainuttakaan lasta tähän maailmaan. Sokeita äitejä on ollut maailman sivu. En mieti asioita vammani kautta vaan enempi mietin henkisiä voimavarojani ja sitä olisiko niitä vieläkään tarpeeksi perhe-elämään. 

 

Oli kiinnostavaa lukea Suviseuroista. Nehän on vähän niinkun festarit. Viini virtaa ja musiikkia piisaa. Se on ehtoollisviiniä ja laulut virsiä. Vaikka kait siä teinit juo siiderii, kaljaa ja mikä nyt kellekin maistuu. Sitä vaan ei kerrota ulospäin. Ainiin ja kortsuja kuluu tiätty. 

Muistan erään Yleisradion ihmisen joskus sanoneen, että suosittelee Suviseuroissa käymistä siksi, koska sieltä saa oppia puhetyöhön. En tarkkaan muista sitä lausetta, mutta puhetyöläisyyteen siinä viitattiin. 

Siä ne puhujat on niinkun esiintyjät festareilla.... 

 

Kirjasta heräsi se kuva, että ikäänkuin avioliitto olisi tarkoituksen mukainen asia, siis sellainen jota kannattaa tavoitella. Sitte saa sekstailla nii paljo ku haluaa. 

En ymmärrä mikä muka siitä avioliitosta niin pyhän tekis? Ja entäs jos se seksi ei puolisoiden välillä toimikaan? Ikäänkuin avioliitto olisi joku onni ja autuus. Ainoankaan uskontokunnasta riippumatta tapaamani ihmisen en ole huomannut uskon autuaaksi tehneen. 

Ja miksi ihmeessä pakotetaan siihen, että parisuhde on monogaaminen? Kun tossa kirjassa pohdittiin, että kuinka uskaltaa sitoutua avioliittoon jos ei muka oo kertaakaan sekstailtu niin tulipa vaan mieleen, että jos se seksi ei sitte toimi niin avioliitto voi säilyä ja molemmilla olla seksiä muiden kanssa, jotta varmasti saa toteuttaa omia haluja ja tarpeita ihmisen kanssa, jonka kanssa hommat toimii. 

Polyamoria tai polyamoriaa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Siis mix ihmeessä kenenkään pitäs kärsiä huonosta ja toimimattomasta seksistä puolisonsa kanssa kun tarjolla on kaikille kaikkea mitä kukanenkin haluaa. 

On myös muita asioita kuin seksi, joka yhdistää ihmisiä. Kumppaneiden kanssa voi käydä voimaannuttavia keskusteluja ja tehä yhteisiä asioita. 

Mulla itellä vois olla kumppani, jonka kanssa ramppaisin musiikkikeikoilla ja toinen kumppani, jonka kanssa viettäisin aikaa ja kuunneltaisi yhdessä kirjoja ja keskusteltaisi niistä, tai katteltas hyviä sarjoja. Molempien kanssa olisi oma tapa olla ja ne yhteiset kiinnostuksen kohteet ja puheenaiheet. Molemmat ois mulle yhtä rakkaita ja tärkeitä ja tietenkin tietoisia toisistaan. 

Ei rakkaus kulu käyttämällä. 

Kirjasta saa kuvan, että kun pappi sanoo aAmen. Niin sen jälkeen ollaan uskollisii kumppanille. Todellisuus on luultavasti toisenlainen. Avioliitto ei ole tae mistään. Kuinka kenenkään tunteet vois kohdistua vaan yhteen ihmiseen? Eihän sitä voi tietää minkälaisia ihmisiä loppu elämän aikana tulee vastaan. Omasta mielestäni toisen ajattelukin on pettämistä. Ei se pettäminen oo pelkästään fyysisesti tapahtuvaa. 

Olen itse kokenut sen, että kun toinen ihminen ei omassa parisuhteessaan saa sitä mitä haluaa. Niin mä oon kelvannut seuraksi, mutta koska ei olla pantu, mutta muuten on oltu ilman vaatteita ja tehty muita asioita toisillemme niin se ei sitten kuulemma ollut pettämistä. Mun mielestä se kyllä oli. 

Ja se oli myös mun hyväksikäyttöä, koska tunteita minulla oli. Heidän kahden onnellinen parisuhteensa jatkui vielä sen jälkeen vaikka kuinka, vaikka kerroin suhteen toiselle osapuolelle mitä olin hänen kumppaninsa kanssa tehnyt. 

Sain sen jälkeen kuulla huoritteluu ja että olen hullu. Tällainen minun arvostelu ja täysi ignooraus ei ole terveen ihmisen toimintaa. 

Oon vaan ollut joku esine, joka otetaan käyttöön sillon kun tarvitaan. Sellaisesta se vasta ihmismieli hajoaa. Viäkö joku miettii, että onko mulla kumppanii vai ei, ja että jos mulla on niin tarviiko syitä sallivuuteeni kaiken suhteen miettiä? 

