perjantai 30. heinäkuuta 2021

Leena Lehtolainen: Ilvesvaara


 

 

 

Leena Lehtolainen - Ilvesvaara 

Tammi 2021 

ISBN
9789520427740 

Lukija:  Krista Putkonen-Örn

Kesto: 10 h 55 min


Räväkkä ja aina toimintaan valmis henkivartija Hilja Ilveskero on jälleen täällä!
Henkivartija Hilja Ilveskero palkataan superrikkaiden salaiseen luontolomakeskukseen Itä-Lappiin. Paikan omistaja pelkää pahimman turvallisuusuhan tulevan talon sisältä.

Saapuessaan Ilvesvaaraan Hilja saa huomata, ettei kyseessä ole aivan tavallinen kylpylähotelli vaan ylellinen teemapuisto, jonne on pääsy vain kahdeksalla vieraalla kerrallaan ja jossa villieläimet vaeltavat vapaana. Pian paikalle ilmestyy myös miljonääri Aku Rautio. Mies on Hiljalle entuudestaan tuttu, sillä tämä on viettänyt hänen kanssaan yhden kiihkeän yön. Kun Aku sitten katoaa salaperäisesti, jokainen lomakeskuksessa olija joutuu epäilyksen alaiseksi, mukaan lukien Hilja. Miksi Akun vaimo ei tahdo ilmoittaa katoamisesta poliisille? Miksi niin moni Ilvesvaarassa tunsi Akun?

Leena Lehtolaisen viides Hilja Ilveskero -romaani on tiheätunnelmainen suljetun paikan mysteeri, joka näyttää, etteivät edes hulppeat puitteet ja uusin teknologia pysty suojelemaan ihmistä arvaamattomalta luonnolta.

 

 

Olipa hauskaa palata Hiljan maailmaan viiden vuoden tauon jälkeen. Huomasin Storytelissä joskus alku kesästä, että heinäkuussa tää kirja tulee. Lisäsin sen hyllyyn ja unohin. Kunnes uutuuksia tänään selatessa tajusin, että sehän julkaistaankin jo.
Kuuntelin kirjan yhdeltä istumalta. Se kertoo jo kirjasta aika paljon. Unohin hetkeks Koronan ja sen, että tänään ehkä tulee tieto miten käy elokuisten tapahtumien järjestämisen.
Pidin valtavasti edeltävästä osasta Tiikerinsilmästä, joka on julkaistu vuonna 2016. Se oli kanssa yhdeltä istumalta kuultava.
Ilvesvaarassa ollaan Lapissa ja heti alku lehdiltä tai pitäskö äänikirjan tapauksessa sanoa minuuteilta tiesin, että tulisin pitämään tästäkin kirjasta valtavasti. Päätin lukea sarjan aiemmat osat uudestaan, koska en paljoa muista niistä.
Kirjan maisema ja luontokuvaukset ovat hengästyttävän hienoja. Hiljan saapuessa majapaikkaansa Lappiin pystyin hyvin kuvittelemaan miljöön ja se sai haaveilemaan hetkistä luonnossa kaukana kaikesta. Kirjan kaltainen maisema ja tuo majoituskompleksi olisi hieno toteutuessaan.
Näkevät käyttävät sanontaa nähdä sielunsilmin. Mietin mikä voisi olla vastaavanlainen ilmaisu kun ei näe.

Kirjan asetelmasta tulee mieleen pari kirjaa, joiden nimiä en saa millään mieleeni. Toisessa kirjassa on nainen, joka tulee lastenhoitajaksi taloon, jossa on hyödynnetty kaikenlaista tekoälyä. Kirjan lopussa käy ilmi, että hän on esiintynyt väärällä nimellä yms.
Toisessa kirjassa päähenkilöllä on valtavasti käytössä tekniikkaa. Olisko kirjan nimi ollut äänet. Nää molemmat kirjat on muutamien viime vuosien aikana ilmestyneet suomeksi.

