Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjallisuustapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjallisuustapahtumat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. marraskuuta 2022

Helsingin kirjamessut 2022

 

 


 

 

 

Kiitos kutsulipusta Helsingin kirjamessut! 

 

Tällainen streamin seuraaminen kotisohvalta sopii niin paljon paremmin kuin fyysisesti paikalla käyminen. 

Tänä vuonna esiintyjiä oli yli 900, lavoja 15, joten jo pelkän messuohjelman lukemiseen olisi mennyt useampi tunti ja sieltä haluamaansa valikointi toisen mokoman. 

 

Olin pettynyt siihen, että lava, jolla olisi ollut äänikirjakeskustelua niin sitä ei lainkaan streamattu. 

Siinä taas nähdään lukijoiden arvostus. 

Ilmeisesti Storyteliin tulee heidän nauhoittamiaan haastatteluja 60 kappaletta, mutta en ainakaan vielä ole onnistunut niitä sieltä löytämään. 

Se vähä mitä äänikirjoista kuulin keskusteltavan oli taas sitä, että ikäänkuin ne olisivat kulutushyödyke eivätkä lukemista. 

Se on niin raivostuttavaa! 

 

Tässä minun messufiilistelyä. Pahoittelut, etten saa tehdyksi edelleenkään haluamanlaistani tekstin asettelua. 

 

 

 

 


 

 

27.10.2022 10:30 - 11:00
Kaikki lokakuun taivaat

Mitä kaikkea pahaa voi saada aikaan olemalla erityisen hyvä? Elina Annolan Kaikki lokakuun taivaat -romaanissa alakoulun opettaja on valmis tekemään oppilaiden eteen kaikkensa, vaikka väkisin. Ja silti kaikki voi mennä toisin kuin oli tarkoitus.
Aika: 27.10.2022 10:30 - 11:00
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Annola Elina 



Tätä odotin erityisesti ja oli kyllä voimaannuttava haastattelu. Kaksi kirjaa vuodessa on hieno saavutus. Tuli sellanen olo, että täytyisi heti alkaa lukea Kaikkia lokakuun taivaita. 

Ihmisotus on ehtiväinen kun kirjailee opettajan työn ohella.

 

Kirjailijan kotisivut. 

 

Kupliva maailmani arvio Kunnes kukkivat puut. 

 

 

Esikoiskirja käsittelyssä tässä podcast jaksossa

 

 206. Afterworkin lukupiiri: Fomosta, onnellisuuden tavoittelusta ja ystävien välisestä kateudesta. 

 

 

Kirjailija vieraana näissä parissa jaksossa 

 

#96: Elina Annola: Miten kirjoittaja saa ajan riittämään? 

 

ja 

 

Elina Annola - Moniääninen kerronta ja yksityiskohtien merkitys.   

 

 

 

 27.10.2022 13:00 - 13:30 · Hakaniemi-lava · Muu
Valtajulkisuuden katvealueet ja median monimuotoisuuden tärkeys
Koronaepidemiaan, Ukrainan sotaan, ilmastomuutokseen ja esimerkiksi sukupuoli-identiteetteihin iittyvät kysymykset ovat asioita, jotka julkisessa debatissa näyttävät tiivistyvän yhä jyrkempiin mustavalkoisempiin vastakkainasetteluihin. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n paneelissa keskustellaan siitä, mitä olennaisia kulttuurisia ja yhteiskunnalllisia tai tieteen alaan liittyviä näkökulmia on jäänyt tai uhkaa jäädä valtajulkisuudessa katveeseen, ja miten aidoista arvoeroista käytävää debattia voitaisi jalostaa vakiintuneita juoksuhautoja ylittävillä näkökulmilla. Samalla esiin nousee kysymys siitä, mikä rooli median moniäänisyydellä on.

Paneelissa mukana Mika Rönkkö (Diplo), Martti-Tapio Kuuskoski (Kritiikin uutiset), Minna Tawast (Teatteri&Tanssi+Sirkus) ja Petra Packalen (Tiedonantaja). Debattia moderoi Voima-lehden kustantaja ja Kultin puheenjohtaja Tuomas Rantanen.
Aika: 27.10.2022 13:00 - 13:30
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Rönkkö Mika, Kuuskoski Martti-Tapio, Tawast Minna, Packalén Petra


Tää olikin mielenkiintoinen keskustelu. Tässä mainittiin Maria Petterssonin uusin teos ja lisäksi sellaisia lehtiä, joista en ole koskaan kuullutkaan. 

Tuli sellainen olo, että tahtoisin heti selailemaan Kultin sivuja ja tilata itelleni vaikka kuinka paljon lehtisiä. 



 27.10.2022 14:00 - 14:30 · Hakaniemi-lava · Tietokirjat
Digiajan tietosuoja & Pimeyden ytimeen
Tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen ja toimittaja Aarno Malin keskustelevat digiajan tärkeimmistä kansalaistaidoista ja internetin kauniista sekä rumasta puolesta sekä sen mahdollisuuksista että uhkista.
Aika: 27.10.2022 14:00 - 14:30
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Järvinen Petteri, Malin Aarno



Keskustelua seuratessa tuli mieleeni Ylen sarja Pieleen mennyt historia. Tämä Toro verkko sopisi siihen oikein hyvin. Se on alunperin kehitetty laivastolle ja se on laillinen ohjelma, jota käytetään kaiken maailman rikoksiin. 

Toinen kertoi olleensa internetissä viimeiset 29 vuotta ja toinen Toro-verkossa 8 vuotta. 

Täytyy sanoa, ettei oma mieli kestäis tutkistella internetin väärää puolta. 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 27.10.2022 17:00 - 17:30 · Hakaniemi-lava · Romaani
Pidä minua vielä & Elotulet
Hanna Päivärinnan Pidä minua vielä on kiehtova kertomus naisen matkasta äidiksi ja omaksi itsekseen. Kauniin paljaana se kuvaa, kuinka elämänmuutos haastaa minuuden rajat. Miten tulla äidiksi ja säilyttää silti erillisyytensä, oma vapautensa? Hanna Meretojan romaanissa Elotulet omakohtainen kokemus kietoutuu yhteen filosofisten pohdintojen kanssa tavalla, jonka Rachel Cuskin ja Maggie Nelsonin lukijat tunnistavat.
Aika: 27.10.2022 17:00 - 17:30
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Päivärinta Hanna, Meretoja Hanna

 

 

Pakko sanoa, etten ole lukenut Rachel Cuskin ja Maggie Nelsoninkirjoja.   

Cusk taisi olla jonkinlainen iso ilmiö muutama vuosi sitten. 

Elotulet & Pidä minua vielä ovat kesken. Olisin halunnut lukea Elotulet tietenkin elokuun lopulla sillä se sijoittuu kyseiseen ajankohtaan, mutta olin festaroimassa sinä viikonloppuna. 

Elotulet lukee Krista Kosonen, jonka ääntä en voi sietää. Toki nopeutettuna tarpeeksi nopealle mikä tahansa ääni menee. Teksti on pääasia. 

Nyt oli mukavaa saada kasvot näille kirjailijoille ja kuulla heidän ajatuksiaan. 

Kesken olevien, sekä uusien lukemattomien lukemattomien kirjojen pino vaan kasvaa vuodesta toiseen. Lohduttaudun ajatuksella, ettei elämänsä aikana kerkiä lukea kaikkea haluamaansa.


 

 27.10.2022 18:30 - 19:00 · Hakaniemi-lava · Muu
Jarkko Sipilän merkitys rikoskentällä
Niko Rantsi, Ari-Matti Auvinen, Rami Mäkinen
JARKKO SIPILÄN MERKITYS
RIKOSKENTÄLLÄ
Keskustelu tunnetun rikoskirjailijan ja -toimittajan
vaikutuksista sekä suosiosta
Aika: 27.10.2022 18:30 - 19:00
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Rantsi Niko, Auvinen Ari-Matti, Mäkinen Rami

 

 

Tämä oli koskettava, surullinen ja mielenkiintoinen haastis. Sain tästä myös eväitä omaan kirjoittamiseen. 

Viime vuoden Tampereen Kirjafestareilla olis ollut mahdollista kohdata Sipilä, vaan en mennyt siihen tapahtumaan aikataulujen päällekkäisyyksien vuoksi. 

 


 

 27.10.2022 19:00 - 19:30 · Hakaniemi-lava · Rikos ja dekkarit
Lusu – Rikollispomon kaksoiselämä
Vasta murhan jälkeen lapsille selvisi, ettei isä ollutkaan töissä lelutehtaalla. Hän oli raskaan sarjan rikollinen.

Osmo Ahlqvist eli Lusu oli yksi maan tunnetuimpia rikollisia, mutta hänen omat lapsensa eivät tienneet isänsä kaksoiselämästä. Kaksi rikostoimittajaa ja Ahlqvistin tytär lähtevät Lusun erikoisen elämän jäljille.
Aika: 27.10.2022 19:00 - 19:30
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Krautsuk, Satu, Mäntysalo, Jesse, Ahlqvist, Sini

 

 

True crime tulee jo korvista ulos. Jatkuvasti kirjatapahtumissa se on edustettuna. 

Olen lukenut tämän(kin) kirjan. 

Haastattelussa totesin, että totuus on tarua ihmeellisempää. 

Onhan se nyt vaan niin käsittämätöntä minkälaista elämää ihminen voi viettää kun ajautuu sivupoluille. 

90-luvulla ei ollut nykyisen kaltaista mobiili ja mediamaailmaa. 

Niin voin hyvin uskoa, että lapset on luulleet vankilaa lelutehtaaksi, koska siihen aikaan vankilat on näyttänyt tehtailta. 

Nykyään ei ehkä onnistuisi kertoa toisenlaista totuutta, koska helpostihan netistä kaiken tiedon löytää. 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 27.10.2022 16:30 - 17:00 · Senaatintori-lava · Rikos ja dekkarit
Helsingin Sanomat: Epäpyhä liitto
Politiikan läpikotaisin tuntevat kirjailijat Kari Häkämies ja Rosa Meriläinen yhdistävät voimansa yritysmaailmaan sijoittuvassa vaikuttavassa ekotrillerissä, jossa ympäristöaktivistien mielenosoitus, yhtiön toimitusjohtajan murha ja ulkopolitiikkaan asti leviävät jäljet haastavat rikostutkijaa ja horjuttavat lopulta koko hallitusta.
Aika: 27.10.2022 16:30 - 17:00
Paikka: Senaatintori-lava
Esiintyjät: Häkämies Kari, Meriläinen Rosa

 

 

Huomasin tämän kirjan joku aika sitten ja ajattelin kuinka jännää on, että täysin eri puolueista tulevat henkilöt kirjailee yhdessä. 

Tässä haastattelussa puhuttiin tämän ja työskentelytapojen lisäksi myös seksistä. 

Kirja on saamassa ilmeisesti jatkoa, joten täytyy tääkin lukea. 

Rosa näyttelee Metsolat-sarjassa. Minulla meni vuosia, ennenkuin tajusin että kyse on samasta henkilöstä. Nytkin haastattelua seuratessa ajattelin paljon sitä roolityötä ja oli jotenkin vaikeaa asemoitua tähän hetkeen. 

 

 

 

 

 

 


 

 

 27.10.2022 19:00 - 19:30 · Senaatintori-lava · Elämäkerrat ja muistelmat
Riivattu ja siunattu - Kalle Holmbergin elämä ja teot
Annina Holmbergin isästään kirjoittama elämäkerta Riivattu ja siunattu kulkee Kalle Holmbergin eteläsavolaisista lapsuudenmaisemista Mental Finland -näytelmän spektaakkeliin, näyttelijänä jäähdytelleen ohjaajan viimeiseen erään. Riivattu ja siunattu on intohimoisen totuudenetsijän ja tunteita herättäneen taiteilijan henkilökuva. Tytär kertoo karskisti mutta hellästi niin yksityiselämän ja dramaturgi Ritva Holmbergin kanssa solmitun taiteilijaliiton myrskyistä kuin ammatillisesta kunnianhimosta, huikeasta menestyksestä ja kirvelevistä pettymyksistä. Näkemyksellisen ja rohkeanelämäkerran sivuilla teatteri- ja kulttuurihistoria elävät.
Aika: 27.10.2022 19:00 - 19:30
Paikka: Senaatintori-lava
Esiintyjät: Holmberg Annina, Honkanen Nina

 

 

Aloitin syksyllä kuuntelemaan tätä teosta, mutta se on yhä kesken. Annina itse lukee kirjan, mutta koska assosioin hänet vahvasti lapsuus aikojen suosikki kirjoihini Amorina, kesähevonen, Amor ja uusi kesä, sekä Amor onnen hevonen. 