Kirjan aiheet oli sellaisia, että huomaan taas avautuvani elämästäni enempi tai vähempi. Mulla on oikeus tehä tää. Kukaan ei pahoita tästä tekstistä mieltään ja jos nin kävisi niin minun ei tarvitse siitä kuulla. Sillä enhän minäkään ole saanut tukea silloin kun olen tarvinnut. Oon ollut se kynnysmatto johon pyyhitään jalat. Minun ei tarvitse omassa elämässäni enää koskaan kokea sellaista.

 

Luin joku aika sitten erään haastattelun, jossa puhuttiin siitä kuinka jokainen uskonto huutaa omaa totuuttaan ja että tule meille, mutta älä tule sellaisena kuin olet vaan tule sellaisena kuin me haluamme sinun olevan. Tuo lause oli sen haastattelun parasta antia. Aivan sanatarkasti en sitä muista, mutta jotakuinkin tuota siinä haettiin. 

 

Ainiin ja jos haluaa viä enemmän perehtyä kirjan maailmoihin niin kannattaa katsoa TV-sarja Kaikki synnit. Mieluiten molemmat kaudet putkeen. Katsoin sen alku vuodesta ja itkin ekan kauden viimeisimpien jaksojen ajan, sekä ekojen jaksojen kohalla myös välillä. Eikä tokan kauden jaksojenkaan aikana voinut olla itkemättä. 

 

 

 

Pirkan ja Ylvan suhde päättyy, koska toinen selkeästi haluaa enemmän ja edetä nopeammin kuin mihin toinen olisi valmis. 

Tätä lukiessani minulle tuli mieleen 90-luvulla radioissa soinut kappale, jossa sanotaan näin: 

"Mitä tarkoittaa Rakas? Kun sä sanot sen. Onks se vaan sana jolla pääsee läpi ahtaiden paikkojen?" 

 

Olin juuri ennen kirjan lukemista edeltävänä iltana miettinyt sitä, että loppuuko rakkaus koskaan? Jos oot sanonut rakastavas ja sulle on sanottu sama niin loppuuko se koskaan, vaikka tiet erkanisi? Tulin siihen tulokseen, että ei lopu ja että oon voiton puolella. 

 

Tätä kirjaa lukiessa minua riepoi se, että Ylvalla oli opiskelukaveri, joka ei usko samoin. Mietin kuinka mutkattomilta heidän välit vaikutti. 

Jätän tarkoituksella kertomatta miksi se minua riepoi. 

 

Minä niiiin toivoisin jatkoa tälle kirjalle. Haluisin tietää kuinka Ylvan elämässä käy. Palaako he Pirkan kanssa seurustelutasolle vai ei? 

 

Annan kirjalle viisi tähteä. 

 

Jos haluat lukea kirjan joka mahdollisesti kertoo täysin erilaisesta elämäntavasta kuin omasi. Niin lue tää. 

 

Pari musiikkikappaletta on aivan pakko laittaa tähän loppuun. Ne tulivat myös mieleeni luennan aikana. 

Kannattaa kuunnella lyriikat. 

 

Anssi Kela & Yona - Sä et tiennyt

 

Steps - Living in a lie



Tällä hetkellä blogini tilastoissa neljänneksi suosituin teksti on keväällä kirjoittamani kirja-arvio teoksesta, jossa sivutaan tätä samaa yhteisöä. Tuon tekstin voi lukea tästä. 

 

 

Blogia voi seurata myös somen puolella ja muutamassa blogi palvelussa. 

Tervetuloa mukaan!

 

Blogit.fi,

Bloglovin

Facebook

Instagram, 

Twitter .

perjantai 24. syyskuuta 2021

Katja Kärki: Eeled


 

 

 

 

Katja Kärki - Eeled

 

 

KANSI
Sanna-Reeta Meilahti 


ISBN
9789523763005


SIDOSASU
E-kirja

 

Eeled
Kaamoksesta sikiävät auringon lapset
Katja Kärjen romaanissa Eeled nuori nainen löytää juurensa, jotka kahlitsevat mieltä syvälle pohjoiseen routaan.
Kristiina matkaa tyttärensä Vanessan kanssa entiseen kotiinsa, missä hän nuorena naisena koki vapaan rakkauden hurman. Talon heinittynyt pihamaa näyttää vieraalta, ja Kristiinasta tuntuu kuin hän olisi eksynyt jonkun toisen uneen, johon lipuvat myös lapsuuden Itä-Lappi, äiti, Kainuun pappa ja murjussaan juopotteleva kala-Maija.
Eeled oli metsänpentu, pieni sättärä, joka löytyi hangesta äitinsä vierestä. Eeledin silmät tuikkivat mustina, ja hänellä oli hulmuava, hapsuinen huivi ja poronnahkanutukkaat. Eeled eli kauan sitten, mutta satoja vuosia myöhemmin Kristiina kantaa häntä yhä mukanaan.
Katja Kärki on ammentanut romaaniinsa itäisistä ja pohjoisista mytologioistamme, ja tarinan sydämestä kuuluu pohjoisen luonnon vahva syke. Eeled on kertomus äideistä ja tyttäristä, naisten sukupolvista, jotka ovat eläneet ja rakastaneet ja joiden hiljaisiin huokauksiin on haudattu surua ja häpeää, tekoja, joiden jälkiä on vaikea pestä pois. 


