perjantai 1. lokakuuta 2021

Eveliina Viitanen: Pidä kiinni kädestäni




 

 

Eveliina Viitanen - Pidä kiinni kädestäni 

Basam Books 2021 

ISBN:
9789523791886

 

22-vuotiaan Ylv

 

an elämä menee sekaisin, kun kaveriporukkaan ilmestyy uusi jäsen. Ylva rakastuu Joosuaan, mutta mies painii oman menneisyytensä kanssa eikä kykene käsittelemään tunteitaan. Sydän särkyneenä Ylva vaihtaa maisemaa ja tutustuu Pirkkaan, joka herättää hänen vielä uinuneen seksuaalisuutensa. Tunteet kiskovat Ylvaa kahtaalle. Samaan aikaan kätilöopinnoissa ammatillisuus ja vakaumus joutuvat törmäyskurssille pysäyttäen toistuvasti elämän harmaita sävyjä tutkimaan. Pidä kiinni kädestäni on kertomus rakkaudesta ja henkilökohtaisten tabujen purkamisesta. Se avaa ikkunan vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten elämään 2010-luvulla ja rakentaa siltaa molemminpuoliseen ymmärrykseen.

Eveliina Viitanen (s. 1984) on jyväskyläläinen omaishoitaja ja perheenäiti, joka keräilee vanhaa lastenkirjallisuutta ja nauttii lukiessaan sitä iltaisin lapsilleen. Tummasävyisen rikas elämä on opettanut hänet katsomaan maailmaa monesta kulmasta. Hän haluaa antaa äänen vaietuille asioille ja tilaa erilaisuuden kohtaamiselle. Teksteissään hän luottaa autenttisen kuvauksen voimaan: realismi riittää, kun sitä malttaa pysähtyä tutkimaan.

 

 

Kiitos kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta ja kansikuvan tätä varten käyttöön saamisesta. 

Halusin lukea tämän kirjan heti siitä hetkestä kun sattumalta törmäsin siihen Twitterissä

 

 

Tiesin tai pitäisikö sanoa uskoin teoksesta tulevan hyvän lukukokemuksen ja tietämys tai pitäiskö sanoa usko, ei pettänyt tälläkään kertaa. 

Tiiän, että oon kielellisesti taitava mielikuvien luomisessa ja muissa. 

Kirjan esittelytekstin luettuani mietin, että nyt on löytynyt rutkasti rohkeutta ja voimaa käsitellä kirjallisuudessa uskon yhteisössä rakastumista samaan sukupuoleen. 

Kirjan henkilöiden nimet ovat lumoavia. Niistä ei voi päätellä onko kukanenkin mitä sukupuolta. 

Kirjan edetessä kuitenkin tuli selväksi, että heteroparin rakkautta käsitellään. Sateenkaariyhteisöllä on oma osansa kirjassa myös. 

No worries. Sain kirjalta sitä mitä odotin. Eli paljon ajatuksia ja myös vastauksen erääseen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. 

Noin muutoin haluaisin tosiaan lukea teoksen, jossa päähenkilö kuuluu herätysliikkeeseen, sekä sateenkaariyhteisöön. Se on ymmärtääkseni vaikea yhtälö. Jos Jumala rakastaa kaikkia niin miksei ihminen saa rakastaa ketä haluaa? Minkä vuoksi paimentolaisten pari tuhatta vuotta sitten kirjoittamat stoorit eli niinkun Raamattu? Niin miks tällanen paimentolaisporukka sais määrittää sen kuka rakastaa ketäkin ja minkälaisina tulemme hyväksytyiksi Jumalalle? Jumalahan hyväksyy kaikki sellaisina kuin olemme. Näin ollen mikä oikeus ihmisellä on tuomita? Mitenkä 2000 vuotta sitten elänyt paimentolaisheimo muka määrittää tään nykypäivän elon ja olon? 


Luin kirjan yhdeltä istumalta ja olisin viihtynyt tekstin parissa vieläkin pidempään. 

Luin kirjan e-kirjana ja siksi lainaukset tekstistä ei nyt ole mahdollisia, koska kopiosuoja. 

Jyväskylä on merkittävässä roolissa ja oli kivaa bongata tuttujen paikkojen nimiä ja vähän oppia kaupunkia tuntemaan.

Kätilöopiskelija Ylva tutustuu Joosuaan ja heillä synkkaa hyvin. Ehkä liiankin hyvin. On helppo olla toisen kanssa ja jutella kuin luonnostaan. Kipeistä kokemuksista avaudutaan ja seurustelusta puhutaan. Toinen ei usko kykenevänsä siihen ehkä koskaan ja toinen haluaisi. Vahvoja tunteita riittää. 

