tiistai 25. elokuuta 2020

Celine Dion: Courage World Tour

Jos olisi toisin niin oisin nyt matkalla Helsinkiin ja odottaisin iltaa ja Celine Dion keikkaa. Korona kuitenkin sotki kaiken ja konsertti toteutuu toivottavasti ensi kesänä. 

Tein Youtubeen soittolistan, jossa omia suosikkeja, livevideoita ja harvinaisempia juttuja. 

Lista päivittyy, koska tuotanto on laaja ja Youtubessa erilaisten versioiden ja livetaltiointien määrä niin valtava. 

 

Tässä siis lista. 

 

Celine Dion: My Favorites, Live & Rarities 

lauantai 8. elokuuta 2020

Taukoa bloggaukseen

Blogi jää nyt määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Tarkoitus oli tänä syksynä aloittaa opiskelut, mutta tämä poikkeusaika vaikuttaa asioihin. Arki - ihan perus arki on myös muuttunut, joten aikaakaan bloggaukselle ei tahdo jäädä. 

 

Kiitos lukijoille tähän asti. Katsotaan palaammeko asiaan ja minkälaisin tekstein. 

 

Hyvää syksyä. 

torstai 6. elokuuta 2020

Riko minut ehjäksi

Asioista selviää vai selviääkö? Miten jaksaisit itse elää sen jälkeen kun huomaat, ettei läheisenäsi pitämäsi ihminen olekaan sitä mitä olet uskonut hänen olevan? Vaikkei se uskon asia olekaan.

Kun kirjoitan tätä on toukokuun ilta ja aurinko paistaa. Nautin siitä, että tässä Bloggerissa voin ajastaa tekstin vaikka kymmenen vuoden päähän. Nyt loppu kesä kyllä riittää ajankohdaksi oikein hyvin kun tulee vuosi tapahtuneesta.
Tässä tämä henkilökohtainen kirjoitus. Ehkä henkilökohtaisin. Tätä henkilökohtaisempi taitaa olla tuo lapsettomuudesta kertova teksti.

Reilut kymmenen vuotta sitten tutustuin ihmiseen, jonka kanssa tulin hyväksi Ystäväksi. Olimme tavanneet jo vuosia aiemmin yhteisten tuttujen kautta, mutta silloin emme oikein olleet juurikaan jutelleet. Tuleva Ystäväni kuitenkin muisti minut, sekä henkilön, jonka kanssa jaoin elämäni silloin.
Meidän kolmen kohtaamisesta tuolloin vuosia sitten riitti paljon juttua koko sinä aikana kun olimme tekemisissä. Ex-Ystäväni kyseli paljon tästä henkilöstä, jonka kanssa elämäni kulki silloin vuosia aiemmin. Kävimme aina uudestaan ja uudestaan läpi sitä meidän kolmen kohtaamista ja hän kyseli paljon samoja asioita. Joskus tulin miettineeksi kuinka raskasta on jauhaa vuosien takaisesta elämäntilanteestani aina uudelleen ja uudelleen ja mietin, että mahtoiko hän olla kiinnostunut silloiseen elämääni liittyneestä ihmisestä. Tämä oli myös vaikeaa, koska en itse tiennyt ko. hlön nykyvaiheista yhtään mitään.
Ystävyys jatkui huolimatta näistä useista kyselyistä ja tilanteen vatvomisesta. Ystävyyssuhteestamme ja yhteydenpidostamme tuli tiivistä ja lopulta jokapäiväistä. Kävin läpi aikuisen elämäni vaikeinta aikaa ja olen kiitollinen jokaiselle, joka auttoi silloin.
Ystävyys tuli siihen pisteeseen, etten enää voinut sietää ja niinpä yhteys loppui joksikin aikaa, kunnes palasi taas hetkeksi päättyen sitten lopullisesti.
Sain tietää hänen ystävystyneen sen henkilön kanssa, josta oli minulta kysellyt näinä vuosina. Itsehän en kyseisen henkilön kanssa voi olla tekemisissä, koska olemassaoloni muistuttaa häntä menneistä. Mielestäni asioita ja ihmisiä ei noin vain pyyhitä pois kartalta.
Onhan perin kummallista, että tuntemani henkilön kanssa voidaan olla tekemisissä päivittäin, mutta kanssani ei. Ilmeisen läheisiä ystäviä, kavereita tai mitä he sitten ovatkaan, koska ex-ystäväni etunimi on ex-kumppanini lapsen nimenä. Tämä ei voi olla sattumaa.
Muistan kuinka ex-Ystäväni kertoi tästä nimi asiasta. Otin asian rauhallisesti, koska olin päättänyt etten antaisi heidän välisensä ihmissuhteen vaikuttaa.
Kyllähän se vain väistämättä vaikuttaa. Minua askarruttaa kaksi kysymystä: 1. Miten voi olla niin, että yhteydenpito minuun on niin haitallista, mutta muihin ei? 2. Kun on vuosikausia kysellyt minulta toisen ihmisen asioista ja ikäänkuin osoittanut kiinnostusta ja kun on kysellyt muista ihmissuhteistani ikävään sävyyn: Niin miksi minun pitäisi uskoa, ettei näillä kahdella ihmisellä ole mitään meneillään? Ainiin ja vielä kysymys numero 3. Miten voit tutustua ja ystävystyä Ystäväsi ex-kumppanin kanssa ja kuvitella, että kaikki jatkuu kuin ennenkin?
Koetin viime vuonna saada vastauksia näihin kysymyksiin, mutta jäin vaille vastauksia. Sain tilalle kyllä maininnan poliisista, mutta koska poliisi ei ehdi edes kaikkia oikeita tehtäviään hoitamaan niin heitä ei voi pari sähköpostiviestiä kiinnostaa.
Luonnollisestikaan en ole tekemisissä kummankaan henkilön kanssa. Ymmärsin, että mulla on hyvä Ystävä, joka välittää minusta, mutta ymmärsin väärin. Mainitsemani ex kumppani on minun ensirakkaus. En kerro stooria enempää.
Tämän kaiken jälkeen pitäisi siis vielä jaksaa uskoa.