Katja Kärki (s. 1985) unelmoi jo lapsena kirjailijan ammatista. Hän on kotoisin Nurmeksesta ja koulutukseltaan äidinkielen, kirjallisuuden ja suomi toisena kielenä -opettaja sekä sanataideohjaaja. Luomutilasta ja lemmikkilampaista haaveileva kirjailija asuu nykyisin Rovaniemellä perheensä kanssa.
Katja Kärjen esikoisromaani Jumalan huone ilmestyi vuonna 2019 ja sai paljon kiitteleviä arvosteluja erityisesti vahvasta, ilmaisuvoimaisesta kielestään ja vivahteikkaista henkilöhahmoistaan. Hänen toinen romaaninsa Eeled ilmestyi syyskuussa 2021.




Kiitokset kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta. 


Luin kirjan yhdeltä istumalta. Teos oli vahva ja vaikuttava lukukokemus. 

Huikaisevan kaunista luontokuvausta ja sujuvaa kerrontaa ja kieltä. Sitä ihmettelen aina kuinka joillain on niin suuri taito kuvata asioita. Kun en näe itse niin kiinnitän ehkä sanojen käyttöön huomiota eri tavalla, tai niillä sanoilla on erilainen merkitys. Sanat luovat tai ikäänkuin maalaavat maailmoja, maisemia, tunnetiloja ja niin edelleen. Tämä siis ihan muutenkin kuin kirjallisuudessa. Sitä mitä ei ole koskaan ollut ei osaa kaivata. Siis jos joku nyt miettii, että haluisinko nähdä vaikkapa sitä mainitsemaani luontoa, tai että mistä kaikesta jään paitsi kun en nää. Mun mielestä näkevät ihmiset jää paljosta paitsi kun kaikkia aisteja ei tule samalla tavalla hyödynnettyä. 


Tarkoitukseni on kuunnella kirja myös äänikirjana ja ihan omakustanteisesti Storytelistä. 


Annan kirjalle viisi tähteä. 


Tuntuu, että kun arvostelukappaleen sain niin täytyisi kirjoittaa pitkä ja polveileva teksti, mutta se ei nyt tässä hetkessä ja elämäntilanteessa ole mahdollista. 


Suosittelen kirjaa jos pohjoinen luonto ja mytologia kiinnostaa ja hyvä kielen käyttö. 

 

Kirjasta on bloganneet ainakin: 


Kirjojen kuisketta

 

ja 

 

Kirsin kirjanurkka



Kirjailijan Facebook löytyy 

täältä


ja Instagram 



Arvioni ensimmäisestä kirjasta on luettavissa 

täällä 



perjantai 17. syyskuuta 2021

Podcastperjantai: Cappuzine Kahvipodcast

Hieman liian pitkän tauon jälkeen on aika Podcastperjantain ja podcastin esittelyn. Löysin tämän kun ajattelin, että kun on kerta viini aiheisia podcasteja suomeksi niin kyllä pakko olla kahvista kertova podcastikin, koska suomalaiset juo niin paljon kahvia, että välillä tuntuu ikäänkuin tuo kaukomailta meille saapuva addiktion aiheuttaja olisi kansallisjuoman asemassa tässä maassa. 


Tämän perjantain podcast tulee tässä: 


Cappuzine
Kahvipodcast


Podcast kahvista ja kahvikulttuurista ammattilaisten silmin. Juontajina ammattibaristat Jarno Peräkylä ja Samuli Parkkinen.



Kuuntelemaan pääsee tästä










Linkki vie Spotifyyn sillä sieltä tämän löysin. Spotify on käytettävyydeltään helpoin itselle, joten yleensä linkit vievät sinne.


Ensimmäinen jakso on tullut vuonna 2018 ja viimeisin elokuussa 2021. 

Tätä kirjoitettaessa jaksoja on 59, joten kuunneltavaa kaikille kahvin ystäville riittää. 


Itse kuuntelin useamman jakson putkeen löydettyäni tämän. 


Esittelen muutaman jakson nyt tässä. 



Pilotti: Cappuzine-podcastin esittely


Cappuzinen pilottijaksossa juontajat Jarno Peräkylä ja Samuli Parkkinen esittelevät itsensä ja valottavat kuulijoille motiivejaan podcastin tekemisen taustalla. Keskustelussa avataan muun muassa idea podcastin nimen takana ja käydään läpi tulevien jaksojen teemoja.

 

 

Pidän itse podcastin nimestä. Tosin en ollut tätä sanaa koskaan aiemmin kuullut. Onneksi kahvi mainitaan jaksojen kuvausteksteissä kuten myös podcastin omassa kuvauksessa. 

Suomesta puuttuu varsinainen kahviin keskittyvä media ja alunperin piti ilmeisesti perustaa kahviin keskittynyt lehti, mutta podcast olikin tekijöilleen toimivampi ja tästä siis jäi tuo nimi elämään. 