Ylvan kipuilusta oli raastavaa lukea. Tiedän miltä se tuntuu ja miltä tuntuu olla ulkopuolinen läheisinään pitämiensä ystävien seurassa juuri silloin kun heitä eniten tarvitsisi. 

Ylvan ja Joosuan väliset viestit ovat sellaista luettavaa joka tekee kipeää. 

Varsinkin sitten myöhemmin kun Joosua käyttäytyy viestissä ikäänkuin mitään syvempää ei heidän välillä olisi koskaan ollutkaan. 

Tästä käytöksen kuvauksesta sain vastauksen siihen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. 

Kysymykseni: Voiko   uskon yhteisössä käyttäytyä  toista ihmistä kohtaan niin kylmästi ja julmasti kuin kahden ihmisen välillä ei mitään olisi koskaan ollutkaan ja ikäänkuin pyyhitään kaikki mennyt pois? 

Vastaus: Kyllä voi.

Tämän asian tiedostaminen helpotti omaa ikävääni kun tiiän, etten ole ainoa, jota niin kohdellaan. 

Kirja on fiktiota, mutta fiktion mukaan mahtuu aina ripaus totuutta. 

 

Ylva lähtee parantelemaan haavojaan Turkuun ja suorittamaan opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa. 

Siellä vietetty aika on todella mielenkiintoista settiä. Nimittäin ammatillisuus ja vakaumus kohtaa. Pohdiskellaan lasten määrän rajoittamista, sitä että ne jotka jaksais eivät saa enempää lapsia esim. terveydellisistä syistä. Kuinka eri tavalla nuo asiat eri perheissä voidaankaan nähdä, vaikka yhteisö olisi sama ja niin edelleen. 

Blogistin omassa elämässähän alkaa olla se tilanne, että olen melko lailla ajan illassa vai miten sitä sanotaan? No, mutta kuitenkin. Niin sitä olin sanomassa, että aika käy vähiin. Ei enää mene montaakaan vuotta siihen, etten enää voi tulla raskaaksi. Luoja varmaan varjelee etten tulekaan. 

 

 

Takas kirjaan. 

 

Ylva tutustuu Pirkkaan ja he alkaa seurustella. 

Kirjassa mietiskellään sitä kuinka voi mennä naimisiin ilman, että tietää sujuuko seksi ja miten voi olla varma kun ei tiiä. 

Ite mietin sitä lukiessa, että missään ei varmaankaan julkisesti puhuta siitä jos käytäntö olisi se, että seksiä kuitenkin kokeillaan ennen avioliittoa. Mitä tahansahan saa tehä kunhan siitä ei jää kiinni. Näin olen asian ymmärtänyt. 

Mietin kans, että onko se mikä on kielletty juuri siksi niin iso osa? 

Pahaa teki lukea kuinka Ylva ja Pirkka päätyivät usein tilanteisiin, jossa olivat kahdestaan ja mitä sitten tapahtui ja mitä enemmän meinasi tapahtua. 

Minkä vuoksi luonnollisesta asiasta tehdään niin vaikea? Kyllä siinä on itse kenenkin mielenterveys ja sietokyky vallitsevia olosuhteita kohtaan vaarassa jos ja kun ei saa toteuttaa haluaan. 

Normaali oloissa sitä vasta vaikeaa on. 

Tästä on jokunen vuosi aikaa kun rakastamani ihminen otti yhteyttä. Uskoin hänen olevan hyvissä aikeissa ja että vihdoinkin olisi meidän aikamme. Meillä oli yhteinen ilta ja yö kodissani. Aamun saavuttua hän vain lähti "kissoja ruokkimaan". En saanut häneen koskaan yhteyttä sen jälkeen. Tunteita oli. Niitä oli. Vaan oliko niitä liikaa? Liikaa, jotta pystyisimme elämään arkea yhdessä? 

Että ei se elämä ruusuilla tanssimista ole vaikka itseään saisi kuinka toteuttaa. 

 

Kirjassa käydään myös Suviseuroissa. Ylva ja Pirkka riitelee siitä kuinka tulevaisuudessa toimittaisi kyseisessä tapahtumassa heidän lasten kanssa. Luin tätä kohtaa ja mietin, että kuinka helppoa, tai helppoa ja helppoa, no kuitenkin. Niin on miettii tulevaisuutta useamman lapsen kanssa siinä vaiheessa kun ei vielä ole ainuttakaan. Sitä luultavasti kuvittelee, että voimavarat riittää aina vain ja rakkautta jokaiselle lapselleen. Minä luulen kuitenkin arjen olevan täysin toista. Luulisin sen olevan sellaista, että pelätään uutta raskautta jatkuvasti ja väsytään vuosien mittaan kaikkeen. Ja ohan se nyt aivan hullua hommaa olla raskaana joka vuosi, saada keskenmenoja kun keho ei enää jaksa, tai kuulla lääkäriltä usein, että seuraava lapsi veisi hengen jommalta kummalta. 