Niin kuuntelin sitten ne. En edes tiedä monennettako kertaa tässä elämässä. 

Vietin muutaman päivän kavioiden kopseessa ja kaukana arjen väreistä. 

Ikävää, ettei näitä ole kaupallisina äänikirjoina. Oli pakko lainata Celiasta ja sydämeni itkee aina verta kun joudun lainaamaan sieltä, koska kirjailijat eivät saa lainauskorvauksia, paitsi cd-lainoista. Jos olen ymmärtänyt oikein. 

Tämä haastis oli mielenkiintoinen sillä vaikka Holmberg on tuttu nimi niin en hänestä saati perheensä elämästä paljoa tiedä. 

Esiintyjistä kyllä havaitsi, että he tuntevat toisensa. 

Jos haastista olisi tehnyt joku muu niin se olisi ollut varmasti hyvin erillainen. 

 

 

 

 28.10.2022 14:00 - 14:30 · Hakaniemi-lava · Yhteiskunta
Venäjä, energiavalta
Energian ja vallan kytkös on Venäjälle kohtalonkysymys. Putinin hallinto on hyödyntänyt öljyä ja kaasua poliittisten tavoitteidensa ajamiseen niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Se väistelee vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnassa, hamuaa arktisen alueen rikkauksia ja on valmis avoimeen hyökkäyssotaan pitääkseen kiinni vallastaan. Venäjästä voisi kuitenkin muodostua uusiutuvan energian jättiläinen. Ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkystä haastattelee toimittaja Janne Hopsu.
Aika: 28.10.2022 14:00 - 14:30
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Tynkkynen Veli-Pekka, Hopsu Janne


Tämä oli informatiivinen lisäys siihen kaikkeen tietoon mitä olen syksyn aikana eri medioista lukenut liittyen sähköön, kaasuun ja meidän riippuvaisuuteemme veli venäläisestä. 

Toivottavasti Sähkö tulee töpselistä-podcastiin tulee lisää jaksoja. Suosittelen kuunteleen!

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 28.10.2022 16:00 - 16:30 · Hakaniemi-lava · Romaani
Tiu tau tilhi
Juha Hurmeen hilpeä Tiu tau tilhi on kirja pienen laulun takaa avautuvista suomalaisen kulttuurihistorian ihmeellisistä sokkeloista. Timanttisena vyöryvä tieto ja mestarillinen ote havainnoida yhteneväisyyksiä näyttää palan maailmaa, joka on ihan pöhkö mutta ihan ihana. Haastattelija Jussi Tiihonen.
Aika: 28.10.2022 16:00 - 16:30
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Hurme Juha, Tiihonen Jussi 



Minun ei alunperin edes pitänyt kuunnella tätä haastista, mutta kun se nyt sattui tulemaan suorana, enkä jaksanut vaihtaa virtuaalista lavaa niin kuuntelin tämän ja oli kyllä varmaan paras haastis koko messuilla! 

Mietin miten joku saa kokonaisen teoksen kasattua lasten laulun ympärille. 

Haastiksessa tuli esiin tuttuja ja vähemmän tuttuja nimiä vuosisatain takaa. 

Siinä vaiheessa kun Juha Hurme esitti Mirri sairastui laulun ihan tosta noin vaan puhuessaan melodiasta. 

Niin ajattelin, että tää on näitä blogistin elämän kohokohtia, että ilman tätä yhteistyötä en olisi saanut kuulla näin upeaa ja spontaania musiikkituokiota! 

KIITOS!

 


 28.10.2022 18:00 - 18:30 · Hakaniemi-lava · Rikos ja dekkarit
Kivipuiston tyttö
Kuinka pohjanmaalla asuva Nilla Kjellsdotter kirjoitti dekkarikäsikirjoituksen, jonka oikeuksista käytiin kova kisa Ruotsin suurimmissa kustantamoissa? Kesällä suomennettu Kivipuiston tyttö avaa Murhia Pohjanmaalla -sarjan, ja on saanut loistoarviot ruotsalaislukijoilta ja -kuuntelijoilta. Nilla Kjellsdotter on kirjailijana luonnonlahjakkuus pohjoismaisen laatudekkarin genressä.
Aika: 28.10.2022 18:00 - 18:30
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Kjellsdotter Nilla

 

 

Kuuntelin Kivipuiston tytön kesällä. En ymmärrä mikä tässä teoksessa on se juttu. 

Tämä haastis oli ruotsiksi ja toivoisin, että tällasista sais sitten vaikka tekstinä käännöksen suomeksi joskus tilaisuuden jälkeen. 

 

 

 28.10.2022 10:30 - 11:00 · Senaatintori-lava · Kirjoittaminen ja kustantaminen
KÄSIKIRJOITUKSESTA KIRJAKSI
Miten käsikirjoituksen tie valmiiksi kirjaksi etenee kustantamossa? Mitä kustantamon työntekijät tekevät? Mihin kustantajia tarvitaan? Kustantamojen ammattilaiset kertovat. Keskustelemassa kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson (WSOY), kauno- ja tietokirjallisuuden kustantaja Johanna Laitinen (Gummerus) sekä markkinointi- ja viestintäjohtaja Reetta Miettinen (haastattelija, WSOY).
Suomen Kustannusyhdistys
Aika: 28.10.2022 10:30 - 11:00
Paikka: Senaatintori-lava
Esiintyjät: Carlson Anna-Riikka, Laitinen Johanna, Miettinen Reetta

 

 

Tämä oli mielenkiintoinen haastis. Itsehän en kirjaa tule koskaan julkaisemaan. Kirjallisuus ja myös se miten sitä julkaistaan on silti kiinnostavaa. 

Haastiksen teemaan pääsee myös kuuntelemalla Suomen Kustannusyhdistyksen Kirjan tie-podcastin jakson Käsikirjoituksesta kirjaksi. 

 

 

 

 

 


 

 28.10.2022 14:30 - 15:00 · Senaatintori-lava · Rikos ja dekkarit
Häväistyt & Kostajan merkki
Lapset on pidettävä turvassa Tuomisen Häväistyt-kirjassa. 13-vuotias Laura katoaa koulumatkalla. Poliisi epäilee tytön karanneen kotoa, kunnes tämän kotikoneelta paljastuu huolestuttavia asioita. Häväistyt on Delta-sarjan itsenäinen neljäs osa.

Menneisyys alkaa kietoa Antti Hautalehtoa synkkään viittaansa Christian Rönnbackan Kostajan merkki -kirjassa, joka on sarjan 10. osa. Tilanne pakottaa hänet pohtimaan valintoja. Seuratako omia moraalisia periaatteitaan, vai noudattaako lakia?

Haastattelija Taija Tuominen.
Aika: 28.10.2022 14:30 - 15:00
Paikka: Senaatintori-lava
Esiintyjät: Rönnbacka Christian, Tuominen Arttu

 

 

Nämä kirjailijat on monilahjakkuuksia. 

Uusin Hautalehto on lukematta, koska on ollut niin kiire ja Delta-sarjaakin on lukematta uusin ja edellinen. 

 

 

 28.10.2022 19:00 - 19:30 · Senaatintori-lava · Elämäkerrat ja muistelmat
Kööpenhamina-trilogia
Tanskalaisen Tove Ditlevsenin (1917-1976) omaelämäkerrallinen Kööpenhamina-trilogia löi suomalaiskriitikot häpnadilla. Lavalla toimittajat Annaleena Jalava Eeva-lehdestä, Anna Tulusto Yleltä sekä kustantaja Mari Koli keskustelemassa historiallisista klassikkolöydöistä.
Aika: 28.10.2022 19:00 - 19:30
Paikka: Senaatintori-lava
Esiintyjät: Jalava Annaleena, Koli Mari, Tulusto Anna

 

Olen lukenut tuon trilogian kaksi ekaa osaa ja oli mielenkiintoista kuulla miten sarja on päätynyt suomalaisille luettavaksi. 



 29.10.2022 11:30 - 12:00 · Hakaniemi-lava · Äänikirja
BookBeat palkitsee vuoden kotimaisen tulokkaan ja kotimaisen dekkaristin
Suomen suurin äänikirjaraati on puhunut! Tule kuuntelemaan, kun BookBeat julkistaa vuoden 2022 kotimaisen tulokkaan ja dekkaristin. Palkinnot ratkaisee Suomen suosituimman äänikirjapalvelun käyttäjädatasta saatu tieto: kirjojen aloittaminen, loppuun asti kuuntelu ja asiakasarvioiden keskiarvot.
Aika: 29.10.2022 11:30 - 12:00
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Hautala Anni, Forsström Sari



Bookbeat palkitsi Seppo Jokisen. Siitä tuli hyvä mieli. Vaikka käytänkin Storyteliä. 

ONNEA! 

Kevättä ja uutta Koskista odotellessa. 

 

 

 











 29.10.2022 13:00 - 13:30 · Hakaniemi-lava · Romaani
Neiti Steinin keittäjätär
1900-luvun alun Paraisilla kahden siskoksen työpesti kartanon apulaisina päättyy hirvittävään veritekoon.Parikymmentä vuotta myöhemmin Pariisissa: maailmankuulu Gertrude Stein ja Alice B. Toklas pestaavat kahden naisen talouteensa keittäjättäreksi suomalaisen Margitin, toisen Paraisten tragedian sisaruksista.Keittäjättären ja palvelijan roolit määrittävät sekä Margitia että Alicea.Naisten välille syntyy erikoinen luottamus ja jännite.
Aika: 29.10.2022 13:00 - 13:30
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Parkkinen Leena



Tämä kuuluu kirjailijoihin joiden teoksien lukemisesta olen haaveillut vuosia. Sinun jälkeesi, Max on ollut lukulistalla kauan. Galtbystä  länteen olen joskus aloittanut, mutta jäänyt kesken ja tätä uusinta en ole vielä aloittanut. 

Nyt oli kivaa saada kirjailijaa kuulla. 



 29.10.2022 18:30 - 19:00 · Hakaniemi-lava · Tietokirjat
Päänäyttämöllä
Suomen Kansallisteatteri on toiminut 150 vuotta suomalaisen kulttuurin eturintamassa. Päänäyttämöllä-kirja esittää kansallisnäyttämön historian tuoreena ja elävänä. Se tuo esiin myös kulissientakaiset riidat, harharetket ja epäilykset. Haastattelija Krista Kosonen.
Aika: 29.10.2022 18:30 - 19:00
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Häggman Kai



Aloitin tätä kirjaa kuuntelemaan jo tammikuussa, mutta se on kesken. 

Rakastan hyvin kirjoitettua draamaa ja erityisesti muutamia 90-luvun TV-sarjoja, joiden dvdt pyörii tietokoneelta jatkuvasti, koska näinä aikoina ihminen tarvitsee tuttuja äänimaisemia. 

Oli mielenkiintoista kuulla teatterin historiaa ja stooria useammasta johtajasta. 


Oma elämänihän on melkoinen show. Ei sillä että oisin jotakin muuta kuin oon vaan sillä, että kohellan pitkin maailmaa ja kohkaan millon mistäkin. 











 29.10.2022 13:30 - 14:00 · Senaatintori-lava · Romaani
Liekinkantajat
Ulla-Lena Lundberg kuvaa upeassa pitkään odotetussa Liekinkantajat-romaanissaan kolmen pariskunnan elämää kolmen sukupolven ajan – Vaasan palosta elokuussa 1852 Krimin sodan kautta 1920-luvun lopulle – lukutaidottomuudesta tyttökoulujen ja yliopistojen kautta pakkomielteiseen koulupelkoon. Suuri historiallinen kertomus, jota valaisevat rakkaus ja kansanvalistus. Haastattelija Eva Kela.
Aika: 29.10.2022 13:30 - 14:00
Paikka: Senaatintori-lava
Esiintyjät: Lundberg Ulla-Lena, Kela Eva



En osaa ruotsia, joten en pysty paljoa sanomaan tästä. 