 

Jakso 1 BASICS - Erikoiskahvi
Ensimmäisessä jaksossa puhutaan erikoiskahvista. Miten erikoiskahvi määritetään? Mitä termin takaa löytyy? Studiossa juontohommissa ammattibaristat Jarno Peräkylä ja Samuli Parkkinen. Äänen käsittely: Tuomas Paavola


Tää olikin mielenkiintoinen jakso. Itse olen luullut erikoiskahvin tarkoittavan hienoilla kahvikoneilla tehtäviä kahveja, kuten vaikka latte, cappuccino, americano yms. 

Jaksossa kävi ilmi, että erikoiskahvi on kahvia joka erottuu massasta. Lisäksi mietittiin uuden termin lanseeraamista kuten esim. käyttökahvi tai pöytäkahvi.  


Lisäksi puhutaan kahvin valmistuksen kolmesta eri aallosta. 

Jaksossa paljon uutta ja mielenkiintoista informaatiota ainakin itselle. 





Jakso 2 BASICS - Paahtojakso
Mitä kahvin paahtaminen oikeastaan on? Miksi sitä tehdään ja mitä eroa on vaalealla ja tummalla paahdolla? Onko jompikumpi tapa toista parempi? Mites sitte toi uuttovesi? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat ammattibaristat Jarno ja Samuli Cappuzine-kahvipodcastin toisessa jaksossa. 


Jaksossa puhutaan paahtamisesta ja itselle tuli yllätyksenä, että vaikka puhutaan aina kahvipavusta niin kahvi kasvaa pensaan muotoon leikatussa puussa ja se on kahvimarja eikä papu. 

Raakaa kahvipapua ei kannata syödä ja siksi täytyy paahtaa. 

Vesi vaikuttaa siihen minkälaisia paahtoasteita kahvissa missäkin päin maailmaa käytetään. Tää oli uutta itselle ja todella avartavaa juttua. 




Jakso 3 BASICS - Viimeinen suodatinkahviohje
5 + 1 oikeasti hyvää vinkkiä suodatinkahvin tekemiseen! Kolmannessa jaksossa Jarno ja Samuli käyvät läpi ja selittävät Suomen suosituimman kahvinvalmistustavan keskeiset muuttujat - ja kuinka niitä manipuloidaan parhaan mahdollisen kupillisen saavuttamiseksi. Ääntä on tässäkin jaksossa roplannut Tuomas Paavola.


Jaksossa on viimeinen näin teet hyvää kahvia kotona ohje. Suomessa yleisin tapa tehä kahvia on suodatinkahvi. Suodatinkahvi on todella trendikästä maailmalla. 

1. Laadukas raaka-aine. Eli laadukasta hyvää kahvia. 

2. Puhtaat välineet. 

3. Reseptiikka. Kahvin ja veden suhde yms. 

4. Suodatinpaperin huuhtelu. 

5. Tarjoilu. 

Tarjoile kahvi tuoreena. 

 Etsi ja löydä suosikki kuppi itsellesi.

 

Boonus ohje: 

 

Sekoita. 

 

 

En referoi joka asiaa, koska toivon, että kuuntelette jakson.

 

Jakso 4 BASICS - Kahvin jauhamisesta
Miksi on olemassa erilailla jauhettuja kahveja? Mitä eroa on espresso- ja suodatinjauhatuksella? Miksi kahvia ylipäänsä jauhetaan? Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Cappuzinen neljännessä jaksossa. Jarno ja Samuli puhuvat myös podcastin saamasta vastaanotosta ja esiintymisjännityksen tasaantumisesta. Äänessä olevat henkilöt ovat ammatiltaan baristoja. Tämä jakso kävi ennen julkaisuaan läpi Tuomas Paavolan äänikäsittelyn.


Kahvia jauhetaan, jotta sitä voidaan uuttaa paremmin, että saadaan kahvijuomaa. Jauhatuskarkeus on sidoksissa siihen minkälaisella keittimellä kahvia käytetään. 



Jaksoja on niin paljon, etten käy jokaista niistä tässä referoimaan. Spotifyn lisäksi tätä voi kuunnella Soundcloudista, Apple podcasteista ja Googlen vastaavasta palvelusta.

Ainakin oma kahvitietous on lisääntynyt valtavasti. 

Olen itse opetellut juomaan kahvia jo ennen kouluikää. Olen myös ollut pitkiä aikoja juomatta kahvia, koska maha ei oikein oo kestänyt. 

Tänä vuonna hommasin kapselikoneen, jolla erikoisemmatkin kahvilaadut onnistuu käden käänteessä. Se ei oo kovin ilmastoystävällistä, mutta onko kahvi tai tee sitä muutoinkaan Suomesta käsin katsottuna? 

Haluan juoda lattea vaikka ravintolat ois kiinni ja niin edelleen. 

Perinteisestä kahvinkeittimestä tai siis sillä keitettäessä niin ääntä kuunnellessa tulee jotenkin turvallinen olo. En tiä mistä johtuu. 


Pakko jakaa yksi kahvi aiheinen kirjavinkki. Tässä teoksessa ollaan kahvifarmilla, vaikka muutoin kait tää lukuromaaniksi lasketaan. 

