maanantai 20. kesäkuuta 2022

Petri Vartiainen: Kuolemanlahti (Mahdollisesti Päivittyvä Postaus)


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Petri Vartiainen - Kuolemanlahti 

 

Basam Books 2022 

ISBN 978-952-379-295-1
Kirja saatu arvostelukappaleena.

 

 

Petri Vartiaisen moniulotteinen kasvuromaani Kuolemanlahti on selviytymistarina, joka kertoo äidistä ja pojasta, jotka yrittävät pyristellä irti perhetaustansa aiheuttamista traumoista.

Ritvan lapsuus lestadiolaisperheessä 1950-luvulla on pelkkää uurastusta ja nuorempien sisarusten hoitamista. Hänen isänsä on ahdasmielinen, julma ja kylmä. Aikuistuttuaan Ritva lähtee töihin autotehtaalle Ruotsiin, missä hän itsenäistyy ja vapautuu menneisyydestään. Kun Ritva synnyttää pojan, hän päättää hankkia tämän kasvattajiksi monta isää, jotta tällä olisi vaihtoehtoisia miehen malleja. Mikalle esikuviksi hankituilla isähahmoilla on kuitenkin kaikilla omat mörkönsä.

Petri Vartiainen on aiemmin julkaissut teokset Isäasentoja, Miehen ryhti ja Isän linnoitus.



Teksti on hyvää. Aihe raskas. 


Kirjan luku on yhä kesken, koska e-kirjan sivuille tulee jatkuvasti aina muutaman lauseen jälkeen tämä seuraava teksti. 


Kuolemanlahti.indd 5 25/01/2022 8.00

Tämä teksti esiintyy kirjassa niin usein, että haittaa aivan äärettömästi lukemista. Tai siis käyttämääni ruudunlukuohjelmaa. 

Olen kokeillut kirjaa useammalla pdf-tiedoston lukuun tarjolla olevalla vaihtoehdolla, sekä myös usealla eri ruudunlukuohjelmalla, mutta sama toistuu. 

Olen lukenut julkaisusta nyt noin 41 %, että vielä olisi tekstiä jäljellä. 

Koetan saada kirjan luetuksi ja kirjoitan siitä tähän sittemmin lisää. 

Aikamoista tahkoamista tämä kyllä on. 

Minun piti julkaista tämä arvio jo ajat sitten - vaan kuinkas kävikään? 

Elämässä tapahtuu ennakoimattomia ja se vaikuttaa kaikkeen. Pahoittelut. 

Rästikirjoja on pino tai pitäisikö sanoa useampi kirjava tiedosto. Koetan saada tätä sumaa purettua ennen syksyä. 

Kirjan taustoista voi lukea tästä.

Kaikki synnit

    Kuka haluaa jatkaa taivasmatkaa?  Tämä kysymys tuli mieleeni kun katsoin tätä sarjaa ekaa kertaa alku vuodesta 2021.  Olisin jo silloin ...