Lundberg on tuttu nimi, mutta pitäisi perehtyä enemmän. 




 29.10.2022 17:00 - 17:30 · Senaatintori-lava · Rikos ja dekkarit
Hämähäkki
Lars Kepler on kirjailijanimi, jota käyttää ruotsalainen aviopari Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Suosittu Joona Linna -sarja on lunastanut paikkansa pohjoismaisen kirjallisuuden eturivissä. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut sarja on myynyt maailmalla 12 miljoonaa kappaletta ja sitä on käännetty 40 kielelle.

Saga Bauer palaa Joona Linnan rinnalle sarjan yhdeksännessä osassa. Vastaansa Joona ja Saga saavat julman sarjamurhaajan, jolla tuntuu olevan heihin kumpaankin pelottava kytkös

Keskustelu on englanniksi
Aika: 29.10.2022 17:00 - 17:30
Paikka: Senaatintori-lava
Esiintyjät: Kepler Lars



Tämä oli messujen kohokohta itselle! Haastista seuratessa avasin kuohuviinin ja fiilistelin tulevaa keikka iltaa. Näin vihdoinkin livenä Aino & Hajonneet. Ilta oli ikimuistoinen monesta syystä ja esiintyminen aivan mahtava ja kuohuviinin määrä illassa valtava! 


Keplerin kirja on kesken ja haastiksessa puhuttiin väkivaltaisuudesta ja siitä miten sitä kirjoitetaan ja minkälaiset työskentelytavat kirjottajilla on. 

Kuulin myös heidän kahden keskisestä lukupiiristään tai kirjakerhostaan. Eli luetaan samaa kirjaa samaan aikaan joku tietty aika kun ollaan päivän kirjoitustyöt tehty. 

Kuulostaa parhaalta mahdolliselta tavalta nollata pää työrupeaman jälkeen hyvässä seurassa! 

 

 

 

 

 


 

 

 

 30.10.2022 13:00 - 13:30 · Hakaniemi-lava · Historia
Gallian kukko kiekuu taas
Ranskan kuin omat taskunsa tunteva Helena Petäistö sukeltaa valtakunnan ytimeen. Kirjoituskokoelma tarjoaa jännittävän läpileikkauksen ja nautinnollisia lukuhetkiä Ranskan poliittisen elämän päänäyttämöiltä ja kulisseista.
Aika: 30.10.2022 13:00 - 13:30
Paikka: Hakaniemi-lava
Esiintyjät: Petäistö Helena

 

 

Tätä ei ole äänikirjana, mutta oli mielenkiintoista kuulla. 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 30.10.2022 15:30 - 16:00 · Senaatintori-lava · Romaani
Helsingin Sanomat: Tekijä
Viena on palannut Amerikan-vuosien jälkeen juurilleen Leppävaaran vanhaan huvilaan. Suvun naiset totuttelevat taas elämään saman katon alla, mutta mistä löytyisi työpaikka Vienalle? Vienasta tulee yksi tarmokkaista naisista, joiden uurastuksen ja uskollisuuden varaan Armi Ratia rakentaa imperiuminsa. Viena pyörii myös kulttuuriradikaalien joukossa ja Lapualaisoopperan kulisseissa, mutta vasta kun hän uskaltaa noudattaa Ida-mumman esimerkkiä, tulee hänestäkin oman elämänsä sankaritar.
Aika: 30.10.2022 15:30 - 16:00
Paikka: Senaatintori-lava
Esiintyjät: Mustonen Enni

 

 

Hyvä, että Syrjästäkatsojan tarinoita-sarja on päättynyt ja odotamme innolla ensi kevättä ja Rouvankartanon tarinoita-sarjan ensimmäistä osaa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Lippuarvonta: Helsingin kirjamessut 2022


 

 

 

 

 

Helsingin kirjamessut on to-su. Arvon pari lippua paikalle messuille ja pari lippua verkkotapahtumaan. 

Seurailen ite taas streamin kautta.

 

Jätä kommenttisi ja kerro kumpaan haluat lipun, sekä jätä myös sähköpostiosoitteesi, koska lippu lähetetään vain sähköisessä muodossa. 


Aikaa kommentoida on keskiviikkoon 26.10.2022. klo 18. 


Arvontaan osallistuu vain tämän tekstin alle jätetyillä kommenteilla. 

 


Onnea arvontaan!

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Tampereen kirjafestarit


 

 

 

Viikonloppuna 04-05.12.2021. osallistuin Tampereen Kirjafestareille, jotka järjestettiin Tampere-talossa nyt ensimmäistä kertaa. Niidenhän piti olla vuosi sitten marraskuussa, mutta siirtyivät tähän vuoteen, koska K on yhä keskuudessamme. 

Jännitin kyllä viimeiseen asti tapahtuman toteutumisen puolesta. Koronatilanne Pirkanmaalla vaan pahenee päivä päivältä ja uusia kokoontumisrajoituksia on tullut. Niistä infottiin melko myöhään ja en tiedä oliko se syynä siihen, että tieto akkreditoinnistani tuli minulle vasta viime tipassa. 

Olin nimittäin just menossa hakemaan lippuja kun huomasin blogin sähköpostista viestin, jossa akkreditointini vahvistettiin. 

Kiitos tästä mahdollisuudesta! 

Suuret Kiitokset myös mukanani olleelle ja näin ollen täysipainoisesti tapahtumaan osallistumiseni mahdollistaneelle avustajalleni <3 . 


Pakko sanoa vielä tällaisena huomiona, että tilanne oli sikäli special että koska akkreditoitumista tehdessä ei voinut jättää mitään lisätietoa saati viestiä. Niin en ollut voinut etukäteen kysyä siitä miten menetellään, koska normistihan se ois niin, että ostaisin lipun itelle ja samalla saisin myös ns. avustajalipun joka on ilmainen. Toki avustaja käytännöt vaihtelevat tapahtumakohtaisesti siis jo ihan lippuja ostettaessa.

Jännitin siis sitä miten suhtaudutaan siihen, että akkreditoitu ihminen välttämättä tarvitsee avustajan mukaansa. Tämä järjestyi tällä kertaa hienosti. 

Olin varautunut siihen, että helpommalla pääsen, jos vain ostan lipun ja joko kirjoitan blogiin tapahtumasta tai olen kirjoittamatta. 

Meitsi kuulemma on harvinainen selviytyjä. Niin tää harvinainen selviytyjä on harvinainen myös blogisti piireissä. 

Siis siinä mielessä, että pitää tehä töitä, jotta asiat sujuu, koska olen ainoa tämänlainen bloggaaja Suomessa. Harvinainen siis monin tavoin.

 

 

Ihan vaan yleisenä palautteena, että oisin toivonut tiedon akkreditoitumisesta tulevan vaikkapa viikkoa aiemmin, eikä just paria päivää ennen tapahtumaa. Luulin nimittäin, ettei akkreditoitumiseni olisi mennyt läpi. 

 

Ohjelmatarjonta oli valtavaa ja kun voi toistaiseksi olla vain yhdessä paikassa kerrallansa. 

 

Listaan tähän esitykset molemmilta päiviltä ja kerron kunkin esityksen yhteydessä ajatuksistani. 

 

 

La 04.12.2021.

 

10:00 Heidi Airaksinen: Vierge Moderne (Arktinen Banaani)
Tiukka sukupuolikuri, samppanjankuohuinen dekadenssi ja monikasvoinen ihmisyys yhdistyvät normeista poikkeavien ihmisten eloisassa kuvauksessa 1930-luvun alun Helsingistä. Nuori diakonissa löytää sairaalan portilta henkihieveriin pahoinpidellyn ilotytön. Sisar Kerstinin elämää on jo kerran päässyt läheisen nuoren naisen kuolema järkyttämään, ja nyt hän ryhtyy määrätietoisesti selvittämään uhmakkaana tunnetun Ulrikan kohtaloa. Kirjailijaa haastattelee Vesa Anttonen. 


Tämä oli ensimmäinen päivän haastatteluista, jossa tosin emme olleet aivan alusta saakka. 

Kiinnostuin kirjasta ja etenkin haastiksessa  mainitusta 1920-luvulla Saksassa olleesta Hirtsmirch instituutista. Pahoittelut jos kirjoitin nimen väärin. 

Tuo instituutti oli ensimpiä paikkoja ja varmaankin oman aikansa ainoita, joissa seksuaalivähemmistöjä autettiin. Siellä oli tarjolla terapiaa, sukupuolen muutos toimenpiteitä ja varmasti apua ja tietoa. En ollut tiennyt, että jo tuolloin on ollut apua tarjolla ja tietoisuus aiheesta. Instituutin toiminta loppui tietenkin natsien valtaan tuloon ja paikan aineistoa poltettiin ensimmäisimmissä kirjanpolttajaisissa.  

Mitähän kaikkea arvokasta tietoa siinäkin katosi?

Haastiksessa mainittiin samaa aikakautta ja diakoniatyötä kuvaava jokunen vuosi aiemmin ilmestynyt Kirsti Ellilän Lepra. Täytyisi lukea myös se. 

Minulle tuli mieleen vuonna 2011 ilmestynyt Elisabet Ahon kirja nimeltään Sisar, jossa myös kuvataan diakoniatyötä, mutta jonka kuuntelu jäi aikanaan kesken lukijan vuoksi. 

Ahon kirja sijoittuu vuosiin 1918-1924.

En ole lukenut Maksimaisen kirjoja aiemmin. En myöskään tiennyt hänestä mitään, joten uutta infoa tuli paljon, kuten esim. Berliini on hänen toinen kotikaupunki. 

Kiinnostava haastattelu, josta tuli olo, että haluan lukea tämän kirjan, jolle myös jatkoa seuraa ja se osa sijoittuu vuoden 1927 Berliiniin. 

Tuli mieleen se jokunen vuosi sitten Yleltä tullut sarja nimeltään Jäljet päättyvät Berliiniin. 



 

 

10:30 Kale Puonti: Satu (Bazar)
Satu – Alamaailman rautarouva on karu ja naisnäkökulmansa vuoksi harvinaislaatuinen kuvaus rikollisesta elämästä ja sen seuraamuksista. Kirjan kirjoittaja Kale Puonti on tutustunut Satu Anderssoniin jo poliisina toimiessaan ja seurannut tämän elämän käänteitä pitkään. Kirjailijaa haastattelee Taija Tuominen. 


Oli aivan Todella Special olo juuri tämän haastattelun ajan. 

Olin kuunnellut Satu-kirjan heti sen ilmestyttyä kuunneltavaksi Storyteliin ja yllätys yllätys! Kirja olikin marraskuun Storytelin kuunnelluin! 

Jostain syystä ajattelin, että jos tästä tehään haastatteluja niin niissä haastateltas tämän kirjoittanutta. En ajatellut, että myös Satu itse antaisi haastiksia. 

Mietin, etten ole aiemmin kuullut sitä miltä rikollinen kuulostaa. En myöskään ole ollut läsnä paikassa, jossa on vankilasta vapautunut henkilö. 

Sadun vastauksia kuunnellessa ajattelin hänen puhuvan syvällä kokemuksen rintaäänellä. 

Jännää miten kirjoja voi tehä niin, että vaikkei kohdehenkilö itse niitä kirjoita niin silti kirjaan saadaan sellainen tunne, että ikäänkuin se olisi hänen itsensä kirjoittama, vaikkei ole, mutta sieltä kuuluu se hänen oma äänensä.

Mietin myös asetelmaa miten entinen poliisi voi kirjoittaa rikollisesta, jonka luo on kyllä tehnyt kotietsinnän, mutta jota ei ole kuulustellut. 

Ilmeisesti tämä on ihan mahdollista ja ainakin tässä vaikutti oikein toimivalta ratkaisulta. 

Kale ja Satu olivat kohdanneet Sadun vielä ollessa lapsi ja poliisin suorittaessa tehtävää hänen kotonaan. 