Pitäisi lukea uudestaan, koska tämän luvusta on jo vuosia aikaa. 

Tää teksti on Kirjasampo-sivustolta. 


Ana Veloso: Kun kahvi kukkii 


Vitoría da Silva on rikkaan kahviparonin älykäs tytär, kun taas salaperäinen León Castro taistelee orjien vapauttamisen puolesta. Kukkivien kahvipensaiden suojassa nämä kaksi kohtaavat ja antautuvat kielletyn intohimonsa valtaan. Väärinkäsitykset, viha ja epäluulo repivät heidät kuitenkin erilleen. Voivatko heidän edustamansa vastakkaiset maailmat koskaan kohdata?

Kun kahvi kukkii on tositapahtumiin perustuva, kiihkeästi kerrottu kahden poikkeuksellisen ihmisen rakkaustarina. Se sijoittuu 1800-luvun trooppiseen Brasiliaan dramaattisen yhteiskunnallisen murroksen aikaan.
Ana Veloso on saksalainen toimittaja ja kirjailija, joka on asunut useita vuosia Rio de Janeirossa.



Takaisin podcastiin.


Lämpimät Kiitokset podcastaajille kuvista. On ollut ilo kuunnella teitä ja kirjoittaa tätä. 

 

Podcastin Facebook löytyy tästä 


ja Instagram puolestaan täältä



Kahvista on myös tehty musiikkia. Harmi, etten osaa saksaa ja en näin ollen pääse linkittämään Bachin kantaattia, jossa kahvi ymmärtääkseni mainitaan. 

Tässä kuitenkin musiikkia suomeksi. 

Mikä paremmin sopisikaan tähän kuin Oodi kahville






Ja sitte vaan podcast kuulumaan, hyvää kahvia kuppiin tai mukiin ja nauttimaan kuuntelusta & kahvista!

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Viisi vuotta aiemmin

Viitisen vuotta sitten näin syksyllä kirjoiteltiin. Kysyin kuulumisia ja vaiheltiin viestejä kuin taukoa minkään suhteen ei olisikaan ollut. Tätä aiemmasta yhteyksissä olosta saatikka kohtaamisesta oli siinä vaiheessa jo niin kauan, etten jaksa muistaa. 

Kirjoiteltiin tutuista aiheista ja asioista. Niistä, jotka oli meitä aina yhdistäneet. Se oli ihan normaalia kahden kauan ja syvästi tunteneen ihmisen viestintää. 

Siinä päivän aikana kulki sähköposti jos toinenkin. Kunnes sain kuulla, ettei kanssani voisi yhteyttä pitää, koska siitä ei tykätä. 

En ymmärtänyt asiaa miltään kantilta ja kävimme joltiseenkin kiivastahtisen keskustelun tai siis kirjoittelun asiasta. Lopputulema oli hyvä ja joitain päiviä myöhemmin istuin pitkälle iltaan koneella ja valvoin vain koska kirjoiteltiin. 

Seuraavan kerran otin yhteyttä kesällä. Syy siihen oli ilmeinen. Minulle oli tullut vastaan menneisyyden tilanne, jossa hän aikoinaan auttoi. Uskoin, että näin vuosienkin jälkeen minua autettais ja voisin purkaa tilannetta sellaiselle joka tietää asiat ja aiemmat tapahtumat kokonaisuudessaan. Tuossa hetkessä tarvitsin luotto ihmistä aivan todella todella paljon. 

Kävi kuitenkin niin, etten koskaan saanut vastausta sähköpostiini, jossa pyysin apua ja kerroin mitä oli tapahtunut. 

Usko ihmiseen oli kovalla koetuksella ja totesin jälleen, ettei usko kannata. 

Loppu kesä meni siinä jotenkuten. Koetin keräillä palasia kasaan. Syksy saapui enkä juurikaan ehtinyt miettiä tapahtunutta, koska olin todella kiireinen. 

Tuli seuraava kesä, jolloin jälleen kerrran kuulin tästä ihmisestä, jolta apua olin pyytänyt. 

Kävi ilmi, että läheisenäni pitämäni ihminen olikin kaikessa hiljaisuudessa tutustunut tähän. 

Minä en halunnut tietää tätä. En ymmärtänyt asiaa. En vain ymmärtänyt tapahtunutta. 

Erityisesti siksi, koska itse en ollut tullut vuotta aiemmin kuulluksi, mutta kyllä sitten taas täysin toinen ihminen saa kaiken tuen, välittämisen ja mitä kaikkee: Mutta ei Annukka. 

Annukka on paha, koska Annukan kanssa on eletty elämää. Annukka herättää kiellettyjä ajatuksia ja tunteita. Niin siksi pitää olla kuin Annukkaa ei olisi koskaan ollutkaan, koska vain ja ainoastaan Annukan täysin ignooraamalla ja mitätöimällä kykenee elämään. 

Ja mitä sanoo itse Annukka? Tähän kaikkeen? 

Mä sanon tähän, että koska olen alunperin Pohjois-Suomesta niin tiän kuinka siä eletään. Tiedän ne sanat, jotka sanomalla kaikki korjaantuisi ja olisin olemassa. 