Tässä Hiljalle neuvotaan talon järjestelmät ja hän löytääkin sieltä pari valvontakameraa, joiden toiminta ei hänelle näy, vaikka pitäisi, koska hän vastaa turvallisuudesta.

Kaikenlaista tapahtuu ennenkuin vyyhti alkaa selvitä. Kuka oli töissä kenellekin ja kenellä oli yhteyksiä mihinkin ja miksi tämä kaikki?

Mukana kirjassa on tietysti myös ilveksiä ja koska kissaeläimet on mielestäni maailman parhaita ystäviä niin tämä näihin kirjoihin ujutettu kissamaisuus tuo niihin oman viehätyksensä.
Eilen oli ymmärtääkseni kansainvälinen tiikeripäivä tai olisko ollut maailman. Kehrääköhän tiikerit ja jos kehräävät niin miltähän se kuulostaa?

Tiikereistä ilveksiin.

Suosittelen kirjaa jos kaipaa vetävää kerrontaa, jännitystä, tykkää luonnosta ja mysteereistä sekä tietenkin kissaelläimistä.
Ihailen kirjailijan tapaa kertoa ja annan kirjalle tähtiä 5/5.

Hieman on taidot ruosteessa ja kirjasta jäi enempi upea kokemus ja fiilis kuin, että osaisin sen kummemmin sitä luonnehtia.

Äänikirjan kuuntelin Storytelistä. Lukija Krista Putkonen-Örn ja kesto reilut 10 h. 

Kirjan julkkareita vietetään ensi viikolla virtuaalisesti. Mukaan pääset tästä .


 

 

Kannattaa seurailla blogia. Ensi viikolla samaan aikaan esittelen tulevan kirjasyksyn tapahtumia.

Keep on touch!

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Se mikä olin

 Pakko sanoa viä tää ennenkuin jatkan muilla aiheilla.
Rakkaus on sellanen juttu. Se johon rakastun on se osa joka minussa puuttuu. Se täydentää minua ja tekee minusta kokonaisen.
Rakastuneena ihminen on kaikista mukavimmillaan.
Mun kohalla se tarkottaa sitä, että kun tiiän, että mua rakastetaan, tiiän sen joka päivä, se ihminen on mun kaikki, eikä siihen mahdu mitään muuta. Silloin jaan rakkautta ympäristööni.
Koen sen niin voimakkaana. Se että tiedostaisin ystävieni rakkauden samoin ei ole mahollista, koska se ei ole sitä sellaista rakkautta.
Tällainen tunnetila ei voi jatkua ikuisesti. Väliin tulee mun reaktiot, ne tavat joilla sanon milloin kenellekin mistäkin, ympäristön paineet ja väliin tulee myös se, että toinen osapuoli huomaa kuinka voimakkaita mun tunteet on asiassa kuin asiassa.
Näistä syistä mulla ei koskaan tule olemaan parisuhdetta eikä perhettä. 


Otsikko on tästä kappaleesta. On kyllä todella upeat sanat tässä. 


M - Se mikä olin

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Havaintoja osa 2

Viä toinen osa tätä saagaa niin saan asiat jäsenneltyä tekstiksi. Tämän jälkeen palaan varsinaisiin blogin aiheisiin.