Itse olen tässä vuosien aikana miettinyt, että olisiko minusta ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta. Ainakaan mun ei tarvii koskaan pakosta tehä ainuttakaan lasta tähän maailmaan. Sokeita äitejä on ollut maailman sivu. En mieti asioita vammani kautta vaan enempi mietin henkisiä voimavarojani ja sitä olisiko niitä vieläkään tarpeeksi perhe-elämään. 

 

Oli kiinnostavaa lukea Suviseuroista. Nehän on vähän niinkun festarit. Viini virtaa ja musiikkia piisaa. Se on ehtoollisviiniä ja laulut virsiä. Vaikka kait siä teinit juo siiderii, kaljaa ja mikä nyt kellekin maistuu. Sitä vaan ei kerrota ulospäin. Ainiin ja kortsuja kuluu tiätty. 

Muistan erään Yleisradion ihmisen joskus sanoneen, että suosittelee Suviseuroissa käymistä siksi, koska sieltä saa oppia puhetyöhön. En tarkkaan muista sitä lausetta, mutta puhetyöläisyyteen siinä viitattiin. 

Siä ne puhujat on niinkun esiintyjät festareilla.... 

 

Kirjasta heräsi se kuva, että ikäänkuin avioliitto olisi tarkoituksen mukainen asia, siis sellainen jota kannattaa tavoitella. Sitte saa sekstailla nii paljo ku haluaa. 

En ymmärrä mikä muka siitä avioliitosta niin pyhän tekis? Ja entäs jos se seksi ei puolisoiden välillä toimikaan? Ikäänkuin avioliitto olisi joku onni ja autuus. Ainoankaan uskontokunnasta riippumatta tapaamani ihmisen en ole huomannut uskon autuaaksi tehneen. 

Ja miksi ihmeessä pakotetaan siihen, että parisuhde on monogaaminen? Kun tossa kirjassa pohdittiin, että kuinka uskaltaa sitoutua avioliittoon jos ei muka oo kertaakaan sekstailtu niin tulipa vaan mieleen, että jos se seksi ei sitte toimi niin avioliitto voi säilyä ja molemmilla olla seksiä muiden kanssa, jotta varmasti saa toteuttaa omia haluja ja tarpeita ihmisen kanssa, jonka kanssa hommat toimii. 

Polyamoria tai polyamoriaa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Siis mix ihmeessä kenenkään pitäs kärsiä huonosta ja toimimattomasta seksistä puolisonsa kanssa kun tarjolla on kaikille kaikkea mitä kukanenkin haluaa. 

On myös muita asioita kuin seksi, joka yhdistää ihmisiä. Kumppaneiden kanssa voi käydä voimaannuttavia keskusteluja ja tehä yhteisiä asioita. 

Mulla itellä vois olla kumppani, jonka kanssa ramppaisin musiikkikeikoilla ja toinen kumppani, jonka kanssa viettäisin aikaa ja kuunneltaisi yhdessä kirjoja ja keskusteltaisi niistä, tai katteltas hyviä sarjoja. Molempien kanssa olisi oma tapa olla ja ne yhteiset kiinnostuksen kohteet ja puheenaiheet. Molemmat ois mulle yhtä rakkaita ja tärkeitä ja tietenkin tietoisia toisistaan. 

Ei rakkaus kulu käyttämällä. 

Kirjasta saa kuvan, että kun pappi sanoo aAmen. Niin sen jälkeen ollaan uskollisii kumppanille. Todellisuus on luultavasti toisenlainen. Avioliitto ei ole tae mistään. Kuinka kenenkään tunteet vois kohdistua vaan yhteen ihmiseen? Eihän sitä voi tietää minkälaisia ihmisiä loppu elämän aikana tulee vastaan. Omasta mielestäni toisen ajattelukin on pettämistä. Ei se pettäminen oo pelkästään fyysisesti tapahtuvaa. 

Olen itse kokenut sen, että kun toinen ihminen ei omassa parisuhteessaan saa sitä mitä haluaa. Niin mä oon kelvannut seuraksi, mutta koska ei olla pantu, mutta muuten on oltu ilman vaatteita ja tehty muita asioita toisillemme niin se ei sitten kuulemma ollut pettämistä. Mun mielestä se kyllä oli. 