Tässä tulee ajatusmaailmojen ja arvopohjien Crash! Boom! Bang!-ilmiö. 

En asu enää pohjoisessa. Olen yli puolet tähän astisesta elämästäni jo asunut muualla. Olen oppinut tämän nykyisen kotikaupunkini tavoille. Elän ja hengitän tätä kaupunkia: kulttuuria, ihmisiä, koskimaisemaa yms. 

Ajatukseni on moderneja ja vapaita. En kaipaa enkä tarvi mitään mikä kahlitsee. En tartte parisuhdetta, fyysistä läheisyyttä ja vastaan vain omasta itsestä. Perhe-elämää en tule koskaan elämään. 


Se mitä kaipaan on, että tilit olis selviä. 


Se on ihmeellinen asia, että vuosikausia useampi henkilö, jota oon pitänyt itselle tärkeänä niin kaava on ollut tämä: Annukalle kerrotaan minkälainen hänen tulisi olla. Jos Annukka puolestaan kertoo minkälainen jonkun tai joidenkin muiden pitäisi Annukan mielestä olla niin tämä ei ole sallittua, vaan tämän johdosta suututaan ja kuitenkin jatketaan myös tulevina vuosina Annukan olemassaolon mitätöintiä. 


Olen jo joitain vuosia ollut tilanteessa, jossa en enää salli tuollaista käytöstä keltään. 

Oon vaan sellaisten kanssa, jotka kykenee olemaan aidosti mun kanssa muiden edessä. 



Palataas taas aiheeseen eli kesään kolmisen vuotta sitten kun kuulin kahden ihmisen tutustuneen. 


En todellakaan halunnut tietää tätä. Se kerrottiin varovasti. Otin sen rauhassa kun en tienny mitä se todella tarkoitti. Kun olin tajunnut asian niin oloni muuttui. Sain myös kuulla, ettei minusta oltu sanottu keskenään sanaakaan. Oikeasti kun ihminen välittää Annukasta niin se uskaltaa kertoa minusta elämäänsä tuleville uusille henkilöille. Jos näin ei uskalla tehdä niin sehän kertoo minulle todella paljon siitä arvostetaanko mua aidosti vai ei. 


Tuona kesänä koin sen taas: hylkäämisen, yksin jäämisen ja että minua vastaan ollaan enempi kuin koskaan. 


Meni vuosi ja tuli tilanne josta kerroin jo aikaisemmassa. 



Sen parin vuoden takaisen elokuisen päivän jälkeen olen ollut. Olen keskittynyt ihmisiin, joita mulla on. Miettinyt välillä kuinka kykenen jatkamaan kun jotakin puuttuu. Ja siis tietenkään ei puutu jos sitä joku sattuisi kysymään, mutta sitäpä ei kysytä.


Oon myös ajatellut, että nää pari ihmistä elelee miten kumpinenkin nyt sitte ikinä eleleekään. Ainuttakaan ajatusta Annukalle ei suoda. 


Jaaa-aaa. Että miksikö kirjoitan henkilökohtaisesta elämästäni jälleen kerran? Noh. Eikös se oo päivänselvää. Tai huomispäivänselvää? 


Vastaus: Koska mä voin. 

Ja jos mielesi tekisi sanoa jotakin siitä mitä kannattaa ja ei kannata blogissa kertoa. Niin jätä sanomatta. En kuuntele kuitenkaan. Ei kannata koettaa mahduttaa mua mihinkään muottiin. Kellään ei ole oikeutta kertoa minkälainen minun tulisi olla. 

 

Muutamia asioita, joilla minun olemassaoloa on mitätöity vuosien aikana. 

 

Rakastan Vivaldin Vuodenaikoja ja jokunen vuosi sitten kävin kuuntelemassa ne livenä. Se on upea teos. En kuitenkaan ymmärrä miten siihen on kirjoitettu luontoa kuvaavat osuudet ja näin ollen minua pidetään suurinpiirtein idioottina, musiikista mitäään ymmärtämättömänä ihmisenä. Se on se arvon mitta, että osaa tulkita musiikkia oikein. Minä en osaa. En ihmisenä riitä kun mulla ei ole tätä taitoa. 

 

Eräiden järjestämieni juhlien jälkeen sain kuulla ikäviä kommentteja juhlavieraistani. Ihmissuhteita on erilaisia ja kaikilla muilla oli kyllä hauskaa, paitsi tällä jälkeenpäin kommentteja esittäneellä. 

Eräissä toisissa juhlissa, joissa olin vieraana meni ilta siihen, että juhlien järjestäjä murehti koko illan pöytäliinalle kaatunutta punaviiniä ja kantoi siitä huolta. Sekö se oli sitte parempi? 

Aikoinaan kuuntelin 90-luvulla julkaistua musaa. Se oli väärin kun olis täytynyt pitää ja ymmärtää jotain aivan muuta. 

 

Mulle on myös kerrottu, etten ole ns. vammaispiireissä mikään tai mitään kun mulla ei ole tiettyjä taitoja. Ihmettelen miksi se osaaminen tai osaamattomuus on se arvonmitta? Mulle on sanottu, ettei minua arvosteta, koska en osaa tiettyjä asioita. 