Nyt kesällä tuli 20 vuotta tilanteesta, jossa oltiin minä, ex kumppanini, sekä ex kaverini.
he olivat tunteneet keskenään jo aiemmin. Kauan ennenkuin itse tutustuin kumpaankaan.
Vietettiin kesäpäiviä kolmestaan ja nelistään. Mukana oli myös yks ex kumppanini kaveri.
Tilanne oli siis se, että ex kumppanini ja kaverini halusivat jutella menneistään ilman minua. Tilanne selvisi minulle erittäin epämiellyttävällä tavalla.
Ymmärsin, että heillä vois jotain olla. Mulle väitettiin, ettei juttelua kummempaa ollut jota en uskonut ja suutuin kuulemma turhasta.
Jos mitään ei ollut niin mistä mahtoi johtua, etten voinut olla paikalla tuossa tilanteessa? Koin syvän hylkäämisen ja yksin jäämisen tunteen. Vuosia myöhemmin koin tätä samaa tunnetta kun ex kaverini tutustui erääseen kaveriini ja he viettivät ja viettämät kait edelleen aikaa yhdessä. Minä en heidän kuvioihinsa ole koskaan sopinut mukaan. Se on tosi outoa. Hylkäämisen ja yksin jätetyksi tulemisen tunteita siis siitäkin. Mielestäni todella törkeää toimintaa kyseisiltä henkilöiltä. Muutama vuosi sitten sain tarpeekseni tästä pelleilystä. Vietettiin ex kaverini kanssa tuntemisen 20 vuotis hetkeä ja nähtiin muutenkin pitkästä aikaa. Puhe oli, että kun hän tulisi Tampereella käymään niin nähtäisiin. Todellisuudessa kuulin aivan muulta taholta ko. hlön olevan Treella. Mulle ei mitäään ilmoitettu, vaikka puhe oli nähdä. Olin huomauttanut siitä kuinka elämä ei voi kaatua jos eläinystävä on muutamat päivät poissa kotoa ja että kannattaisiko tehdä jotakin jos joka asian kokeminen on ylivoimaisen vaikeaa.
Aikaa kului ja kirjoittelin siitä kuinka hyvää palvelua sain keikalla. Kommentti oli, että ihminen muistetaan vamman vuoksi ja kun olin eri mieltä niin ko. hlö poisti mut fb kavereistaan.
Itse ajattelen, että minut muistetaan aina aivan muista syistä kuin vammani vuoksi.

Tuntuu, että oon useille ihmisille ollut kynnysmatto tai ponnahduslauta ihmissuhteisiin, jotka ovat kauttani muodostuneet.
Kun on ensin omittu mulle läheinen ihminen niin mut voikin heittää pois niinkun märän rukkasen.
Minä en enää alistu tuollaiseen.

EI ON EI! Se tuntuu myös olevan vaikeaa käsittää.
Sanon, ettei muhun tartte koskea, osoitan myös fyysisesti, etten tahdo. Tätä ei kunnioiteta. Muutama vuosi sitten vierailin eräässä suomalaisessa pienemmässä kaupungissa kun luulin toisen ihmisen osaavan käyttäytyä. Viikonlopun mittaisesta vierailusta jäi traumat. Enkä halua enää koskaan vierailla ko. kaupungissa saati tavata ko. hlöä. Kuulemma ei haittaa jos vähän koskettaa. Olisin halunnut lähteä takaisin Tampereelle heti ensimmäisen tunnin aikana.

Syksyllä 2010 poistin suuren osan Facebook kavereistani. Minua oli kyseisenä vuonna arvosteltu siitä kuinka kirjoitan yksinäisyydestä. Kommenteissa halveksittiin sitä mitä teen ja mitä en tee. Ihmettelen miten tämä voi olla arvon mitta kenellekään. Ymmärrystä en saanut. Ajattelin, ettei mun tartte jatkossa lukea noin ikäviä mielipiteitä.
Samalla poistin myös yhden tärkeimmistä ihmisistäni, koska kuulemma Facebook kaverisuhteet eivät ole aitoja ihmissuhteita. Tuollaisen kommentin esitti ihminen, joka selkeesti oli kateellinen kaikesta siitä mitä mulla on ja siitä ettei itse voinut tuolloin olla Facebookissa. Ymmärsin tuon kateus asian vasta vuosien kuluttua. Sen ymmärrys ei kuitenkaan auttanut siihen, että välit poistamaani tärkeään ihmiseen olisi korjautuneet.