Viime elokuusta lähtien olen vain halunnut olla yksin. Olen ajatellut, että antakaa mun olla. Itse en ystävystyisi läheiseni entisen kumppanin kanssa. En toimisi ketään kohtaan siten kuin mua kohtaan on toimittu.

Minä elän omaa elämääni ja tekstissä mainitut elävät omaansa, tai mitä sitten tekevätkään.

Kun jaksan päivän, jaksan myös sen seuraavan päivän.

En anna kenenkään kohdella itseäni huonosti enää koskaan.
Pettymyksen tunne on musertavaa ja se tunne hautaa alleen kaiken muun kauniin mitä elämässäni on. Siis jos annan tunteen vaikuttaa. Hetkittäin tämä pettymys tulee mieleeni. Koetan aina muistaa, ettei sen ajattelu muuta tapahtumia ja ettei mun kannata ajatella sitä, koska oloni vain huononee ja huononee jos jään liiaksi kiinni siihen.
En halua kokea samaa enää uudestaan, mutta elämästähän ei voi ikinä tietää.
Huonoina hetkinä tuntuu, että ihmissuhteilta ja luottamukselta on pudonnut pohja pois. Kait se on luonnollinen reaktio siihen kun huomaat, ettei ympärillä olevat henkilöt ole sitä mitä olet luullut heidän olevan.
Koen itseni hylätyksi, mutta se tunnehan on minulle tuttua muutenkin. Eipä siitä tunteesta sen enempää, koska blogin ei ole tarkoitus olla sairauskertomus.
Huonoina hetkinä myös mietin kuinka täyttä elämää voin nykyisissä ihmissuhteissani elää, vai voinko?
Ymmärtääkseni mulla on oikeus tuntea surua tästä tapahtuneesta. Kokonaan toinen juttu on se miten käytän sitä tunnetta. Annanko sen pilata elämäni vai koetanko elää sen kanssa?
Joskus myös tuntuu, että ikäänkuin jompikumpi tai molemmat häpeäisivät myöntää lähipiirilleen, että tällainenkin henkilö kuin Annukka on osa elämää tai on ollut.
On myös suuret luulot jos kuvittelee, että vuosien jälkeen yhä haluaisin. Se taitaakin olla toinen meistä joka yhä haluaisi, en minä. Omia tunteitaan pelätään, ei minua.
Tämä ei tule tästä valmiimmaksi. Voin itse tulla ehjemmmäksi ajan kanssa.
Itse en olisi päivääkään ihmissuhteessa, jossa rajoitetaan yhteydenpitoani itselleni elämän varrella tärkeiksi muodostuneisiin henkilöihin. Toisaalta eipä tämmösiä tarvitse edes miettiä kun en ole parisuhdeainesta muutenkaan. Mulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että mitäpä minusta edes olisi jäljellä mihinkään parisuhteeseen tai ystävyyssuhteisiin?