Tuossa jokin aika sitten hain rahaa erästä tarvitsemaani esinettä varten, josta olis myös hyötyä tään blogin teossa. En saanut rahaa. Perusteita en oikein ymmärtänyt. Kertoo joko siitä, ettei minua arvosteta tai minua ja työtäni bloggaajana ei arvosteta. Toisille ihmisille sitä kyllä myönnetään tuhansia euroja esim. levyn tekoon. Näin olen kuullut kerrottavan. Vammaiset eivät ole missään niin epätasa-arvoisia kuin omissa yhdistyksissään. 

 

Takaisin tekstin aiheeseen: 


Vuosipäivien aikaan tuskasta tulee käsinkosketeltavaa ja johonkin se energia täytyy saada voida purkaa. 

Muutenhan elämä on oikein mallillaan. Vuosipäivät syö energiaa ja saa mut käyttäytymään tavalla, jolla nykyisin en yleensä käyttäydy.


Ainiin: Mulla ei oo hätää. Oon se sama kuin aina: nauran paljon ja kovaa. Rakastan. 



Vielä muutama biisi tähän loppuun. 


Tämän biisin kuuntelemisen aikana päätin, että julkaisen tämän tekstin. 

Sanat kannattaa kuunnella oikein tarkasti. 

Tuossa sanotaan että: "se ei ole mun vika. Silkka ominaisuus". 

Ajattelen, että se miten käyttäydyn ja miten olen ei ole mun vika tai virhe vaan ominaisuus. Vaikka vuosia olen saanut kuulla miten virheellinen ihminen olen ja että mun pitäs olla erilainen. Rikon yhteisönormeja, rasitan läheisten hermoja, koska muistan tasan tarkkaan mitä kukanenkin minäkin hetkenä sanoi ja voin palata niihin vuosien päästä jos on joku jäänyt vaivaamaan. Tosin en ole joka ihmiselle sellainen. 

Tässä siis biisi, jonka sanoitukseen viittasin jo useampi lause sitten. 


Rosita Luu - Prinsessa

 

 

Seuraavaksi kappale, josta minulle tulee aina mieleen kesä 2001. On heinäkuu ja viimeiset hetket olla kahden ennen kotiin palaamista ja ilman tietoa seuraavasta näkemisestä. On helppo olla ja jutella, vaikka edellisen illan valvominen väsyttää. Olen joskus miettinyt mitä olisikaan tapahtunut jos tuolloin olisi ollut enempi aikaa. 

Seuraavan kerran juttelemme vasta keväällä 2002 kauniina keväisenä päivänä ja saman vuoden syksyllä alkaa kaikki se mikä vaikuttaa omiin valintoihini vielä tänäänkin vuonna 21. 

Tässä se kappale, josta aina tulee mieleen tuo vuoden -01 heinäkuinen hetki. 


Meredith Brooks - Bitch 

 

 

 

 Vuosisadan viimeisenä kesänä heinäkuussa kun minut jätettiin niin koko systeemi oli perin outoa. En ole vielä tänä päivänäkään toipunut siitä. Ihminen, jonka vuoksi mut heitettiin syrjään olikin mukana kuviossa vain sen sitä seuranneen viikon, jonka pakosta jouduimme samassa paikassa viettämään. Heidän keskinäinen suhteensa oli niin outo. Muija ei halunnu olla tään mun rakkauden kanssa oikeasti, mutta oli valmis siihen näytelmään, jota mulle sen kesän aikana esitettiin. Muutamaa vuotta myöhemmin kun minulla ja rakastamallani ihmisellä alkoi fyysinen suhde niin tää muija ei ois sallinut sitä. Vuosia myöhemmin kun näin rakkaani viimeisen kerran niin hän sanoi, ettei kanssani ollut koskaan vaikeaa, mutta että tää muija teki hänen elämästään helvettiä. 

Ne vuodet, jolloin meillä oli fyysinen suhde niin se oli erikoista, ettei koskaan puhuttu siitä mitä meiän välillä on. Oltiin joka päivä tekemisissä ja ramppasin opiskelujen ohessa viettämässä viikonloppuja hänen kanssaan. Ikäänkuin oisin ollut itsestäänselvää ja myös se, että kaikki aina päättyy tai päätyy välillämme fyysiseen olemiseen. 

Kannoin meistä ison vastuun huolehtimalla siitä etten tuu raskaaks. Yks pahimpia riitoja käsitteli sitä, että jos lopetan pilsujen syömisen niin mitä meille sitte tapahtuu. Se oli vähän niinkun sellasta, että niin kauan meiän välillä on seksiä kuin minä ikäänkuin mahdollistan sen. Tiesin hänen olleen toisen kanssa ainakin kerran juuri vähän ennen sitä riitaa. 

Nykyinen tilanne ei tuosta vuosien takaisesta sinäänsä poikkea mitenkään. Annukan kaa ei voi olla missään tekemisissä, koska Annukka aiheuttaa tunteita, joiden olemassaolo sais pettämään nykyistä kumppania. Tässä on vaan sellanen juttu, että luuleeko tyyppi tosiaan, että minä oisin hänen kanssaan jos tilaisuus olisi? 