Kellään ei ole oikeutta arvostella sitä mitä osaan, mitä en osaa, sitä mitä ystävyyssuhteeni ovat tai eivät ole. En tarvitse kommentteja siitä minkälainen minun tulisi olla.
Oikeat aidot ystävät eivät myöskään heivaa mua pois, jotta voisivat jutella rauhassa kahden kesken. Tällainen toiminta nimittäin osoittaa, etten ole tärkeä ja tasavertainen ystävänä.
Oikeat ystävät viettävät aikaa kanssani, vaikka tutustuisivat toisiinsa. Eikä hylkäis mua.

Fyysistä läheisyyttä ja seksiä oli kivaa saada ja nyt ollaan kuin sitä vaihetta elämässä ei ois koskaan ollutkaan.
Millä tavalla minun kuvitellaan eheytyvän?

Elämässäni on hyvin vähän ihmisiä. En halua altistaa itseäni enää milloinkaan kuvaamanlaiselleni kusetukselle ja valehtelulle Ystävyydestä.

Mulla on oikeus kirjoittaa kaikki tämä julkisesti.


Minulla on oikeus kokemuksiini, muistoihini ja tunteisiini.


Oma elämä on täydellistä kun Annukkaa on kohdeltu huonosti ja kun voi elää niinkuin ei oiskaan koskaan ollukaan. 

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Havaintoja

Jokin aika sitten kirjoitin Facebookiin näin:

"Havaintoja ihmisestä; lähipiirilläni on perheet, töitä&parisuhteilua. Aikaa ei riitä itselle niin ei myöskään mulle tai muille kavereille. Identiteettini
on vanhapiika ikisinkku ja se ei haittaa. Ensi viikolla on Juhannus, josta aion nauttia täysin siemauksin omassa seurassani. Eikä sekään haittaa mitenkään.
Viime Juhannukset on ollu muutenkin täynnä ohjelmaa ja oon ihan toivonut, että kun kerrankin saisi olla kotona kaupungissa rauhassa ja nyt se toteutuu.
Maailmassa on ihmisiä, joiden mielestä Annukka on negatiivinen ihminen. Minua koskaan kohtaamatta, kuulopuheita kuuntelemalla ja elämästäni tietämättä
puhumalla ei voi muodostaa kuvaa. Olen huomannut, että se miten kirjoitan häiritsee joitakin ihmisiä ja ehkä luo heille sen kielteisen tunnelman kanssani.
Olen jo sen ikäinen, etten tarvitse ketään kertomaan Minulle minkälainen minun tulisi olla. Piti kirjoittaa vaan Juhannuksesta, mutta lähdin taas aivan
muihin aiheisiin."



