torstai 7. toukokuuta 2020

Kissamaista katsottavaa

Kissat nuo kehrääväiset ystäväiset.
Ylen Avara luonto-sarjassa esitettiin viime viikolla ensimmäinen jakso otsikolla Kiehtovat kissat. Mukaan oli valikoitunut itselleni hieman vieraampia kissaeläimiä.
Toinen osa nähdään ylihuomenna ja itseä erityisesti kiinnostaa tuo arokissa.
Ylen artikkeli maailman kissaeläimet ovat sulavia saalistajia ja suuria sopeutujia

Ensimmäinen osa katsottavissa tästä.

Rakkaan Kisumisuni poismenon vuosipäivä oli tällä viikolla. En ole uskaltanut uutta kissakaveria ottaa, koska hänen poismenonsa oli niin rankka kokemus.
Tähän Korona kevääseen tietysti sopisi kissa, koska nyt minulla olisi aikaa olla hänen seurassaan kun musiikkikeikat ja muut kulttuuririennot ovat peruuntuneet ja näin ollen kissillä olisi myös aikaa totutella henkilökuntaansa.

Tässäpä muisto vuosien takaa Meistä.


Tampereella on aivan ihana Kissakahvila Purnauskis jossa voi käydä silittelemässä ja tapaamassa ihania ystäviä ja siinä nauttia hyvät kahvit.

Agnetha Fältskog: My Colouring Book

My Colouring Book  julkaistiin tasan 20 vuotta sitten.  Albumi sisältää Agnethan omia suosikkeja vuosien takaa.  Levyn nimibiisin ovat levyt...