Jos ihmisen ongelma on ettei hän oikeen tiiä miten ihmissuhteissa ollaan ja ongelmaksi muodostuu se, että olisi useampi nainen, jonka kanssa olla, eikä näin ollen kyetä käsittelemään omia tunteita, koska ehkä ei olla opittu niitä koskaan käsittelemäänkään siksi koska on ollut mahdollista lakaista ikävät asiat maton alle, pois elämää ja mieltä painamasta aina yhdellä tietyllä kysymyksellä ja siihen saatavalla vastauksella. Ni se ei tarkota sitä, että ne asiat ois saatu tekemättömiksi. Eikä myöskään sitäkään, että se tekisi kanssa ihmisiä kohtaan tuohon aikaan harjoitetusta käyttäytymisestä yhtään sen hyväksyttävämpää. Ne ongelmat kun ei tosiaan olleet meissä ns. seksikumppaneissa vaan jossain aivan muussa. 

Itse olen kulkenut pitkän tien tähän pisteeseen ja elämänvaiheeseen saakka. Siis tähän hetkeen, jossa nyt kirjoitan näistä asioista.  


Kärsin yhä siitä hylätyksi tulemisen tunteesta, jonka koin vuosisadan viimeisenä kesänä. 

Olen rakentanut aikuisen naisen elämän viimeisten kymmenen, viidentoista vuoden aikana. Meiän ensitapaamisen vuosipäivä oli hiljattain. Tää on paras teksti, jonka olen ikinä milloinkaan kirjoittanut ja parempaa lahjaa tähän päivään en kykenisi edes antamaan. 


Tiiän tasan tarkkaan, että ne jotka ittensä vois tästä tekstistä tunnistaa niin ne ei lue mun blogia, koska olen lakannut olemasta heille, joten jatkan samaa linjaa. 

Vuosipäivien aikaan voi teksti olla häilyväistä ja puran oloani. Kaikkina muina aikoina keskityn blogini pääasialliseen teemaan ja yhteistyökuvioihin, joten se siitä ja loput kirjeessä. Kaikki on oikein loistavasti lähes 360 päivää vuodessa. 

Mun ei enää tarvii peitellä jätetyksi tulemista ja sitä, että elän sen aiheuttamaa tuskaa vielä nykyhetkessä. 

 

Viimeisen kerran on puhuttu noin 12 vuotta sitten. Se tapahtui eräänä surullisen ikävänä viikonloppuna, jolloin olin kyläilemässä ns. Kaverilla. Se viikonloppu oli täynnä valheita, epäkunnioittavaa käytöstä minua kohtaan, tietojen salailua ja ehkä jonkinlaista riitaa. Jos he joiden kanssa tuon weekendin vietin olisivat oikeasti halunneet mulle hyvää niin he olisivat kohdelleet mua avoimen rehellisesti ja hyvin. Joka tapauksessa kun oma oloni oli tuskaisa sen viikonlopun aikana niin soitin about aamu kolmen aikaan siihen ainoaan puhelinnumeroon, jonka omistajan tiesin suhtautuvan minuun hyvin aina, vaikka mitä olisi tapahtunut. Numero ei siihen aikaan vastannut, mutta myöhemmin päivällä kylläkin. Se puhelu oli tuttua ja turvallista. Tuntui, että vaikka sillä hetkellä fyysisesti läsnä olleet ihmiset eivät mua arvostaneet niin siellä puhelimen toisessa päässä olevan ihmisen kanssa oli kaikki hyvin. Sain valtavasti voimia siitä puhelusta siihen loppu aikaan, jonka vietin kyläilemässä ja siedin sen skeidan mitä oli tulossa. Tästä puhelusta seuraava yhteys olikin sitten tosiaan tästä nykyhetkestä katsottuna viisi vuotta aiemmin. 

Oisin siinä viimesessä puhelussa ehkä halunnut kysyä kysymyksen. Olisin kait saanut tutun vastauksen sekä vastakysymyksen. En ollut yksin siinä hetkessä niin jäi kysymättä. 

 

Toiset käyttää elämässä kysymys ja vastaus menetelmää, jotta asiat saa pyyhittyä pois. Mä kirjoitan ja teen tuskasta julkista. Minulla on oikeus toimia näin. Jos tutut lukisi niin voisi tulla oikeustoimia. Tällasii sanaleikkejä. Tää saattaa osoittaa kielellistä lahjakkuutta. 

Elän aikuista, hyvää ja turvallista elämää. Vuosipäivinä menneisyys muistuttelee ja tuska saapuu. 

 

 

 

Tähän loppuun vielä melko tuore kappale, josta löydän niin valtavasti samaistuttavaa. Laitan sen tarkoituksella ilman artistin nimeä. 

 

Amorin siivet 

 

ABBA: Just A Notion

  ABBA - Just A Notion  Single  Polar Music International AB/Universal Music Group  2021  Luulin sen syyskuun kahden biisin, uuden levyn ja ...