Tänään on 22 vuotta siitä kun 8 kuukautta ja kymmenen päivää kestänyt ensimmäinen ja ainoa parisuhteeni päättyi.
Silloin oli perjantai vuosisadan ja vuosituhannen viimeisenä kesänä. Maailmani ja unelmani rikkoontui peruuttamattomasti. Syitä oli kolme: 1. en oikein osannut olla oma itseni koska siihen asti olin ollut lähinnä vain sukulaisten, Ystävien ja Koulukaverien  seurassa. Olin siis tosi hiljainen, jota olen edelleen tietyissä tilanteissa. 2. Aika, raha ja kyseisenä syksynä entisestään kasvava välimatka. 3. Minulle ei sanottu, etten rakasta sua enää, eikä myöskään muuten kerrottu rakkauden loppuneen. Se jatkuu vielä tänäänkin. Niin ja en ollut valmis tekee sitä. Siis seksiin. Kovasti koetin olla ja halusin olla. En tietenkään halunnut tuottaa pettymystä siihen liittyen. Jotain tapahtui, mutta ei sitä itseänsä.
Joitakin vuosia myöhemmin korjasimme tilanteen ja vietettiin aikaa yhdessä. Me ei oltu kuitenkaan yhdessä yhdessä. Tänä päivänä käyttäisin ehkä ilmaisua fuck buddy. Siihen aikaan koko asia oli niin uutta ja jännää. Siis se, että oli mahdollista tavata toinen ihminen usein ja olla öitä yhdessä. Kyllähän se häiritsi etten voinut sanoa olevani parisuhteessa, vaikka teoriassa ja käytännössä läheisteni mielestä kait oltiin.
Kun elimme vuosituhannen viimeisen kesän helteisiä päiviä kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa niin kuulin silloin tapahtumasta nimeltä Suviseurat. En tiennyt mikä se on, vaikka lapsena minun on täytynyt kuulla tuo sana, koska olen kuitenkin kotoisin seuduilta, joilla ja niin edelleen.
Vuosia myöhemmin opin tietämään minkälainen happening se on ja mihin se liittyy. En myöskään tuona vuosisadan viimeisenä kesänä tiennyt, että vuosikymmeniä myöhemmin Korona-aikaan illanistujaisissa tulisin puhumaan tuosta ajasta mainitsemastani tapahtumasta suurella antaumuksella.
Tuosta rakkauden kesästä, jolloin minut siis jätettiin niin siitä jäi tunne, joka yhä tänäkin päivänä on olemassa. Eli koska pelkään hylkäämistä alitajuisesti niin paljon niin en kykene parisuhteeseen. Ei ole tarkoitettu, että rakkaus olisi minulla päiväkausia, että saisin olla toisen ihmisen kanssa päivittäin yms. Yhden yön voi juttu kestää, mutta suhdetta ei ole tarkoitettu arkeen.
Viimeisen viiden vuoden aikana kaikki asiat ovat elämässäni muuttuneet. Nyt ollaan tilanteessa, jossa tiedän ettei mulla tule milloinkaan olemaan parisuhdetta saati perhettä. Vastaan itse omasta ruumiistani, siitä haluanko lapsia, eikä mun tartte suostua mihinkään mitä en halua. Sellaista asiaa kuin vaimon velvollisuudet ei ole olemassa. Minun ei tartte toteuttaa itselleni epämiellyttäviä asioita siksi, että ne toteuttamalla rakkaus minua kohtaan jatkuisi tai kasvaisi. Vaimon velvollisuuksia ei ole, koska seksi ei ole kauppatavaraa.
Kun mulla on aikuisessa elämässä ollu ihminen, jonka kanssa olen halunnut olla. Niin taannun aina sellaiseksi kuin olin sinä vuosisadan viimeisenä kesänä. Henkisesti sulkeudun niinkuin simpukankuori. Sen kuoren avautumiseen tai avaamiseen tarvitaankin sitten kaikenlaisia taitoja siltä toiselta osapuolelta. Se saattaa olla, että muutaman Kuplivan Juoman jälkeen rentoudun ja kanssani on hauskaa ja ehkä vähän avaudunkin tai pääsemme tilanteeseen, jossa vaatteet vähenee.
Se mitä en tiiä on, mitä olisi seurannut jos olisin kertonut, että ensimmäinen ja ainut parisuhde on koettu viime vuosituhannella ja kaiken sen mitä siihen liittyy. Oon vaan sanonu, että en osaa näitä jttuja kun mua on pyydetty tekemään joitain asioita. Tuollaisella kommentilla olen kait vaan aiheuttanut sen, että toinen osapuoli on ajatellut, että oon lapsellinen ja jotain, vaikka oikea syy on mun aiemmassa kokemuksessa.
Tämä siis tapahtumista aikuisessa elämässä.
Se mitä tapahtui ennen 2000-luvun puoltaväliä. Niin olihan se vähän jännää, että yhdessä ei oltu, mutta seksiä välillämme oli. Ja arvatkaapa kumpi huolehti siitä, etten tullu raskaaksi? No. Minähän se olin. Se oli sitä valkoisen miehen ylivaltaa kuten nykyään sanottaisiin.