Satu on tuomittu huumeista ja muista rikoksista. 

Olisikin ollut aikamoista, jos haastattelussa olisi ollut henkilö, joka olisi taposta tuomittu. Tosin silloin en ehkä olisi kyennyt menemään kuuntelemaan haastattelua laisinkaan. 

Ainakin nyt kuulosti siltä, että Sadun elämä on seesteistä. Jos näin voi sanoa. Hänellä on nyt vankilasta vapautumisen jälkeen kissoja ja töitä. Varsin tavanomaista elämää niinkuin kellä tahansa meistä!

 

 

11:00 JP Koskinen: Heinäkuun hurmeiset niityt (CrimeTime)
Murhan vuosi -sarjan seitsemäs osa vie kuukausi kuukaudelta kohti Arosuon suvun salaisuutta. Poliisista yksityisetsiväksi päätynyt Arosuo ottaa apurikseen sukulaispoikansa Tulikosken. Siitä alkaa kaksikon tutkimusmatka syvälle molempien vaiettuun elämään ja sukujensa syvälle piilotettuihin salaisuuksiin. Koskista haastattelee Asko Alanen.

 

Olen itse menossa helmikuussa Murhan vuoden kierrossa ja se on ollut kesken jo jonkun aikaa... 

Tähän sarjaan on kirjoitettu jo elokuun osa. Sarjaa työstetty kauan ennen kustantajalle lähetystä. 

Yllätyin ettei tässä tapauksessa kirjoja luetuteta esim. poliisilla, jotta saataisi varmasti autenttinen kuva luoduksi. 

Jos itse kirjoittaisin dekkarin niin haluaisin kaiken olevan niin hyvin tehty kuin mahdollista. Mut eipä sellasta tarvitse miettiä kun en tule koskaan kirjaa saati dekkaria tekeen. 


Tuntuu, että Hämeenlinnasta tulee paljon kirjailijoita ja että sinne sijoitetaan paljon teoksia. Oon lukuisat kerrat huristellu junalla kyseisen kaupungin kohdilta, mutta koskaan en ole käynyt. Pitäisköhän? 

 

 

13:30 Seppo Jokinen: Siipirikkoiset (CrimeTime)
Nuoren parin epätoivo uhkaa johtaa peruttamattomiin tekoihin. Seppo Jokisen 26. jännitysromaani Siipirikkoiset panee komisario Sakari Koskisen juoksemaan aikaa vastaan. Huippusuosittu dekkaristi käy läpi komisario Koskisen kuulumisia, TV-sarjaa ja tulevia kirjoja unohtamatta. Jokista haastattelee Jouni Tervo.

 

Tiesinkin, että tämä haastis tulisi vetämään väkeä sankoin joukoin. Oli kyllä äärimmäisen rento ja hauska tilaisuus. 

Tuntuu, ettei Siipirikkoisia ihan hirveästi käsitelty vaan keskityttiin enempi sarjaan kokonaisuutena, Koskiseen henkilönä ja puhuttiin tietenkin myös Ruutu.fi-palvelussa olevasta Komisario Koskinen TV-sarjasta. 

Siipirikkoiset näyttäs nyt olevan Storytelissä, joten taidan jossain vaiheessa kuunnella sen. Ostin kirjan keväällä äänikirjana Elisakirjasta ja kuuntelin yhden päivän aikana. Nyt toisella lukukerralla löydän varmasti uusia ulottuvuuksia. 

Olin marraskuussa tapahtumassa, jossa näytettiin Koskinen TV-sarjasta 90 minuuttinen special jakso, joka on tehty kansainvälistä levitystä varten ja jota ei välttämättä nähdä Suomessa ikinä missään. Meidän fanitapahtumaan osallistuneiden lisäksi sen on nähnyt vain Venlan tuomaristo, josta seurasi se, että Koskisen näyttelijä on ehdolla kyseisessä gaalassa tästä työstään. 

Tuossa happeningissa olin omakustanteisesti. Oli niin upeaa saada olla messissä. 

Jos joku nyt miettii, että mitenkähän ja mitäköhän järkeä siiiinä on, että sokeana ihmisenä seurailen TV-sarjoja kun en niitä nää. Sanonpa vaan, että siinä se on pähkinä purtavaksi teille. 

Ostanhan minä levyjäkin, vaikka en näe niiden kansien taidetta. Niin minä en varmaan "saisi" ostaa musiikkiakaan, koska minulta jää se visuaalinen puoli kokematta. Paitsi ettei jää, koskapa minulle kuvaillaan sanallisesti levyjen kansia jos mä tahdon niin. 


Viä muutama juttu Jokisesta. 

Vesi virtaa kun on kirjailija Jokinen ja hänen luomansa Komisario Koskinen. Näistä nimistä on ymmärtääkseni haettu jonkinlaista symboliikkaa tms. 

Kun uusi kirja lähtee painoon niin seinälle kiinnitetylle pahville kirjatuista muistiinpanoista saa hyvää saunan sytykettä ja voi ikäänkuin puhdistautua siitä työstä ennenkuin aloittaa seuraavaa kirjaa. 

Koetin miettiä ratkaisua sanaleikkiin, joka mainittiin haastattelussa kun tuli puheeksi kuinka hyvä nimi on Sakari Koskinen. Se sisältää sarjaa kuvaavan neljä kirjainta sisältävän sanan... 

En ole keksinyt mikä se on, mutta erään viisi kirjainta sisältävän sanan keksin kyllä tuon nimen kirjaimien joukosta. 



Pakko sanoa vielä tämä. 

Tein kirja ostoksia ja olin löytänyt aiiivan ihanan kirjan nimeltä Lumen jäljillä. Siinä on ihana kansikuva ja tällaselle talvea rakastavalle ihmisotukselle se kirja on kuin tehty. 

Olin maksamassa tätä ns. Lumikirjaa, joksi itse nimesin sen välittömästi. 

Ennen tätä lumimaailmaan ja sen mahdolliseen skannaus operaation kaikkine kuvineen suorittamiseen ajatuksineni unohdin, että olin hieman aiemmin ottanut mukaani Jokisen kirjan nimeltä Piripolkka. 

Kun olin maksamassa näitä niin minulta kysyttiin, että haluanko signeerauksen. En tajunnut että siinä puhuttiin Piripolkasta. Olin niin lumen saartamana.. Se hetki meni ohi ja tajusin vasta hetken kuluttua, että niin mullahan oli myös se dekkari..... 

Oisin halunnut vaipua maan alle. Tai lumeen ehkä paremminkin nyt tässä tilanteessa. 

Mulla oli niin voimakas Lumentaju. Suosittelen muutens lukemaan myös kyseisen Peter Höegin kirjan. 

Varsinainen lumenluonti iltapäivähetki muodostui tästä kirjaostostelusta. 


14:00 Simone Buchholz: Mexikoring (Huippu)
Palkittu saksalainen rikoskirjailija tunnetaan valtavirrasta erottuvasta tyylistään, ja hänen onkin sanottu luoneen kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden kentälle aivan oman genren: Hamburg Noir. Hampurissa tukevasti istuvien, tummansävyisten rikostarinoiden tuorein suomennos on vastikään ilmestynyt Mexikoring, jonka pohjalta Buchholzia haastattelee kirjailija Heidi Airaksinen.

Halusin kuulla edes yhden kansainvälisen kirjailijahaastiksen kun kerta live mahdollisuus näinä aikoina oli. En ole ainuttakaan tämän kirjaa lukenut ja luulin niiden sijoittuvan paikkaan nimeltä Trieste. Mut sepä onkin ihan eri tekijän sarja. 

En ole saksalaisia kirjailijoita juurikaan lukenut. Mieleen tulee vain Petra Hammersfahl, jonka kirjoista en pitänyt. 

Enemmän kuin haastateltavan tekemistä kirjoista olisin halunnut kuulla hänen elämästään kun ilmi tuli, että hän oli palannut tietylle paikkakunnalle, koska sydän oli särkynyt... En ole näemmä ainoa joka kantaa mukanansa tiettyä ihmissuhdetta vuosikymmeniä.

 

17:00 Tuire Malmstedt: Lasitarha (Aula)
Tuire Malmstedt on paitsi palkittu dekkaristi myös opettaja. Hän työstää opettajan ja vanhemman pelkojaan dekkareidensa kautta. Lasitarhan alkusysäyksenä on pienen pojan katoaminen. Jännitys piinaa viimeiselle sivulle saakka. Kale Puonti haastattelee. 


Tämä oli niitä festareiden must juttuja. Olen lukenut Lasitarhan, mutta se oli niin rankka, etten kyennyt arvioimaan sitä täällä. 

Oli hienoa kuulla kirjoittamisesta ja kirjoitustavoista. 

 

 

13:00 AAMULEHTI: Tulenkantaja-palkinto
Palkintojenjako ja paneeli
Aamulehti on jakanut Suomen kirjallisuuden vientiä ulkomaille edistävää Tulenkantaja-palkintoa vuodesta 2013 lähtien. Palkinnon tarkoitus on nostaa uudesta suomalaisesta kaunokirjallisuudesta esiin teoksia, jotka tuomariston mielestä pärjäävät myös ulkomaiden kirjamarkkinoilla, kun ne sinne ammattitaitoisesti käännetään ja viedään. Tulenkantaja-tuomaristoa johtaa aina kirjailija, joka omilla teoksillaan on lyönyt läpi myös ulkomaiden markkinoilla. Tuomaristoon kuuluvat tänä vuonna Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen, Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu sekä palkintoraadin puheenjohtaja, kirjailija Juhani Karila.
Ehdokkaat vuoden 2021 Tulenkantaja-palkinnon saajiksi:
Kuutti Koski: Zeniitti (Like, 2021)
Miki Liukkonen: Elämä, esipuhe (WSOY)
Elina Backman: Kun jäljet katoavat (Otava)
Matias Riikonen: Matara (Teos)
Dess Terentjeva: Ihana (WSOY)
Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon jaossa ohjelmassa on päätuomarin, kirjailija Juhani Karilan haastattelu, ehdokkaiden paneelikeskustelu, palkinnon voittajan julkistus, tuomarin palkintoperusteet sekä palkitun puhe. Tilaisuuden moderoi Aamulehden toimittaja Markus Määttänen. 


Tässä en ehtinyt ihan alusta asti olemaan enkä loppuun ollutkaan. 

Luin vasta myöhemmin infon siitä kuka palkinnon sai ja ihmettelin valintaa. 

Tässä haastiksessa kiinnitin huomiota erääseen asiaan ja mietin tulleeni kait liian tätimäiseksi. 

En ole lukenut Miki Liukkosen kirjoja ja tämän haastattelun nähtyäni en koskaan luekaan. Minuun ei tee vaikutusta kiroilu ja se kuinka hän tuossa muutoin käyttäytyi. Hän puhui siitä kuinka häntä oli verrattu David Wallaceen ja Päättymätön riemu teokseen. Liukkonen ei tykännyt siitä, koska heidän kahden kirjoissa ei ole mitään samaa. 

Tämän asian olisi kuitenkin voinut ilmaista kauniimmin.

 

 

12:30 Momentum 1900 suurmusikaali
Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterissa Suurella näyttämöllä 7.9.2022.
Sirkku Peltolan uutuusmusikaali MOMENTUM 1900 kertoo rakkaudesta, itsenäisyydestä ja itsepäisyydestä. Tampereen Työväen Teatterin suurtuotannossa näyttämölle rakentuu Pariisin maailmannäyttely vuonna 1900. Suomen paviljonki oli kansallistaiteilijoiden ja pohjalaisten rakennusmiesten yhteinen taidon osoitus, suomalaisuuden käännekohta. Heikki Salon ja Sirkku Peltolan käsikirjoittama ja Peltolan ohjaama musikaali puhuu meille nyky-Suomen äänellä. Eeva Kontun sävellykset puhaltavat pölyt pois vuodesta 1900 yhdistämällä hip-hop-ilmaisun musikaaliperinteeseen. Heikki Salon lyriikat henkivät murrosvaiheen iloa, intohimoa ja uhmaa. Peltolaa ja Saloa jututtaa Nina Malmberg. 