Muutamia vuosia sitten pidin juhlat, joiden jälkeen ex-ystäväni arvosteli jokaisen vieraan käyttäytymistä hyvin yksityiskohtaisesti. Luulen sen johtuneen siitä, että koska hänellä ei omassa elämässään ole Ystäviä niin täytyy arvostella kaikki vastaantulijat, koska kateellisuus mun lähipiiriä kohtaan oli vuosien ajan hyvin ilmeistä.
Mietin minkälaisen kakun haluan juhliini ja mistä hommaan sen. Minun ei kuulemma kannattaisi hommata kakkua mistään ammattilaisleipomosta. Ikäänkuin en olisi juhlieni ja kakun arvoinen ja ikäänkuin en olisi minkään arvoinen muutenkaan. Omissa juhlissaan ex frendilläni oli kyllä kallis kakku ja muutenkin tuntui, että kyseiset ex frendini juhlat olivat ennemminkin järjestetty näyttämisen halusta kuin siitä, että kootaan läheisimmät yhteen juhlistamaan.

En ole koskaan kenenkään toisen kanssa törmännyt siihen, että jokaisen henkilön kohdalla jonka minä esittelen niin jälkeenpäin kysellään, että mitä se tai se sano musta. Sitten kuitenkaan ei itse kerrota mulle mitä mun ex-kumppanin kanssa on minusta juteltu. Ystävyys on jotain aivan muuta kuin hyväksynnän hakemista mulle läheisten ihmisten kautta. Toisaalta sen ehkä jotenkin ymmärtää kun muistaa hänen oman lähipiirinsä arvostelleen mun hiustenväriä ja vaatteita. Tuollaiset kyllä kerrotaan ja kysellään jatkuvasti mitä hänestä itsestä on sanottu, mutta sitä minkä haluaisin eniten tietää niin sitähän ei mulle kerrota, tai siis kerrottu.

Kattelin sarjaa omavaraisista ihmisistä. En tiiä löytyykö Yle areenasta enää. Sarjassa eräs henkilö sanoi vihaavansa ihmisiä siksi mitä ne on tehneet ja mitä ne on jättäneet tekemättä. Näinhän se on omalla kohdallanikin. En ole sosiaalinen enkä viihdy ihmisten seurassa. Toteutan vain opeteltuja käyttäytymismalleja.

Onhan se melkoinen juttu, että kirjoitan ihmissuhde ongelmistani tähän blogiin, jonka alkuperäinen tarkoitus oli jakaa positiivisuutta ja luoda iloa ympärilleen.
Katkeroidun enempi tai vähempi. Toisina päivinä se, että en ollutkaan itselleni tärkeille ihmisille tärkeä tuntuu pahemmalta kuin toisina päivinä. On myös hetkiä jolloin en muista näitä kahta ihmistä ja vain nautin elosta ja olosta.
On vaikeaa käsitellä hylätyksi tulemisen tunnetta. Lisäksi on vaikeaa hyväksyä sitä kun tuntuu, että näiden kahden henkilön on aina ollut vaikeaa tuoda läheisilleen esiin, että Annukka on heidän elämässä tai elämissään. Ikäänkuin tunteita minua kohtaan tai ystävyyttä minua kohtaan pitäisi jotenkin salailla. Tämä pohjaa täysin omaan kokemukseeni tai omiin kokemuksiini, joita en ala tässä ruotimaan.
Sanottakoon vielä, ettei elämä kanssani ole helppoa. Minulla on kuulemma ikävän suora tapa sanoa asioista ja muutenkin ikävä tapa tuoda asioita ilmi. Toiset joutuu sen piirteen kanssa tekemisiin enempi kuin toiset. Olen koettanut harjoitella erilaista tunteiden ja mielipiteiden ilmaisua, mutta ainakaan kirjoittaessani tai ylipäänsä kirjoitetussa viestinnässä en ole onnistunut muuttamaan huonoja tapojani, vaikka olen tunnistanut ongelman.
Livenä kun mua näkee niin ei välttämättä uskoisi, että voin kirjoittaa niin suoraan ja ikävällä tavalla.