Kun mut jätettiin niin sanottiin, etten puhu asioista suoraan. En ymmärtänyt kommenttia silloin. Mä vaan itkin siinä tilanteessa.
Nykyään olen aikuinen ja sanon aivan kaiken juuri niinkuin se on. Minuahan pelätään tämän vuoksi. Tämän tekstin toinen päähenkilö kirjoitti minulle pari vuotta sitten pelkäävänsä mua. Ajattelin silloin, että itsehän mut jätit kun en puhu suoraan ja nyt kun aikuisena naisena teen niin niin sepä onkin muuttunut mielestäsi kamalaksi. Arvasin oikein kun kerroin hänellä ja entisellä kaverillani olevan fyysisen suhteen.
Mä merkitsen paljonkin. Jos en merkitsisi niin sillonhan mun kanssa voitaisi olla tekemisissä ja niin edelleen. En ole uhka kenenkään millekään parisuhteelle saati avioliitolle. Mä en ole se syy, jos niissä menee huonosti. Mun olemassaolo ei ole syy niihin ongelmiin eikä mua tarvitse niistä syyllistää, saati väittää, että kanssani tekemisissä olo voisi aiheuttaa eron. Miksi kummassa se sellaisen aiheuttaisi? Sillä enhän minä ole mitään haluamassa saati tekemässä. Mun elämässä on vain yksi ihminen, jota mä haluan ja se ei tietääkseni ole naimisissa.
Minähän se vaan oon. Annukka: Muisto viime vuosituhannelta, nuoruudesta ja vapaasta seksistä.
Ja silti on oltava niinkuin mitään Minua ei olisi koskaan ollutkaan.

Minut koetaan kirjoittaessani negatiivisena ihmisenä ja että mulla olisi paha olo. Todellisuus on toisenlainen. Nautin elämästäni ja vaikka mistä. Facebookissa saan aivan käsittämättömiä kommentteja jos kirjotan johonkin ryhmään. Lensin myös pihalle eräästä ryhmästä kun sanoin, että ryhmä harjoittaa järjestelmällistä syrjintää päivittäin kun siellä julkaistaan kirjojen kuvia ilman, että on kirjoitettu aloitukseen ihan tekstiksi, että mistä kirjasta on kyse. Tarvittaisiin paljon enemmän työkaluja syrjinnän tunnistamiseen.
Eräässä toisessa ryhmässä ihmettelin sitä kun musiikkipalvelut julkaisee uutuutensa vuorokauden vaihduttua julkaisupäivään, mutta äänikirjapalveluissa kirjat tulee luvatun päivän aikana jos silloinkaan.
En olisi saanut ihmetellä tätä. Sain aivan käsittämättömiä kommentteja ja myös henkilökohtaisuuksiin menevää halveksuntaa. Se kertoo paljon näistä kommentoijista. Se on heidän häpeänsä. Ei minun.