Rakastan musikaaleja ja haaveilen ensi syksyn Cats kokemuksesta. Siinä voisi samalla testata ja käydä fiilistelemässä sitä uutta areenaa. 

Koin, että tämä oli todella special momentum. 

Sain tietää kuinka musikaalia rakennetaan eli tehään laajaa taustatyötä, kirjoitetaan yhdessä ja vaan pieni osa siitä kaikesta tulee teatterissa olevaan versioon ja siihen mitä katsoja näkee. 

Kyllä siinä täytyy valtavan hyvä dynamiikka olla, että pystyy kumppaninsa kanssa yhdessä kirjoittamaan, samalla keskustelemaan ja toimimaan siten, että välillä toinen hakee tietoa kirjoista, netistä tai mistä ikinä ja samaan aikaan toinen jatkaa tiettyä juttua, jotta työ etenee. 

En itse pystyis kirjoittamaan kenenkään kanssa. Tämäkin tekstin synty vaatii monta päivää ja etenkin oman rauhansa. 


Minulle tuli yllätyksenä, että tämä on heidän kolmas yhteinen musikaali. Ne aiemmat on Viita 1949 ja Tytöt 1918.

Kumpaakaan en ole nähnyt.

Tykkään lukea kirjoja, jotka sijoittuu 1800-, ja 1900-lukujen taitteeseen ja olen tästä Pariisin maailman näyttelystä lukenut useempaankin kertaan fiktiivisistä kirjoista ja jos oisin saanut elää tuolloin niin olisin halunnut käydä tuolla. Toinen aikakausi jolloin olisin halunnut elää on 1920-luku ja olis ollut hienoa olla Pariisissa suomalaisten taiteilijoiden yhteisössä. 


Saatiin myös kuulla eräs laulu tästä tulevasta esityksestä. Se oli aivan valtavan upea kappale ja pelkästään sillä perusteella mitään muuta tietämättä teoksesta voisin mennä sitä katsoon. 


Musikaalien biisit ei kuulemma soi radiossa. Tiedä sitten onko Catsista tuttu Memory poikkeus. 

Oon nähnyt Catsin Helsingissä syksyllä 2002, joten olisihan se aika nähdä uudestaan ensi vuonna ja etenkin Tampereella. 

Minulla jäi päähän soimaan tuo meille soitettu biisi. Harmi ettei sitä ole missään julkisesti olemassa. 

 

Kun olimme matkalla tähän tilaisuuteen niin haahuilimme talossa ja oltiin menossa hissiin, jolla olisimme päässeet johonkin huoltokäytävään.... Ennenkuin päädyimme sinne niin meiltä tultiin kysymään mihin ollaan menossa ja opastettiin oikealle reitille. 

Näiden kahden päivän aikana sai muutenkin ikäänkuin sellaisen Tampere-talo sightseeingin. Talo on tuttu konserttien osalta ja nyt kun luin ohjelmatietoja ennen tapahtumaa niin selvisi, että talossa on valtavasti tiloja, joissa en ollut koskaan käynyt. 

Pohjakartta festareiden nettisivuilla olisi ehkä helpottanut liikkumista. Toki nyt löydettiin aina oikeaan paikkaan, mut olihan se välillä vähän jännittävää. Ainakin sai hyvää porrastreeniä näinä päivinä.


15:30 Äänikirjojen lukijat
Minkälaista on äänikirjan lukijan työ? Voiko äänikirjoja lukea myös kotonaan? Meneekö teksti joskus tunteisiin? Näyttelijät ja äänikirjan lukijat Sanni Haahdenmaa ja Karoliina Kudjoi kertovat työstään Word Audio Publishingin Ronja Bruunin haastattelussa.



Oli jännää kuulla tuttuja ääniä ns. normaalilla nopeudella. He kertoivat lukutavoistaan ja kirjan maailmaan pääsemisestä sekä siitä kuinka olivat päätyneet äänikirjoja lukemaan. 





16:00 – 16:40 Kulttuuritoimituksen äänikirjaraati
Miten alkaa hyvä äänikirja? Arvioidaan äänikirjanäytteitä Kulttuuritoimituksen Marja Aaltion johdolla. Raadissa elokuvaohjaaja-kirjailija Johanna Vuoksenmaa, Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas, historioitsija Teema Keskisarja sekä Soundi-lehden päätoimittaja Mikko Meriläinen. 



En ollut aiemmin käynyt Talvipuutarhassa. En tiennyt, että talossa sellainen onkaan. On pakko sanoa, ettei tämä tila toiminut laisinkaan tähän tilaisuuteen. Tilan seinät ovat lasia ja ymmärtääkseni huonekorkeuskin omaa luokkaansa. 

Minua häiritsi suunnattomasti kaiku, joka kuului esityksen äänentoistossa vaikka mikrofonit olivat käytössä. Lisäksi häiritsi viereisen kahvilan astioiden kilinä ja ohikulkijat. 

Minun oli aivan äärimmäisen vaikeaa keskittyä kuuntelemaan raatilaisten arvioita kaiken tämän hälyn ja kaiun keskiössä. Lisäksi asiaan saattoi vaikuttaa se, että oltiin jo niin pitkällä iltapäivän puolella ja olin kuullut jo tosi monta haastista.

Ohjelmaa oli niin paljon, että loppujen lopuksi osallistuin vain kahteen äänikirja aiheiseen juttuun. 

Tässä raadissa oli ideana, että kuunneltiin näytteet viidestä eri äänikirjasta, joita en voi listata tähän, koska muistiinpanoistani löytyy vain neljän kirjan tiedot. 

Eli kuunneltiin aina yksi näyte, jonka jälkeen raatilaiset antoi pisteensä ja sen jälkeen perusteltiin miksi annettiin mitäkin. 

Pisteiden kertomisen olisi myös voinut toteuttaa ehkä hieman toisin.

Puhuttiin lukunopeudesta ja siitä miten lukijoita ohjeistetaan lukemaan sen suhteen.

Siinä yhteydessä mainittiin kuinka äänikirjat on alunperin tehty sokeita varten ja että niitä on ollut olemassa jo kauan ennen suoratoistopalveluja ja että nykyään äänikirjat palvelee erityisryhmiä, joilla on lukuvaikeus yms. 

Olen sitä mieltä, että olen lukija. Puhun äänikirjojen kuuntelusta lukemisena. Minua varten ei tarvitse tehdä niihin specialiteettejä. 

Olen lukija. Ei minua voi määritellä kuuluvaksi erityisryhmään riippuen siitä missä muodossa pystyn lukemaan.


Ja jälleen kerran tässäkin tapahtumassa unohdettiin tilaisuuksista he, jotka äänikirjoja ihan oikeasti käyttävät.

Olen kyllästynyt siihen, että näissä tällaisissa messujen haastiksissa hölistellään ikäänkuin äänikirjat olis tapa kuluttaa viihdettä. Ikäänkuin, että varaat leffan katsomiseen aikaa niin nämä äänikirjat on ikäänkuin tietyn tyyppinen harrastus ja viihdyke jota ei oteta oikeana lukemisena.



18:00 Kari Lumikero: Tätä en vielä kertonut (Tammi)
Uutismies-muistelmateoksellaan hurmannut Kari Lumikero jatkaa tarinointiaan pilke silmäkulmassa, arvokkuutensa rippeet suurin piirtein säilyttäen. Hän kuljettaa lukijansa eri puolille maailmaa, toinen toistaan erikoisempiin tilanteisiin ja uutistapahtumien kulissien taakse. Kirjailijaa haastattelee Taija Tuominen.


Tässä vaiheessa päivää yleisöä oli vähän. Ainakin saatiin aika privaatti esiintyminen. 

Mulla on kesken se aiemmin ilmestynyt kirja, joten nyt vaan keskityin kuuntelemaan. Tai keskityin ja keskityin. 


Enempi mieleen jäi kohtaaminen tilaisuuden jälkeen. Hän tuli jutteleen ja käveltiin hetken samaa matkaa. Puhuttiin äänikirjoista. Yllätys yllätys! 

 

 

Käytössäni oli mediapassi, joka mahdollisti paljon. Oli aivan loistavaa, että meille oli työskentelytila. Siellä oli tarjolla kahvia, teetä, vettä ja keksejä. Pidettiin useampi break just siellä. Kirjottelin muistiinpanoja puhelimella. Niistä tekemistäni teksteistä oli isosti apua kun aloin koostaa tätä. Oli myös hienoa päästä hetkeksi pois ihmispaljoudesta rauhalliseen ympäristöön. Näiden taukojen jälkeen jaksoin taas paremmin keskittyä varsinaiseen asiaan. 

 

Lauantain iltapäivänä käytiin tietenkin myös viinibaarissa. Otin kuplivaa! Mitäs muutakaan.. Pieni annos brittiläistä kuohuviiniä oli oikein hyvä. 

Siitä on kuva blogin Instagram tilillä. @Kupliva_maailmani 

 

 

 

Sunnuntai 05.12. 

 

 

Pakkasaamu alkoi kahvihetkellä. Join kahvikoneeni valmistamaa lattea, johon olen verrattaen addiktoitunut kuluneena vuonna. 

Fiilistelin tulevaa päivää ja tajusin erään vuosipäivän osuvan kohdalle. 

Kirjoitin siitä omassa Facebook profiilissani. 

Se päivitys oli tällainen:

"Yhdeksän vuotta sitten oli yhtä kovaa pakkanen kuin nyt. 05.12.2012. Illalla istuin erään nimeltä mainitsemattoman ravintolan pöydässä ja odotin keikan alkua. Minut oli pyydetty sinne. Olin ekaa kertaa kyseisessä ravintolassa ja niin kovin hämmentynyt koko tilanteesta. Muutamat aiemmat viikot olivat kuluneet hyvin erityisissä tunnelmissa tutustuessa uuteen ihmiseen. Mua jännitti niiiin paljon kun harvassa ne kerrat on, joissa mies pyytää mua johkin ja; maksaa illan… siis juomat ja keikkalipun mulle… luulin, että se on kohteliasta käytöstä ja onhan se… mut täs oli kyse jostain aivan muusta toiminnasta. Noh. Istuttiin ja puheltiin siinä ja koetin rentoutuu. Keikka oli mahtava ja sen jälkeen pääsin puhelemaan myös esiintyjän kanssa, koska seuralaiseni tunsi hänet ihan privaatissa. Koska seuraava päivä oli Itsenäisyyspäivä ni olin tilannu kotimatkan valmiiks, koska taksien saatavuus pyhäpäivinä tai siis öinä…. Noh. Kotiuduin ja nukahdin puhelin kädessä. Olin niin hämmästynyt ja niiiiin onnellinen. Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana opin tuntemaan tuon illan seuralaista… tai opin ja opin… miten sen nyt ottaa. Vuosia myöhemmin tarvitsin ammattihenkilöä siihen, jotta elämä voittaisi taas. Meidän kahden vaikutus toisiimme on äärimmäisen deskruktiivinen. Me ei voida olla, mutta me ei myöskään voida olla olematta. Jos me kohdataan sattumalta niin se on niinkun tuli joka palaa hetken kunnes taas… tällä kertaa tuli avauduttua…. Pitkästä aikaa…. Mut en vaan voinu olla kirjottamatta….." 


Mietin kuinka jaksaisin sen päivän. Ajattelin sitten, että mitä enempi mulla on tekemistä niin se on hyvä, koska en ehdi silloin ajatteleen, eikä surusta tule vallitsevaa olotilaa. 

Niinpä sain valtavan suuren mielenrauhan ja energian olla. 


Sunnuntain eka ohjelmanumero oli tämä:

 

10:30 Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö – Kustantajaelämää (Siltala)
Muistelmateos avaa mielenkiintoisen näkymän suomalaiseen ja vähän kansainväliseenkin kirjakustantamiseen ja kulttuurielämään. Majander-Reenpää kertoo kaihtelematta niin menestyksen hetkistä kuin katkerista vastoinkäymisistä. Kirjailijaa haastattelee Paulina Ahokas. 


Haastis oli ehtinyt alkaa just ja ajattelin, että on tosi mielenkiintoinen. Palohälytin alkoi soida ja koko talo tyhjennettiin. 