Itselleni on ok, ettei minusta ja tässä aiemmin mainitusta ensimmäisestäni tullut loppu elämän kestävää lovestoryä. Pidän ikävänä asiana hänen ja ex frendini välistä, mitä heillä onkaan. Ehkä suhtautuisin siihen eri tavalla jos hän ei olisi jatkuvasti kysellyt ko. ihmisestä tuntemisemme aikana. Pidän myös omituisena sitä, että toinen näistä ihmisistä on ikäänkuin mua ei olisi hänen elämässään koskaan ollutkaan. Se on asia, joka mun on vaikeaa ymmärtää saati hyväksyä. On olemassa sellainen sana kuin Anteeksi, mutta kyseisen ihmisen kohdalla minusta tuntuu, että se on vain sana jonka sanomalla pääsee irti kaikesta mitä on tehnyt ja sen sanan sanottua niitä asioita ei enää koskaan ikäänkuin muisteta eikä myöskään tuoda esiin. Tällainen ajattelutapa ei mielestäni toimi terveellä arvopohjalla.

Jos joku erehtyisi kysymään, että mitä mä haluaisin, että tämän sotkun suhteen tapahtuisi niin vastaisin, että en tiiä. Ainut mitä tiiän on, että olen surullinen siksi, että tilanne on se mikä se on ja että joskus tuntuu melkoisen pahalta ja sietämättömältä. En myöskään aio, enkä halua olla näille kahdelle, enkä kellekään muullekaan ihminen, johon pidetään velvollisuudesta yhteyttä. Siis pidettäs yhteyttä, koska tiedetään, että Annukka tarvii.
Toisen olen tuntenut sellaiset 20 vuotta ja toisen kymmenisen. Paljon on tapahtunut, rahaa palanut ja puhelinlaskuja makseltu jotta olen saanut olla näiden ihmisten rakkaudessa. Aikaa, ystävyyttä tai asioita ei mitata rahassa, mutta en parempiakaan määreitä jaksanut keksiä nyt kuin nuo.

Kannan jatkuvaa surua ja mieluiten olen yksin omassa rauhassani kotonani ja pidän puhelintani älä häiritse-tilassa ja olen ottanut muuutoinkin kaikki ilmoitus asetukset pois, jotta saan vaan olla ja keskittyä olemiseeni ja tunteisiini. Tämä ei ole ihan koko totuus, mutta lähes tulkoon.

En voi muuttaa näitä ihmisiä. Voin vain muuttaa omaa suhtautumistani tapahtumiin ja heihin. Tää teksti ei paranna kuvaa minusta heille jos sattuisi niin ikävästi käymään, että joku linkittäisi kirjoitukseni heille. En usko sen tapahtuvan, koska kaikilla meillä on omakin elämä, eikä sitä liikuta suuntaan taikka toiseen se mitä se Annukka siellä blogissaan kirjottelloo.

Jos oisin rakastunut rakkauteen niin mähän oisin rakastunut vähän väliä. Mulla on kaksi rakkautta. Ensimmäinen ja viimeinen. Viimeisestä en kirjoita tähän blogiin koskaan. Ensimmäisestä kirjoitin jo.

Vielä muutamia huomioita.

Hylätyksi tulemisen tunne on vahva. Pystyn sanomaan tarkan päivämäärän ja ajan ja paikan milloin se alkoi. Silloin taisi mennä peruuttamattomasti rikki jotakin minussa. Olen hyvin harvoille avannut ensimmäistä rakkaussuhdettani ja sen päättymistä ja päättymisen vaikutuksia. Tosin ne vaikutukset on kyllä näkyneet yli puolet elämästäni kun olen tunteitani sisälläni kantanut.

Olen myös usein kohdannut ilmiön, joka on seuraavanlainen: tutustutaan ja Ystävystytään, viihdytään ja ollaan tekemisissä päivittäin. Sitten kaikki tämä loppuu kuin seinään enkä saa koskaan tietää mitä tapahtui. Mitä tein tai sanoin väärin. Vahvasti on mieleeni jäänyt kesäinen ilta, juomaa mukana kun kävellään Helsingin katuja ja olen niin onnellinen. Seuraavana kesänä tai alku syksyä se on, toinen on kuin ei tuntisi minua lainkaan.

Olen opetellut olemaan yksin, koska en halua enää koskaan kokea suurta tunnetta ja pettyä sitten ja tulla hylätyksi taas.


Muutama biisi tähän loppuun. Otsikko on yhdestä kappaleesta ja nuo muut biisit muuten vaan kuvaavat tilannetta.
Emilia Ekström - Riko minut ehjäksi 
Emilia Ekström - Sanotaan Sitä Ystävyydeksi
Titiyo - Right Or Wrong
Emeli Sandé - My Kind Of Love
Sarah Brightman - This Love

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

      Johanna Sinisalo - Ukkoshuilu    Otava 2021    Äänikirja ISBN  9789511391524       Ukkoshuilu Kauan sitten, kaukana täältä, joku puhal...