Asiat jotka minussa ihmisiä ärrrrrsyttttää eivät ole vikoja vaan ominaisuuksia. En ole vääränlainen. En ole tässäkään tekstissä negatiivisoinut ketään, saati arvostellut. Jos joku ottaa tämän sellaisina niin sehän on kokonaan sen henkilön ongelma.
Mä en aio enää koskaan olla pienempi kuin oon. Minun ei myöskään tarvitse alistua eikä sietää valkoisen miehen ylivaltaa.
Minä en tarvitse ketään kertomaan minkälainen Minun Tulisi Olla.
Sitä on vuosien aikana koetettu minulle kertoa milloin patriarkaalisen uskonnon, milloin oman rikkinäisen mielen voimalla. On koetettu tehdä minusta sellaista kuin haluttaisiin minun olevan. Olen ollut aamuyön tunteina läsnä kun minulle on vuodatettu koko maailman tuska, lapsuuden traumoista aina ex kumppaneiden kehumiseen saakka. Näin toimimalla on haluttu kertoa etten ole mikään omana itsenäni, koska aina on parempaa saatu muualta. Olen luullut, että läsnäoloni olisi auttanut, mutta niinhän se ei ole. Olen ollut vain likasanko, johon on tarpeen ollut kaataa kaikki skeida, koska osaan kuunnella ja olla läsnä.
Rakastan musiikkia, levyjen ostoa, kuuntelua, keikoilla käymisiä, kuohuviiniä, kuohuviiniä ja kuohuviiniä. Olen oppinut musiikin kuuntelun ja muutaman juoman aina silloin tällöin olevan ihan normaalia elämää. Niissä ei ole mitään väärää.
Tästä olen saanut kuulla, että vain klassinen ja tietynlainen hengellinen musa olisi ok ja ettei alkoholia missään tapauksessa. Psykoterapiassa käyminenkin ei oo sallittuu, koska vain eräästä kirjasta löytyy vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Eli toisin sanoen väheksytään ongelmia, jotka tulee ns. ulkopuolelta, koska mitään sellaista ei ole. Sitä ei ole koska sitä ei haluta eikä kyetä näkemään.
Mulla on oikeus jättää lapset tekemättä ja rakastaa ketä vaan riippumatta sukupuolesta. Rakkaus on normaalia.

Tällaisiin muotteihin mua on koetettu mahduttaa. Eli: Mikään sä et ole, et ole ihminen, et edes nainen. Silti seksi kanssasi kelpaa, koska olet läsnä. Jos uskot oikealla tavalla niin kaikki ongelmasi ratkeavat tosta vaan, sinut hyväksytään ja sinua odottaa perhehelvetti, jonka tietysti jaksat, koska jaksat ja koska jaksat uskoa tai uskot jaksavasi.

Aikuinen ihminen kykenee kertomaan rehellisesti kuka olen ja mikä asemani on elämässä tai on ollut. Ei mun olemassaoloa tarvi salailla esittelemällä mut esim. koulukaverina tai vamman kautta. Minun ei enää tarvitse joutua tilanteisiin, jossa kerrotaan nimeni ja samalla olemassaoloani väheksytään sillä ettei oikeasti kerrota kuka oon.

En myöskään tarvitse ketään kertomaan ystävyyden arvoa ja määrittelemään mun ihmissuhteita sen perusteella otanko yhteyttä minä vai otetaanko yhteyttä minuun ja kuinka usein tätä tapahtuu ja kenen taholta.
En tarvitse ketään kertomaan minulle niitä negatiivisia puheita, joita esiin tuovat henkilöt, jotka eivät ole edes koskaan mua tavanneet, mutta luulevat tietävänsä elämästäni kaiken.
Sellaisilla juoruilla en tee mitään.
Se, että minusta käytyjä keskusteluja on tuotu esiin, ja että on arvosteltu mun ystävyyssuhteiden laatua sillä perusteella, että kuinka usein kukanenkin ottaa yhteyttä. Niin sehän kertoo vain kyseisen ihmistyypin tyhjästä elämästä, joka pitää täyttää minun arvostelemisellani.  
Elämäni on ollut aivan loistokasta kun enää vuosiin minun ei ole tarvinnut kuulla tämän tason juttuja.


Olen rakentanut elämästäni sellaisen kuin olen halunnut sen olevan. Siinä ei vain ole muutamia ihmisiä enää. Heidän kanssaan tuntuu jotain jääneen kesken. En voi saada heiltä arvostusta ja oikeutta, jonka tiedostaminen toisinaan saattaa mua riepoa. En suostu enää olemaan kenellekään kynnysmatto, johon pyyhitään jalat kun muistetaan.
Mä oon kuka oon!