Jouduimme menemään ulos. Kaikilla ei takkeja tietenkään ollut ja ulkona oli mielestäni jäätyvä helvetti. 

Siellä odoteltiin ehkä noin 15 tai 20 minuuttia. Päästiin takas sisälle ja odottelu jatkui hetken. 

Oli jäätävä kokemus. 



Ohjelma jatkui kaikesta huolimatta lähes aikataulussa. 



11:30 Taija Holm: Loppuunmyyty! Musiikkibisneksen muutoksen virrassa 2000 – 2020 (Docendo)
Musiikkibisneksen sisäpiiriläinen raottaa esirippua alan kipukohtiin ja kasvunpaikkoihin. Välähdyksiä suomirockin näköalapaikalta, yhteistyöstä Popedan, Yön, Eppu Normaalin ja lukuisten festivaalien, median sekä muiden alan toimijoiden kanssa. Loppuunmyyty! on ajankuva 2000-luvun musiikki­bisneksestä, kun toimiala koki tähänastisen olemassa­olonsa suurimmat muutokset. Taija Holm Juha Virkin haastattelussa.


Olen lukenut kirjan ja haaveillut juurikin tuon tyyppisistä töistä, mutta... 

 

 

 12:00 Eppu Nuotio: Niin kuin vierasta maata (Gummerus)
Rakastetun ihmissuhdekuvaajan romaanissa epätodennäköinen rakkaustarina saa alkunsa poliisiasemalla. Henrietta on puolustanut teinityttöjä keski-ikäisen
miehen tungettelevalta käytökseltä ja joutunut turvautumaan voimankäyttöön. Paikalle kutsutaan poliisi. Kuulustellessaan Henriettaa poliisi Markus Reetama
tajuaa, että jotain mystistä tapahtuu. Alkaa kutkuttava rakkaustarina, jota molemmat osapuolet vastustavat – turhaan. 

Eppua on aina ilo kuulla. Olen lukenut hänen dekkareitaan ja muitakin kirjoja. Tämä odottaa vielä lukemistaan. 



13:00 Rosa Liksom: Väylä (Like)
Rosa Liksomin odotettu romaani pienen kylän tytöstä ja Lapin sodasta. Väylä on vangitseva romaani vaelluksesta, sotapakolaisleireistä ja joesta, joka kotinsa
jättäneille merkitsi elämän ja kuoleman rajaa. Se on vuodenkierron mittainen kasvukertomus, tarina pienen kylän tytöstä ja poluiksi vaihtuvista teistä,
luonnosta ja äidin etsimisestä. Liksomin kerronta saa loankin loistamaan. Kirjailijaa haastattelee
Jarkko Jokelainen.

Toivoin niin kovasti, että Väylä olisi voittanut Finlandian, mutta ei. Yleisöäänestyksenhän se kuitenkin voitti. 

Tää haastis oli kaikin puolin mahtava ja etenkin kun kirjailija itse luki katkelman omasta teoksestaan. 

Kyllähän se meän kieli ihan ymmärrettävää oli lopulta. 

En muista aiemmin lukeneeni tästä kuinka ihmiset siis naiset ja lapset pakeni Lapin sotaa Ruotsiin. 

Haastattelussa tuli ilmi, ettei Lapin sotaa käsitellä koulun historian kirjoissa lainkaan, joten ei ole ihme, että en aiheesta tiennyt. No ei varmaan tiennyt moni muukaan. 

Ihmiset on eläneet niin ääri olosuhteissa vielä ei niin kauan aikaa sitten. 

Uskon sen vaatineen valtavasti, jotta kuljetat lapsesi ja karjasi rajan yli. 

Tästä aiheesta pitäs kirjottaa enempi kirjoja! 

Kaupallisissa opinnoissani 2000-luvun alussa oli puheviestinnän kurssi, jossa Liksomin tekstejä käsiteltiin. Sen jälkeen roudasin opiskelupaikkakunnan kirjastosta C-kasetilla olleita Liksomin kirjoja ja luin ne antaumuksella. 

Nämä uudemmat eli viimeisten kymmenen vuoden aikana julkaistut on lukematta, paitsi Hytti numero 6 tietysti. 



14:00 Päivi Alasalmi: Sudenraudat (Gummerus)
1800-luvun lopulla Turun seudulla yksi susi tai susipari surmasi 22 lasta. Päivi Alasalmen
 Sudenraudat on osittain tositapahtumiin perustuva romaani, joka pohtii sekä susipelkoa että suden oikeuksia. Hahmoihin kuuluu susijahtiin lähteviä torppareita
ja toimittajia, mutta myös modernisti ajatteleva taitelija, joka ymmärtää suden ahtaalle ajettua reviiriä. Ihminen ja susi ovat laumaeläimiä. Kumpi selviytyy
jahdissa voittajana – ja kumpi kaipaa enemmän suojelua? Kirjailijaa haastattelee
Anne Flikkilä.

Vuosia sitten luin kirjan nimeltä Noidan tytär. Kirjailija muistaakseni Päivi Junttila. Siinä kirjassa on susilla oma roolinsa. 

Itellä saati läheisillä ei ole susista kokemuksia. 

Päivi Alasalmi kertoi muunmuassa kuulleensa suden ulvontaa, opetelleensa itse ulvomaan ja joskus saaneen sudelta vastauksen... Hänen suhtautumisensa susiin oli muuttunut lasten tultua elämään. 

Tämä Sudenraudat on myös niitä kirjoja, jotka olis tarkoitus lukea. 

Tuo Noidan tytär kirja oli aikoinaan vaikuttava lukukokemus myös susista kerrotun vuoksi. 


 

 

13:30 Timo Kanerva & Epe Helenius: Epe (Johnny Kniga)
Epe’s Music Shop demokratisoi suomalaisen musiikkikulttuurin 1970-luvulla. Ensimmäistä kertaa maan joka kolkkaan sai tilattua uusia levyjä niiden ilmestymispäivänä. Elämäkerrassaan Helenius kertoo, mitä tapahtui kulissien takana ja miten suomalainen musiikkiteollisuus on muuttunut viidessä vuosikymmenessä. Timo Kanervaa ja Epe Heleniusta haastattelee Asko Alanen. 


Levykauppa on paikka, jossa myös haluaisin työskennellä, mutta kyseiset putiikit alkaa näinä aikoina olla katoava luonnonvara. 

Tämä oli kanssa mielenkiintoinen, vaikka toki kyseisen levykaupan merkitys on suuri varmaan vain alkuperäisille kaupunkilaisille, eikä meille rakkaudesta kaupunkiin saapuneille. 



14:30 Dess Terentjeva: Ihana (WSOY)
Miten elää jatkuvien olettamusten ja ennakkoluulojen maailmassa – ja mitä tehdä, kun itsekin tulee olettaneeksi?
Dess Terentjevan hyväntuulinen ja raikas nuortenromaani
Ihana voitti WSOY:n TaajuusZ-kirjoituskilpailun. Säeromaanin elävästä ilmaisusta tulee mieleen spoken word, ja tekstissä kiteytyy se, mitä kirjoituskilpailulla
haettiin: uusi ääni, joka kotimaisesta kirjallisuuskentästä vielä puuttui. Kirjailijaa haastattelee
Taija Tuominen.

Dessseuraa blogin Insta tiliä ja oli mielenkiintoista kuulla kirjasta livenä. Oli mahtavaa kun sai olla läsnä.


15:00 Kirsi Ranin: Lukupiiri – Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika (Nemo / Otava)
Lukupiirit elävät uutta kukoistusta, eikä ihme, sillä niissä päästään käsiksi elämän iloihin ja suruihin. Yksityisen kirjallisuusharrastuksen vastapainoksi lukupiirit tarjoavat monipuolisia näkökulmia, kiinnostavia keskusteluja ja iloista yhdessäoloa. Uutuuskirjassaan Kirsin Club Book -lukupiirin Kirsi Ranin jakaa yli 200 lukupiiri-illan kokemuksen pohjalta parhaat vinkit lukupiiritoimintaan. Miten lukupiiri perustetaan? Miten kirjat valitaan? Lukupiirien sudenkuopat? Viinillä vai ilman? Haastattelijana Airi Vilhunen.



Muutama viikko sitten kävin mielenkiintoista keskustelua Instagramissa. 

Olisi hienoa perustaa lukupiiri, jonka aiheena olisi kirjat ja kuplivat juomat. 

Oon lukenut Kirsin Bookclubin blogia jo pitkään. Niin oli kivaa kuulla livenä. 

 

 

Sunnuntain iltapäivässä ostin lisää kirjoja. 

Hyllystäni löytyy nyt vihdoinkin tuo lukupiiri kirja kera valmiina olleen signeerauksen. 

Lisäksi ostin sen täällä blogissa arvostelemani Jumalan huone kirjan pokkarina. 

Kuin myös Tuija Lehtisen Enkelten salaisuudet ja Enni Mustosen Lapsenpiika teokset. 

Lauantaina Lumikirjan ja dekkaricasen lisäksi mukaan tarttui pari Lucinda Rileyn kirjaa pokkareina. Keskiyön ruusu ja Seitsemän sisarta, joka siis on sarjan avaus osa. 

Tällä hetkellä blogini luetuin juttu on juurikin tästä sarjasta kertova teksti, jota häpeän syvästi. Sillä sitä kirjoittaessani en tiennyt kuinka helpoiten saan kansikuvat käyttööni. 

Tarkoitus oli tähän tekstiin laittaa ostamieni kirjojen kansikuvat, mutta koska Lumikirjan kantta en onnistunut lataamaan niin jääkööt sitten muutkin laittamatta. 

Lisäksi tätä kirjoittaessani ei festareiden sivuilla ole vielä median käyttöön tarkoitettuja kuvia. 

Oma puhelimeni vetelee viimeisiään, joten siksi en otatuttanut kuvia haastisten aikana. 

Puhelimeni akku alkaa olla sen verran heikko, että joutuu aina tarkkaan miettiin voiko sitä käyttää ja jos niin missä tilanteessa. 



Tapahtuma oli oikein onnistunut pienistä puutteista huolimatta. Mut ehkä ne olikin ns. käynnistysvaikeuksia tai neitsyysjuttuja. 

Siinähän ois kirjan nimi; Käynnistysvaikeuksia & neitsytjuttuja. 


Kiitoksia Kaikille asianosaisille. 


Ensi vuonna uudelleen tai ainakin toivon niin.

perjantai 20. elokuuta 2021

Tunnelmia Kouvolan Dekkaripäiviltä

Kirjatapahtumien syksy alkoi näihin aikoihin tyypillisellä etänä osallistumisellani Kouvolan Dekkaripäiville. Onneksi oli tuo etänä olon mahdollisuus, koska näinä aikoina matkustus olisi itselle haastavaa. 

Luulin, että lähetys olisi esim. Teamsissa tai Zoomissa ja hämmästyin kun olikin ihan Youtubessa. Se olikin kätevä ratkaisu. 



Perjantai 13.08. 



Virittelin tietokonetta lähetyksen seuraamiseen jo hyvissä ajoin iltapäivästä. Pieniä teknisiä ongelmia lähetyksen alussa selkeästi oli, mutta milloinpa se tekniikka olis heti toiminut moitteettomasti. 

Odotin suurella mielenkiinnolla Teemu Keskisarjan Kyllikki Saari aiheista esitystä, mutta on kyllä pakko sanoa, että nyt kun ensi kerran kuulin hänen puhuvan niin esityksen seuraaminen oli erittäin haastavaa. 

Kaikki vain eivät sovi puhujiksi. Tämä oli toteamus ei moite. Suuri osa tästä esityksestä meni täysin ohi. Ilmeisesti saattaa olla jatkoa tulossa aiheesta Kyllikki Saari. 



Ohjelmassa seuraavaksi oli kirjoituskilpailun palkintojen jako. 

Tätä olen aina seurannut suurella mielenkiinnolla niinä kertoina kun olen ollut livenä yleisössä. 

Voittajien ja kunniamainintojen saaneiden nimet olivat itselle vieraita. Tällä kertaa jäi myös ostamatta tuo novelleista koottu kirja. Paikan päällä oli tarjous, jolla olisi saanut kymmenellä eurolla kymmenen kirjaa. Siis näitä aiempien vuosien julkaisuja. Olisin varmasti hyödyntänyt tarjouksen jos olisin ollut osa liveyleisöä. 