Ja se oli myös mun hyväksikäyttöä, koska tunteita minulla oli. Heidän kahden onnellinen parisuhteensa jatkui vielä sen jälkeen vaikka kuinka, vaikka kerroin suhteen toiselle osapuolelle mitä olin hänen kumppaninsa kanssa tehnyt. 

Sain sen jälkeen kuulla huoritteluu ja että olen hullu. Tällainen minun arvostelu ja täysi ignooraus ei ole terveen ihmisen toimintaa. 

Oon vaan ollut joku esine, joka otetaan käyttöön sillon kun tarvitaan. Sellaisesta se vasta ihmismieli hajoaa. Viäkö joku miettii, että onko mulla kumppanii vai ei, ja että jos mulla on niin tarviiko syitä sallivuuteeni kaiken suhteen miettiä? 

Kirjan aiheet oli sellaisia, että huomaan taas avautuvani elämästäni enempi tai vähempi. Mulla on oikeus tehä tää. Kukaan ei pahoita tästä tekstistä mieltään ja jos nin kävisi niin minun ei tarvitse siitä kuulla. Sillä enhän minäkään ole saanut tukea silloin kun olen tarvinnut. Oon ollut se kynnysmatto johon pyyhitään jalat. Minun ei tarvitse omassa elämässäni enää koskaan kokea sellaista.

 

Luin joku aika sitten erään haastattelun, jossa puhuttiin siitä kuinka jokainen uskonto huutaa omaa totuuttaan ja että tule meille, mutta älä tule sellaisena kuin olet vaan tule sellaisena kuin me haluamme sinun olevan. Tuo lause oli sen haastattelun parasta antia. Aivan sanatarkasti en sitä muista, mutta jotakuinkin tuota siinä haettiin. 

 

Ainiin ja jos haluaa viä enemmän perehtyä kirjan maailmoihin niin kannattaa katsoa TV-sarja Kaikki synnit. Mieluiten molemmat kaudet putkeen. Katsoin sen alku vuodesta ja itkin ekan kauden viimeisimpien jaksojen ajan, sekä ekojen jaksojen kohalla myös välillä. Eikä tokan kauden jaksojenkaan aikana voinut olla itkemättä. 

 

 

 

Pirkan ja Ylvan suhde päättyy, koska toinen selkeästi haluaa enemmän ja edetä nopeammin kuin mihin toinen olisi valmis. 

Tätä lukiessani minulle tuli mieleen 90-luvulla radioissa soinut kappale, jossa sanotaan näin: 

"Mitä tarkoittaa Rakas? Kun sä sanot sen. Onks se vaan sana jolla pääsee läpi ahtaiden paikkojen?" 

 

Olin juuri ennen kirjan lukemista edeltävänä iltana miettinyt sitä, että loppuuko rakkaus koskaan? Jos oot sanonut rakastavas ja sulle on sanottu sama niin loppuuko se koskaan, vaikka tiet erkanisi? Tulin siihen tulokseen, että ei lopu ja että oon voiton puolella. 

 

Tätä kirjaa lukiessa minua riepoi se, että Ylvalla oli opiskelukaveri, joka ei usko samoin. Mietin kuinka mutkattomilta heidän välit vaikutti. 

Jätän tarkoituksella kertomatta miksi se minua riepoi. 

 

Minä niiiin toivoisin jatkoa tälle kirjalle. Haluisin tietää kuinka Ylvan elämässä käy. Palaako he Pirkan kanssa seurustelutasolle vai ei? 

 

Annan kirjalle viisi tähteä. 

 

Jos haluat lukea kirjan joka mahdollisesti kertoo täysin erilaisesta elämäntavasta kuin omasi. Niin lue tää. 

 

Pari musiikkikappaletta on aivan pakko laittaa tähän loppuun. Ne tulivat myös mieleeni luennan aikana. 

Kannattaa kuunnella lyriikat. 

 

Anssi Kela & Yona - Sä et tiennyt

 

Steps - Living in a lie



Tällä hetkellä blogini tilastoissa neljänneksi suosituin teksti on keväällä kirjoittamani kirja-arvio teoksesta, jossa sivutaan tätä samaa yhteisöä. Tuon tekstin voi lukea tästä. 

 

 

Blogia voi seurata myös somen puolella ja muutamassa blogi palvelussa. 

Tervetuloa mukaan!

 

Blogit.fi,

Bloglovin

Facebook

Instagram, 

Twitter .

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

      Johanna Sinisalo - Ukkoshuilu    Otava 2021    Äänikirja ISBN  9789511391524       Ukkoshuilu Kauan sitten, kaukana täältä, joku puhal...