Olen myös odottanut erään keväällä lähettämäni viestin seurauksia. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut, joten voi olla onni onnettomuudessa jos viestini ei tavoittanut kaikkia osapuolia.
Elän mun maailmassa, jossa kaikki on hyvin. Kaikki on juuri niin hyvin kuin milloinkin näen ja koen olevan.
Halusin kirjoittaa pois itsestäni sen mikä on painanut vielä yli 20 vuoden jälkeen. 



Jos voisin lähettää terveisiä Annukalle sinne vuosituhannen viimeiseen kesään. Niin sanoisin, että Puhu, Naura, Ole se Iloinen Ihana Itsesi, Usko Itseesi, koska Sinua Rakastetaan ja Kanssasi Halutaan olla. 



On pakko jakaa eräs muisto, joka tuli mieleeni tässä tekstiä editoidessani näin kesäisenä iltana Kuplivan Juoman jälkeen. 


On syksy. Aiemmin samana vuonna olen täyttänyt 18 vuotta. Olen Tampereella, koska vihdoinkin minä saan tehdä mitä minä haluan. Olen kyllä rampannut kyseisessä kaupungissa jo pidemmän aikaa riippumatta iästä tai siitä mikä olisi sallittua ja mikä ei. On siis syksyinen viikonloppu. Tarkemmin sanottuna sunnuntain varhainen aamuhetki. Kello lähentelee aamuseiskaa. Ollaan edeltävä ilta ja yö vietetty maaseudun rauhassa kuunnellen musiikkia eri vuosikymmeniltä, jutellen, juoden ja.......... Olen käynyt läpi tunteiden vuoristoradan. Olen ollut hiljaa, olen myös uskaltautunut juttelemaan, olen myös itkenyt, koska olen luullut, että minut hylätään, koska minua muistutetaan muutamaa viikkoa aiemmin tapahtuneesta ikävästä välikohtauksesta, joka minun tulisi selvittää. Vaikka itse olen sitä mieltä, ettei tarvitse, koska ex kaverini, jonka kanssa välikohtaus sattui ei mielestäni välitä minusta ja minulle sanotaan, koetetaan saada minut ymmärtämään, että kyllä kyseinen ihminen välittää tosi paljon, mutta minä en usko. En tietenkään usko, koska en kykene hahmottamaan kokonaisuutta. Muutamaa vuotta myöhemmin saan tietää nimen kyseisenlaiselle elämän vuoristoradalle ja tunteideni kokemiselle. Kyseisenä syksynä minä en kuitenkaan tiedä mistä käyttäytymisessäni on kyse. 

Palaan siis tuohon syksyiseen viikonloppuun. 

Käymme ostamassa juomia kun automatkailemme in the middle of nowhere. On niin hienoa päästä ostamaan juomat. Sillä minähän ne meille ostan, koska voin, koska on ikää ja koska haluan. 

Takaisin sitten siihen sunnuntain aamuhetkeen. 

Olemme kahdestaan vihdoinkin ja siis takaisin kaupungissa. Jutellaan taas musiikista ja mietitään kappaleita nimeltään Perfect Tonight. Nukahdan siihen kun tämä kappale alkaa soida. Ja aina kun kuulen tämän kappaleen mietin tuota hetkeä ja kuinka onnellinen silloin olin. 

Nykyään minusta tuntuu, etten kykene elämään näiden asioiden kanssa, en pääse eteenpäin, en ehkä haluakaan tai ehkä ei ole tarkoitettu, että pääsisin. En voi olla kenenkään. Siksi koska se hylätyksi tulemisen pelko on niin suurta. Ja se toinen asia on, että kaiken yhdessä koetun ja ehkä myös aikuisiksi kasvamisen jälkeen olen ymmärtänyt, että ollaan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. 


Tässä tää biisi. 



Lambretta - Perfect Tonight




Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

      Johanna Sinisalo - Ukkoshuilu    Otava 2021    Äänikirja ISBN  9789511391524       Ukkoshuilu Kauan sitten, kaukana täältä, joku puhal...