Ystävä on uskollisesti skannannut minulle nuo aiempien kesien hankinnat. Eli nuo kilpailu novelleista tehdyt julkaisut. Niitä kun ei ole laisinkaan ollut saatavilla missään muussa kuin fyysisessä kirjamuodossa. 

 

Meillä on systeemi, jossa voi jakaa skannattua aineistoa siten, että se on näkövammaisten saatavilla. Siis Vain Meidän Saatavilla. 

Siellä on kirjallisuutta, jota ei välttämättä muussa muodossa olekaan. Siis tarkoitan saavutettavaa muotoa. 

Julkaisuja skannaa muutaman ihmisen porukka ja tämä systeemi on ollut olemassa lähes 20 vuotta. 

Skannaus on vapaaehtoista. Se ei ole mun juttu laisinkaan. 

Me ollaan yhteistyönä toimittu eli ostamani julkaisu tai julkaisuja on skannattu pyynnöstäni ja olen laittanut niitä muiden iloksi jakoon tuohon palveluun. 

Nyt jäi siis Dekkaripäivien kirjasato kartuttamatta ja skannailematta. Ootellaan parempia aikoja sen suhteen!




Ulkona satoi ja ajattelin kelin olevan oikein suotuisa sisällä oloon ja Kouvolalaiseen jännitysnäytelmään. 



Outi Pakkasen haastattelua seurasin mielenkiinnolla. Siinä tuli uutta infoa itselle. Uutta kirjaa ei julkaista tänä vuonna vaan tämä kyseinen teos nimeltä Pullonkerääjä ilmestyy ensi vuonna. Tähän oli tai on mielestäni oikein ymmärrettävä, pätevä ja hyvä syy. En koe pettymystä vaikka seuraavaa Pakkasta joutuu odottelemaan. Tuntuu, että vastahan kuuntelin sen edellisen, vaikka siitä täytyy jo melkeen vuosi olla. 

Olen nyt kesällä kuunnellut Storyteliin ilmestyneitä 70-luvulla alunperin julkaistuja kirjoja. Ne on kyllä niin aikaansa sidottuja. Sen aikainen Helsinki, lankapuhelimet ja mitä kaikkee onkaan. Ihan viihdyttävää kesäsesongin kuunneltavaa. 




Illan viimeisenä esiintyjänä oli Katleena Kortesuo. Kuuntelin häntä valtavan kiinnostuneesti ja keskittyneesti. Hänestä välittyi kuva, että hän oli todella omistautunut asialleen. Oli ilo kuulla. 

Samalla mietin, että onko se väärin olla kiinnostunut Vastaamo casesta kun ite en oo henkilökohtasesti asian kanssa tekemisissä. 

Jos oisin kuuulunut tai kuuluisin uhreihin niin en uskaltaisi itse todellakaan alkaa kokeileen näitä pimeitä verkkoja ja etsiin sieltä julki olevaa rekisteriä joka sisältää vuodettuja asiakastietoja. 

Tuo Vastaamo tapaus on karmiva kokonaisuus. 


Perjantain osalta ohjelma päättyi ja oli aika mennä nukkuun. Muistelin niitä aiempien vuosien kävelyjä majapaikkaan ja Kouvolalaisella grillillä käymisineen. Ne oli osa elämystä. 




Lauantai 14.08. 

 

 

Lauantai aamu alkoi aiheella Mauri Sariola. Siinä muodostui ongelmaksi, etten tiennyt milloin puhutaan Sariolasta ja milloin Susikoskesta. Esitystä oli muutoinkin vaikeaa seurata. 



Sariolasta päästiinkin sitten nykyisyyteen ja oli aika esikoisdekkaristien. 


Neljä ihmistä oli siinä haastateltavana ja oli välillä vaikeaa tietää kuka on kukanenkin. Kenenkään kirjaa en vielä ole ehtinyt lukemaan ja näyttää siltä, että ainakaan yksi kirjoista ei ole minulle saavutettavassa muodossa laisinkaan. 

Haastattelussa olivat Petteri Leino, Johanna Savolainen, Ilona Tuominen,                        ja Aki Virtanen. 

Haastattelija oli Kaija-Liisa Lindberg. 

Uskoisin, että tulen nämä teokset lukemaan. Sen verran kiinnostavaa juttua riitti.



Näiden jälkeen pääsimme fiilistelemään tai pitäiskö sanoa nostalgisoitumaan tai tunnelmoimaan 1930-luvun kaupunkiympäristöön Terttu Auteren vai onkohan se Autereen johdolla.

Oli kyllä todella mielenkiintoista kuulla siitä kuinka hän kirjansa rakentaa ja mitä ja minkälaisia arkistolähteitä hyödyntää. 

Olin odottanut tätä esitystä valtavasti ja odotus palkittiin. Mielestäni tapahtuman kohokohta. 



Seuraavana ohjelmassa olikin lounas ja oli sikäli hassutusta, että myös se hiljaisuus streamattiin. 

Muistelin kuinka ekalla Dekkarireissulla käytiin Onnenkukossa. Siellä oli aivan ihanaa kahvia ja omenapiirakkaa silloin. Kissamuki ja taulu jotka sieltä Onnenkukosta ostin ovat yhä kodissani. Kahvi maistuu aina kissamukista. Kahvikissat ja kissakahvit. 




Lounaan jälkeen omasta kirjoittamisestaan kertoili JP Koskinen. 

Tuli uutena tietona, että Murhan vuosi-sarjaa oli ollut jo muutama osa valmiina ennen sopimuksia. 

Murhan vuosi on vielä kesken. Olemmehan sentään vasta elokuussa tässä vuoden kierrossa. Hehheh. Tarkoitin kirjasarjaa. Heinäkuuhun saakka ollaan edetty julkaisussa. Itse olen jämähtänyt helmikuulle sarjan kuuntelussa. 

Tässä myöhemmin on tulossa teksti jossa muutenkin kerron vähän viime aikojen lukemisista.

 

 

 

Ohjelmassa oli seuraavaksi Murha sairauden varjolla, toimittajat Lauri Silvander & Miika Viljakainen. 

Pakko sanoa, että tämä osuus meni itsellä hieman ohi. Opin sen verran, että aikoinaan maatiloilta on voinut löytyy arsenikkii ja jopa dynamiittii. Jos ymmärsin oikein niin kyseisiä aineita on käytännössä lähes kuka tahansa voinut ennenvanhaan ostaa. 

 

 

Seuraavana vuorossa oli taas Näkymätön vihollinen teemaa sivuava ohjelmanumero.

 

 Näkymättömät hakkerit fiktiossa ja todellisuudessa – kuka vaanii tietojasi?  Tietokirjailija Petteri Järvinen.


Tämän kuuntelin antaumuksella, koska oli valtavan mielenkiintoista infoa. Siinä tulin miettineeksi, että pitäs varmistaa tietoturva asioita omista systeemeistä. 


Varsinainen viimeinen ohjelmanumero ennen päätössanoja oli 


Suuri kirjailijapaneeli: Onko dekkarikirjallisuus ajan hermolla ja pitääkö sen edes olla? Keskustelijoina kirjailijat JP Koskinen, Jaana Lehtiö, Leena Lehtolainen, Martti Linna ja Timo Sandberg. Paneelin haastattelija Ritva Sorvali.


Aloin tuossa vaiheessa päivää olla jo melko väsynyt sillä niin intensiivisesti olin keskittynyt seurailemaan. Tässä oli jokaisella omakohtaista sanottavaa. En ollut itse koskaan tullut ajatelleeksi, että kirja nimeltä Raamattu on maailman myydyin rikoskirja. Ne tais olla rakkaus, viha, usko, toivo, kauna ja kateus, jotka yleisimmin ovat dekkareiden aiheina ja jotka kaikki löytyvät isosta kirjasta. 

Kun seuraa nuita Afganistan uutisia niin tulee mieleen, että siellä ihmisten kärsimys johtuu uskonnosta. Se ei ole niin yksselitteistä ja hehän lukee aivan eri kirjaa, mutta jos Jumala on kaikille sama niin onko väliä, että kenen nimeen. 

Ei myöskään voida ajatella, että jos ei ois uskontoja niin ei ois sotiakaan, koska aina ihminen jonkun aiheen keksii, että pääsee taisteleen. Tai olen ymmärtänyt, että sellainen on ihmislajin edustaja. 


Piti puhua Dekkaripäivistä, mutta harhauduin sivupoluille. 


Tosiaan viimeinen ohjelmanumero, jossa kiitettiin kaikkia luulisin jäi itseltä tällä kertaa väliin sillä olihan kuitenkin lauantai ja lauantai-illan huuma alkamassa. Saturdaynight fever. 



Tapahtuma oli oikein onnistunut ja ainakin näin saavutettavuus näkökulmasta oli hyvä, että stream olikin Youtubessa. Pidemmät tauot olis voinut jättää streamaamatta, mutta pääasia, että stream toimi oikein hyvin alun ongelmien jälkeen. 


Olisipa tulevaisuudessa enemmän kirjatapahtumia näin etänä seurattavaksi. Tämähän oli ilmainen. Itse olen kyllä valmis maksamaan katseluoikeuksista jos se mahdollistaa läsnäolon etänä. 

Nyt tiesin mitä odottaa, koska useempi kerta tullut vierailtua paikan päällä. 



Lauantain lähetys oli ainakin vielä lauantai-iltana katsottavissa Youtubessa, mutta näköjään ovat molemmat sieltä jo poistuneet. Olisin muutoin linkannut ne tähän. 



Kiitoksia tämän vuoden Dekkaripäivistä kaikille osapuolille! 



Tähän loppuun vielä vuoden 2020 eli edellisen Dekkaripäivien kirjoituskilpailun satoa. 


Kuuntele voittajanovellit podcasteina tai lue pdf-tiedostona
Veitsi, jonka terässä näkyy verta. Kahvassa lukee Kouvolan Dekkaripäivät.
Kouvolan XXIV Dekkaripäivien dekkarikirjoituskilpailussa voittaneet novellit on julkaistu podcasteinä. Kouvolan teatterin näyttelija Satu Taalikainen lukee podcast-voittajanovellit. Nauti ja kuuntele! Jäljempänä olevista linkeistä pääset kuuntelemaan novelleja.  Novellit voit myös lukea, sihen on luotu toinen linkki. Tiedostot ovat pdf-formaatissa. Linkit avautuvat uuteen ikkunaan..

 

 

Podcastit ja pdf-tiedostot löytyvät tästä




Toiveissa ois, että ens vuonna vois osallistua Dekkaripäiville ihan livenä tai näin etänäkin.

perjantai 6. elokuuta 2021

Tapahtumien kirjasyksy 2021


 

 

 

 

Ilmassa alkaa olla kuuman kirjasyksyn tuntua. Näin sanottiin joskus Alivaltiosihteerissä Suomen virallisessa ohjelmassa. Tykkään syksystä, siitä kun on vähän viileämpää ja helpompi hengittää. En ole mikään kovien helteiden ystävä. Näin elokuun illoissa voi poltella kynttilöitä, juoda punaviiniä ja ootella kun syksyn kirjasatoa alkaa tippumaan.
Saas nähä minkälainen tapahtumasyksy tästä tulee, vai tuleeko?
Tässä listaa syksyn kirjatapahtumista.

Viikon kuluttua eli 13-14.08. On Kouvolan Dekkaripäivät paikan päällä Kouvolassa Kouvola-talolla ja myös näihin aikoihin sopivasti etänä.
Oon muutaman kerran ollut kyseisessä tapahtumassa ja siitä on jäänyt hyvä fiilis, sekä mukaan tarttunut ihan fyysisiä kirjoja.

Päiväkohtaisen ohjelman löytää täältä



Kyseessä Kouvolan XXV Dekkaripäivät. 


Itseäni kiinnostavat nämä erityisesti.

Perjantai

17.05-18.00 Kyllikki Saaren näkymätön vihollinen, historioitsija Teemu Keskisarja.


Olen aloittanut tuon Keskisarjan kirjoittaman Kyllikki Saari kirjan ja se on kesken kuten useampi muukin teos.


18.00-18.30 Kirjoituskilpailun tulokset ja kirjan julkistaminen, kirjailija Virpi Hämeen-Anttila.
On aina niin mukavaa olla mukana kirjan julkistuksessa.


19.00-19.30 Kirjailijahaastattelussa Outi Pakkanen, Kini Laine haastattelee.


Tätä odotan suurella mielenkiinnolla. Äänikirjoiksi on nyt alkanut tipahdella aiempaa Pakkasta.



19.30-20.15 Vastaamo - sarja kätkettyjä rikoksia, viestinnän valmentaja, tietokirjailija Katleena Kortesuo.

Tää Vastaamo case on niin karmiva. Oon kuunnellut aiheesta tehdyn äänikirjan ja podcastin yhdistelmän.


Lauantai


09.30-10.00 Susikosken elämän kevät, kesä ja syksy, intendentti Matti Nummenpää.


Tuntuu, että joka vuosi Dekkaripäivien lauantai alkaa aiheella Susikoski. En ole kyseisissä tilaisuuksissa ollut. Ainuttakaan Susikoskea en ole lukenut. En koe jääneeni mistään paitsi. Ollaankin ihmetelty miksi tämä aihe näillä päivillä toistuu vuosittain. Oman dekkarointini aloitin Åsa Larssonin Aurinkomyrskyllä vuonna 2006. Sen jälkeen tuli Pii Marin, Koskinen, Takamäki ja onhan nuita.
Olen ihminen ja ennakkoluuloinen sellainen. Luulenpa, ettei Susikosket olisi tai ole kestäneet aikaa. En halua lukea 50-60-lukujen naiskuvasta.



10.00-11.00 Uudet dekkaristit Petteri Leino, Johanna Savolainen, Ilona Tuominen,                        ja Aki Virtanen. Kaija-Liisa Lindberg haastattelee.


Nää on aina mielenkiintosia. Aikaisempina vuosina muistan näissä olleen esim. Tuire Malmstedt, Annika Eronen ja Seppo Mustaluoto. Nää on mielestäni tosi hyviä, koska voivat herättää kiinnostuksen täysin uuden kirjailijan tuotannon lukemisen aloittamiseen.



11.00-11.30 Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, kirjailija Terttu Autere.
Tätä odotan kovasti. Auteren dekkarit aina siitä ensimmäisestä Kuka murhasi rouva Holmin ovat olleet lukulistallani. Viihdyn siinä 30-luvun kaupunkimiljöössä. Pidän valtavasti siitä miten historiaa on näissä kuvattu. Näitä lukiessa tulee olo kuin itsekin olisi paikan päällä. Varmaan viihtyisin sen aikaisessa kemikaliokaupassa.


12.30-13.00 Miten dekkarisarjan teko ja erillisen dekkarin teko eroavat toisistaan?                 Kirjailija JP Koskinen.


Tää on mielenkiintoinen kuulla. Olen sitä miettinyt miten voi kirjoittaa useampaa kirjaa yhtä aikaa. Alan ammattilaiselta se tietysti sujuukin.


14.15-15.00 Näkymättömät hakkerit fiktiossa ja todellisuudessa – kuka vaanii tietojasi?  Tietokirjailija Petteri Järvinen.

Tätä odotan, koska aihe kiinnostaa ja olen lukenut Järvisen blogia jo jonkin aikaa.


15.00-16.00 Suuri kirjailijapaneeli: Onko dekkarikirjallisuus ajan hermolla ja pitääkö sen edes olla? Keskustelijoina kirjailijat JP Koskinen, Jaana Lehtiö,
Leena Lehtolainen, Martti Linna ja Timo Sandberg. Paneelin haastattelija Ritva Sorvali.


Ruotsalaiset dekkaristit tuntuu kritisoivan Ruotsin yhteiskuntaa kirjoissaan paljonkin. Jännää kuulla mitä suomalaisilla on aiheesta sanottavaa. On mielenkiintoista lukea ajassa olevia kirjoja. Esim. Jokisen Koskisista saa hyvän kuvan siitä kuinka Tampere on muuttunut vuosien aikana.


Syksyn muita tapahtumia:

Dekkarifestivaali 18.09. Järjestetään etänä. Maksulliset liput. Ohjelmisto julkaistaan 10.08. Tässä pientä infoa. Kopioitu sivuilta. 


Brittiläinen Clare Mackintosh saapuu syyskuussa vierailulle Suomeen ja esiintyy Dekkarifestivaalilla. Entisen poliisin ja kotimaassaan palkitun rikoskirjailijan uusin teos Panttivanki (engl. alkuteos Hostage) ilmestyy suomeksi kesällä.
Ruotsalainen Viveca Sten tunnetaan Tukholman saaristoparatiisiin sijoittuvasta Sandhamnin murhat -sarjastaan. Dekkarifestivaalilla hän kertoo syyskuussa ilmestyvästä Lumen uhrit -romaanistaan, joka aloittaa Åren tunturimaisemiin sijoittuvan sarjan.
Kotimaisten rikoskirjailijoiden parhaimmistosta Dekkarifestivaalilla mukana ovat muun muassa kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt Max Seeck, festivaalin suojelija Leena Lehtolainen, ylistetyn Vaiettu-romaanin juuri julkaissut Arttu Tuominen sekä uutta verta suomalaiseen rikoskirjallisuuteen tuovat Saija Kuusela ja Martta Kaukonen. Tapahtuman ohjelma täydentyy ja uusista esiintyjäkiinnityksistä tiedotetaan elokuussa. 


Lisätiedot ja liput tästä



Turun kirjamessut järjestetään 1-3.10. Turun Kirjamessut 2021 - Teemana musiikki & auditiivinen kulttuuri ja ajankohtaisteemoina tiedon murros ja hyvinvoinnin taito.

Vaikuttaa mielenkiintoiselta.



Helsingin Kirjamessut 28.–31.10.2021



Helsingin Kirjamessut jälleen lokakuussa
Syksyn suurin kulttuuritapahtuma tarjoaa neljä päivää uutuuskirjoja, keskusteluja ja kohtaamisia kirjailijoiden ja kirjanystävien kanssa. Helsingin Kirjamessut on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi, jossa kirjailijat, poliitikot, taiteilijat ja asiantuntijat keskustelevat aikamme ilmiöistä. Kirjamessujen tärkeimpiä arvoja ovat sananvapaus, suvaitsevaisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. 


4 päivää Helsingin Kirjamessujen upeaa tunnelmaa
Lokakuussa 2021 päästään taas nauttimaan kirjavuoden sadosta paikan päälle Messukeskukseen! Tänä vuonna osa kirjamessujen ohjelmasta on katsottavissa myös verkossa.
Syksyn suurin kulttuuritapahtuma
Tapaa kiinnostavimmat kirjailijat, seuraa ajankohtaisia keskusteluja, hanki kirjat messuhintaan ja anna ainutlaatuisen tunnelman viedä! Mukana on yli 1000 esiintyjää suomesta ja maailmalta.
Messukeskus tarjoaa Helsingin Kirjamessuille ihanteelliset tilat. Kirjamessujen lavojen sijoittelua on muutettu niin, että ohjelmaa voi seurata entistä väljemmissä tiloissa. Messujen suurin lava Senaatintori on siirretty omaan halliin. Hakaniemi-lavalta otetaan etäyhteys kansainvälisiin kirjailijavieraisiin. Etäyhteyden avulla huomattava määrä todella suuria kansainvälisiä tähtiä pääsee osallistumaan messuille.
Tänä vuonna osa kirjamessujen ohjelmasta on katsottavissa myös verkossa. Verkkokaupasta ostettuihin pääsylippuihin sisältyy kuukauden katseluoikeus verkko-ohjelmaan. Katseluoikeuden voi halutessaan ostaa myös erikseen.
Helsingin Kirjamessujen 2021 lukupiirit on jo julkistettu! Koko ohjelma julkistetaan 28. syyskuuta.
Kirjamessujen 2020 suosituimmat ohjelmat katsottavissa maksutta
Tämän vuoden kirjamessuja odotellessa julkaisemme kymmenen Helsingin Kirjamessut verkossa 2020 -tapahtuman katsotuinta ohjelmanumeroa. Uusi ohjelma julkaistaan aina perjantaisin.

 

Kirjamessujen sivut löytyy tästä

 

Ronja Salmen Sivu kerrallaan -lukuhaaste
Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi kannustaa kaikkia lukemaan. Jos kirjaan tarttuminen on vaikeaa ja lukemiselle ei tunnu löytyvän aikaa, tartu Ronjan Sivu kerrallaan -lukuhaasteeseen. Kerro haasteesta myös niille, jotka eivät vielä ole löytäneet tarinoiden maailmaa!
Sivu kerrallaan
Olen jakanut lukupäiväkirjaani Instaan muutaman vuoden ajan. Sinä aikana olen saanut satoja viestejä, joissa tätä tapaa kiitellään. Lukupäiväkirja on innostanut lukemaan niitä, jotka eivät ole lukeneet ja elvyttänyt lukuintoa niillä, jotka ovat kadottaneet arjestaan lukemisen tavan.
Toisaalta lukemistani myös säännöllisesti ihmetellään. Miten löydän aikaa lukemiselle, miten jaksan lukea? Eikö ole vaikea keskittyä? Olisiko minulla mitään vinkkiä lukemisen aloittamiseen?
Uskon, että lukemisessa on pitkälti kyse tavasta. Jos arjessa ja elämässä ei ole tapaa lukea, on suuri kynnys sitten joskus lomalla tai muussa tilanteessa tarttua kirjaan. Kaikille lukemisesta kiinnostuneille olenkin nyt luonut matalan kynnyksen lukuhaasteen, jonka ideana on saada kokemus arjesta, jossa lukeminen on läsnä. Voit ryhtyä haasteeseen omasta uteliaisuudestasi, tai vaikkapa tutkiaksesi sitä, miten lukeminen vaikuttaa mielialaan, keskittymiseen ja unenlaatuun.
Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan!
– Ronja


Sivu kerrallaan haaste löytyy täältä 



Vuoden lopulla on Tampereen kirjafestarit. 

 

Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit on aito kirjailijoiden, kustantajien ja kirjallisuuden sekä kulttuurin ystävien messu-, festivaali- ja pikkujoulutapahtuma. Festarit jalkautuvat elämysten talon lisäksi kävelyetäisyydellä sijaitseville klubeille, teattereihin, kirjastoihin sekä ravintoloihin. Tapahtumassa nautitaan kirjallisuuden antimista, kierrellään esittelyjä ja luentoja, tutustutaan näyttelypisteisiin sekä saatavilla on paljon muutakin ohjelmaa.
Ohjelmisto julkaistaan osoitteessa: kirjafestarit.fi
Huom! Kaikki kirjamessujen liput sisältävät pääsyn Muumimuseoon.
Laita Tampereen kirjamessujen – kirjafestareiden somekanavat seurantaan, niin pysyt ajantasalla:


Itseäni kiinnostaa erityisesti tämä. 


Storytel-äänikirjastudio
Mitä olisivatkaan kirjafestarit ilman äänikirjaa?
Tampereen Kirjafestareilta löydät myös Storytel-äänikirjastudion,
jossa luetaan äänikirjoja, tehdään podcasteja, keskustellaan äänikirjoista
ja kerrotaan vinkkejä oman podcastin tekemiseen.
Storytel-äänikirjastudion tarkempi ohjelma julkistetaan elokuussa 2021. 


Kirjafestarien sivut löytyy täältä 



Huomasinkin tätä kootessani, että tästä tuli melkomoinen sekamelska. Osa syynä se, ettei ohjelmistoja ollutkaan viä julkaistu. 

Ainakin voi merkitä tapahtumat kalenteriin ja laittaa somekanavat seurantaan. 


Toivon Oikein Kirjavaa Syksyä Kaikille!


Agnetha Fältskog: My Colouring Book

My Colouring Book  julkaistiin tasan 20 vuotta sitten.  Albumi sisältää Agnethan omia suosikkeja vuosien takaa.  Levyn nimibiisin ovat levyt...